Kirsti Pohjaväre: Prinsessa Ruususen tarina elää sukupolvelta toiselle universaalina, eri puolilla maailmaa. Suomen Kansallisbaletin versio perustuu ranskalaisen Charles Perrault’n satuun ja on hiukan erilainen kuin kotimainen Topeliuksen versio. Esityksen kohdeyleisöä eivät erot lainkaan haitanneet.
Prinsessa Ruusunen
Koreografia: Javier Torres, osittain Petipan mukaan
Musiikki: Pjotr Tsaikovski
Musiikin johto: Eva Ollikainen
Lavastus: Minna Jauho
Puvut: Erika Turunen
Valaistus: Eric Loustau-Carrere
Projisoinnit: Timo Nyman
Naamiointi: Tuija Luukkainen
Koreografin assistentti ja vastaava harjoittaja: Ingrid Nêmecková
Valaistusassistentti: Alexis Bowles
Harjoittajat: Tuuli Tuominen, Joseph Kerwin, Jarmo Rastas
Lasten harjoittaja: Satu Soldan
Dramaturginen konsultointi ja projisointien tekstit: Anneli Mäkelä
Tanssijat:
Aurora: Linda Haakana
Prinssi Desire: Nicholas Ziegler
Carabosse: Alberto Morino
Syrene: Mai Komori
Volante: Asta Lindholma
Yksisarvinen: Anna Konkari
Grazia: Sara Vuorinen
Babette: Anneke Lönnroth
Lännen prinssi: Wilfried Jacobs
Idän prinssi: Yusuke hikichi
Etelän prinssi: Jarmo Rastas
Pohjoisen prinssi: Juha Kirjonen
Kunigas: Pekka Yli-Marttila
Kuningatar: Anu Lindell
Catalabutte: Thomas Rydberg
Anselmo: Sami Saikkonen
Imettäjä: Riina Laurila-Castrén
Kultainen kauris: Asla Jääskeläinen
Prinssin ystävät: Wilfried Jacobs, Jani Talo
Sininen lintu: Eemu Äikiö
Prinsessa Florina: Tiina Myllymäki
Valkoinen kissa: Sari Ikonen
Saapasjalkakissa: Tuomas Hyvönen
Kulkurikissa: Jouka Valkama
Punahilkka: Anna Sariola
Susi: Antti Keinänen
Suomen Kansallisbaletti ja Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen oppilaita.
Suomen Kansallisoopperassa 8.3. 2008
Ruusunen elää sukupolvelta toiselle
Prinsessa Ruususen tarina elää sukupolvelta toiselle universaalina, eri puolilla maailmaa. Suomen Kansallisbaletin versio perustuu ranskalaisen Charles Perrault’n satuun ja on hiukan erilainen kuin kotimainen Topeliuksen versio. Esityksen kohdeyleisöä eivät erot lainkaan haitanneet. Tärkeintä on sadun lumo ja samastuminen. Katsomon ihastuttavat pikku prinsessat (näimme myös Lumikin!) seurasivat täysin eläytyen Ruususen kohtaloa. Näytöksen jälkeen taitelijatreffeillä nousivat luonnollisesti pääaiheiksi puvut, kruunut ja kimaltavat timantit. Nuorille kysyjille oli taatusti myös täysin luontevaa kuulla, että prinsessa Auroran (eli Linda Haakanan) lempiruokaa ovat lihapullat ja muusi. Vain prinssi jäi kohtaamisessa hiukan sivuosaan, kuten itse esityksessäkin.
Prinsessa Ruusunen on klassisen balettiohjelmiston vakiosuosikki. Se esitettiin ensimmäisen kerran Venäjän tsaarin hoviteatterissa, Pietarin Mariinski-teatterissa vuonna 1890. Alkuperäisen koreografian teki Marius Petipa. Pjotr Tsaikovski sävelsi teokseen musiikin. Baletista tuli nopeasti suurmenestys ja venäläisen baletin merkkiteos. Suomen Kansallisbaletin ohjelmistossa Ruusunen on ollut eri versioina vuodesta 1928 lähtien. Nykyinen versio on Suomen Kansallisbaletin tanssijan Javier Torresin tulkinta.
Meksikolaisen Torresin Ruususessa näyttämöä koristaa paljon väkeä. Monet esiintyjistä ovat tarinan visuaalista täytettä ja vain osa pääsee todella tanssimaan. Yksi esityksen herkullisia ideoita on pulleaksi fyllattu haltijatar Grazia. Sara Vuorinen loihtii hahmosta sympaattisen ja hehkuvan ilon haltijattaren ja saa koreografian näyttämään kerrassaan mainiolta. Balettihameen tutun alta pullistelevat muodokkaat pakarat ja reidet ja tanssijan kevyet ilmalennot luovat ihastuneita hymyjä kirvoittavan kokonaisuuden. Vuorisen Grazia on vetovoimainen. Toinen vahva hahmo on Minna Tervamäen kokemuksella ja varmuudella rakentama paha haltijatar Carabosse, jonka esiintuloja säestää tehokkaasti näyttävä kuuden lepakon ryhmä. Kiinnostava ratkaisu oli Carabossen kaksoismiehitys. Alberto Morinon toinen paha haltija antoi koreografialle fantasian mahdollisuudet. Näyttämön toiseen laitaan katoava noita ilmestyikin samassa hetkessä toisesta laidasta. Auroran ja Carabossen kohtaamiseen oli myös saatu erilaisia tanssillisia elementtejä, kun välillä hahmon tanssijana olikin mies.
Yksi kauneimpia kohtauksia baletissa on metsä, jonka reunat ovat täyttyneet ruusuista. Kukkameri saa pienen katsojan huokaisemaan: ”Miten nuo kukat on saatu tuonne?” Pian kysymys saa vastauksen, kun kukat heräävät eloon ja jokainen ruusu paljastuukin tanssijaksi. Ruusujen tanssi on visuaalisesti vahva ja eheä, vastakohta monille yksittäisille tanssinumeroille, joista alun ja lopun kohtaukset paljolti rakentuvat. Ohikiitävät hahmot, metsän peurat ja prinsessan häävieraana ilmestyvä Punahilkan susi saivat pienet katsojat nauramaan. Ihastusta herättivät puolestaan Kansallisoopperan balettioppilaitoksen pikkutanssijoiden esittämät kisut, haisunäädät ja perhoset. Näyttämöllä liikkuvien hahmojen runsaudessa itse Prinsessa Ruusunen sulautui joukkoon. Linda Haakanan tulkitsema Aurora tarvitsi vaaleanpunaisen värikoodin alleviivaamaan henkilöä. ”Onko toi nyt se?” katsomossa jo kyseltiin. Kuninkaallinen hehku jäi prinsessalta puuttumaan ja esityksen monet seinän vierellä seisojat täyttivät tilan. Pääosaan nousivat haltijattaret, paha ja hyvä. Tätä asetelmaa korostaa myös koko tarinan dramaturgia, jossa Ruususen rooli onkin vain nukkua, sata vuotta.
Kirsti Pohjaväre
Viestintäinstituutin johtaja, Suomen urheiluopisto, Vierumäki
Kirjoittaja on parhaillaan vuorotteluvapaalla.
