Taiteilijapariskunta Kaari ja Roni Martinin kokemuksia työskentelystä Uudenmaan taidetoimikunnan Prahan taiteilijaresidenssissä. Osa 2.
Lue myös osa 1.
Monivivahteinen Praha
Saavuimme toista kertaa Uudenmaan taidetoimikunnan Prahan taiteilijaresidenssiin syyskuun alussa. Kaupungin tunnelma oli ennallaan, tosin turisteja melko lailla enemmän ja taiteilijaystävämme valittivat etteivät voi pyöräillä kuuluisaa Kaarlen siltaa työpaikoilleen. Ulkomaalaiset ovat vallanneet etenkin vanhan keskustan eikä paikallisilla ole varaa olla keskustassa vuokralla puhumattakaan asunnon ostamisesta. Myös hinnoissa saattaa olla valtavat erot riippuen siitä missä päin kaupunkia liikkuu, mutta siitä huolimatta emme voi olla suosittelematta aivan raatihuoneen tornia vastapäätä sijaitsevan Hotel U Princen viidennen kerroksen kattoterassia, jolta on uskomattomat näkymät Prahan kauneimpien vanhojen kattojen sekä Vltavan yli mm. Letnán puistoon ja katedraalille. Mitä viileämpi ilma sen vähemmän porukkaa ja viltillä ja kuumalla Helsinki-hintaisella kahvilla pärjää mainiosti!
Itse residenssissä meillä oli seurana pukusuunnittelija Maija Hakala ja graafikko Timo Takala Keski-Suomen taidetoimikunnan huoneessa. Yhteisiä intressejä ja tuttujakin löytyi heti, Maija tunsi hyvin kuvataiteilijaveljeni Richard Kauton Rovaniemen ajoiltaan. Oli taas hyödyllistä jakaa ja vaihtaa tietoa meneillään olevista esityksistä ja näyttelyistä sekä käydä kiihkeitä taidepoliittisia keskusteluja viihtyisän keittiön pöydän ääressä.
Syyskuulle meillä ei ollut varsinaista työsuunnitelmaa, koska tulimme residenssiin peruutuspaikalle, mutta säveltäjämieheni Roni Martin viimeisteli tulevaa soololevyään ja valmisteli Peppi Pitkätossu -lastentanssiteoksen musiikkia. Itse tein Pepin koreografiaa Dita Konášován studiolla missä myös opetin prahalaisia tanssijoita. Lisäksi vierailin slovakialaisen Jana ”La Chiri” Halukován tanssi-illassa Prahan historiallisessa Celetné-teatterissa. Esityksen musiikista vastasi loistava slovakialainen taiteilijaryhmä Los Remedios, joka säesti myös otteen Kaksi unta yhdessä -teoksestamme. Slovakialaisten ja tšekkiläisten mentaliteettierot ovat kiinnostavia, välillä luulin harjoituksissa olevani Espanjassa kun porukka huutaa ja huitoo, tšekkiläiset taas ovat paljon pidättyväisempiä. Los Remedios -yhtyeen viulisti Cyril Kubiš opiskelee myös kapellimestariksi ja mainostimmekin hänelle yhtä maailman arvostetuinta kapelimestarikoulutusta Sibelius-Akatemiassa. Uuden flamencon FLAMINGO-festivaalille 2009 tulemme kutsumaan slovakialaisia ja tšekkiläisiä taiteilijoita osallistumaan paneelikeskusteluihin sekä esittelemään omia projektejaan.
Esitystämme oli katsomassa Tšekin tunnetuin laulajatartähti Lucíe Bilá, joka samaan aikaan opiskeli flamencoa rooliinsa Carmen-musikaaliin. Kävimme vastavuoroisesti seuraamassa Carmenin harjoituksia Divadlo Karlínissa, joka on yksi Prahan isoimmista teattereista. Dita Konášová toimi musikaalin koreografina sekä tanssisolistina.
Tšekkiläistä elokuvaa kävimme seuraamassa Kino Svetozorissa, jonka ohjelmisto sisälsi paljon tšekkiläisiä ja slovakialaisia dokumentteja. Kävimme myös katsomassa kiinnostavan dokumentin valokuvaaja Annie Leibowitzin elämästä. Kommunismimuseoon emme tällä kertaa ehtineet, mutta aiheesta oli useita näyttelyitä pitkin kaupunkia Prahan kevään 1968 muistoksi. Kino Lucernan ohjelmisto oli amerikkalaisempi kuin odotimme ja juuri kun sinne olisi tullut kiinnostava elokuva, joka kertoo Katynin teloituksista toisen maailman sodan aikana jouduimme vaihtamaan maata sillä jatkoimme Prahasta vielä Sevillan Biennaaliin useaksi viikoksi.
Olimme tammikuussa päättäneet perehtyä paremmin kaupungin juutalaisiin juuriin ja saimme kuin tilauksesta seuraksemme jazzpianisti Hillel Tokazierin ja hänen vaimonsa Johanna Aschan-Tokazierin. Heidän kanssaan kävimme tutustumassa Prahan synagoogiin ja hautausmaihin sekä keskustassa katsomassa Dita Konášován ja Lenka Glassnerován esitystä yllättävässä miljöössä Rock Caféssa, aivan Prahan vanhimman jazzklubin vieressä osoitteessa Národní 20, Praha1. Kävimme seuraamassa esityksiä myös kokeellisessa Roxy Nod-teatterissa, mutta Black Light Theatre on jäänyt meiltä edelleen väliin. Siitä on saatu sen verran ristiriitaisia arvioita että päätimme mennä vasta kun joku suosittelee jotain muuta kuin turisteille suunnattua hömpötystä.
Tällä kertaa perehdyimme enemmän Žižkovin kaupunginosaan, joka muistuttaa Helsingin Kalliota ja Torkkelinmäkeä parhaimmillaan. Žižkoviin pääsee noin 10 minuutissa raitiovaunulla keskustasta ellei nopeamminkin, ja siellä sijaitsee paitsi yksi kaupungin juutalaisista hautausmaista, futuristinen tv-torni seiniä kiipeilevine surrealistisine lapsipatsaineen, erinomainen ruoka- ja keikkapaikka Palác Akropolis sekä Prahan nykytassin areena Divadlo Ponec, jossa kävimme katsomassa tšekkiläisen Lenka Bartůňkován koreografiat Proudy / Currents ja Knihovna (Kirjasto). Ponecin ohjelmistossa on paljon tšekkiläistä nykytanssia ja sen lisäksi kuukausittain ulkomaisia vierailijoita. Eurooppalaisen nykytanssin Dance Union -festivaalilla näkyi myös suomalaisia nimiä. Žižkovin alue on Praha kolmosta ja yhtä lailla elävä kuin Praha 7 jonka alueen nimi on jäänyt meille hieman epäselväksi: ollaanko nyt Holešovicessa vai Letnássa vai jossakin siltä väliltä? Žižkovissa asuu paljon taiteilijoita ja alueen kunnostus on paikoin vielä kesken sillä tyhjillään olevia ja pintaremonttia kaipaavia taloja on siellä täällä.
Mainitsemisen arvoista on Prahan toimiva joukkoliikenne lukuunottamatta lipunmyyntiä. Lippuja saa vain harvoilta raitiovaunupysäkeiltä joten varmin paikka on ostaa metrosta tukku lippuja valmiiksi, jotka sitten leimataan aina erikseen. Unohtakaa kännykkälippu suosiolla, vaikka kuinka kokeilisitte niin viesti ei saavu ajoissa ja ongelmaa ei ole ainoastaan ulkomaisissa matkapuhelimissa. Liputta matkustamista emme suosittele, sillä tarkastajat vain yhtäkkiä ilmestyvät viereen ja esittelevät pienen sievän kokardin ja rapsauttavat pirunmoisen sakon jos lippua ei ole (Berliinissä tämä on vielä piinallisempaa, sillä tarkastajat näyttävät useimmiten hiphoppareilta tai hipeiltä ja sakottavat mitä ystävällisimmin hymyillen).
Ja vielä lopuksi pari kummallista kokemusta, jotka sattuivat Stromovkan puistossa: tammikuussa olin haikaillut Průmyslový palácin (Industrial Palace, eräs Prahan hienoimmista art nouveau-rakennuksista, joka on kansallinen ylpeys ja jonka juuri suureksi järkytykseksi kuulimme palaneen erittäin pahasti nyt lokakuussa) vieressä sijaitsevan suljetun huvipuiston perään ja nyt päätimme mennä katsomaan tätä ihmettä, jonka suunnalta raikasivat kahdeksankymmentäluvun kamalimmat hitit hurjalla volyymillä. Kun saavuimme puistoon näkymä oli kuin surrealistisesta sarjakuvasta, ketään ei näkynyt missään mutta kaikissa osittain ruostuneissa laitteissa paloi valot. Lipunmyyntikoju seisoi tyhjänä ja vinona hoitamattoman nurmikon keskellä. Lopulta näimme matkailuvaunuun pystytetyssä kioskissa naisen myymässä karamelleja ja toisen yrittävän vinkata meille kutsuvasti huolestuttavan huonokuntoisen näköiseen maailmanpyörään. Pian peräämme huuteli laiha pukinpartainen mies houkutellen meitä törmäilyautoihin. Ympärillä oli unohdettuja vanhoja marmoripatsaita sikin sokin. Häivyimme vähin äänin mutta kuulimme kuitenkin myöhemmin että paikka olisi kovastikin suosittu kesäisin…
Toiseen merkilliseen kokemukseen törmäsimme kun olimme menossa Hillelin ja Johannan kanssa piknikille ja yhtäkkiä huomasimme lapsiryhmän keskeltä kotkan. Kun menimme lähemmäs näimme nurmikon täynnä pöllöjä, kotkia, haukkoja ja muita petolintuja. Kyseessä oli järjestö, joka pelastaa loukkaantuneita lintuja, joita harvoin voi enää palauttaa takaisin luontoon niiden kiinnyttyä pelastajiinsa. Ihmeteltyämme tapahtumaa jonkin aikaa, toinen lintujen kouluttajista laittoi yllättäen nahkahanskan käteeni ja istutti siihen huuhkajan. Ilmeeni oli epäilemättä näkemisen arvoinen kasvot 15 sentin päästä huuhkajasta joka voi yhdellä nykäyksellä repäistä ihmiseltä vaikka pään irti.
Praha lumoaa ja yllättää. Se on yksi maailman kiehtovimpia ja kauneimpia kaupunkeja.
Teksti ja kuvat:
Kaari Martin, koreografi
Roni Martin, säveltäjä
