Tunnelmia suoraan esityksen pimeästä, ruutupaperille tussatusta:
Poikkeustapauksia – Special Cases
Koreografia Virva Talonen
Tanssi Sofia Karlsson, Esete Sutinen, Vera Tegelman
Visualisointi Matti Jykylä
Äänisuunnittelu Jaakko Kujala
Olen jakanut omavaltaisesti esityksen kolmeen osaan: A: Harmonia, B: Kaaos ja C: Jokin muu. Mikä?. Näiden lisäksi esityskokemukseeni kuuluu väliaika ja jälkinäytös. Sitaatit ovat suoria lainauksia esityksen pimeässä kirjoittamastani.
A Harmonia
Voimakkaasti estetisoitu, tasapainoinen valon, äänen, liikkeen kokonaisteos, jossa kolme tanssijaa heijaavat ja kahisevat tuulipuvuissaan.Esityksen ensimmäinen osa virtaa assosioita jaetusta maisemasta. Kirjoitan siitä, mitä näin, halusin nähdä tai kuvittelin nähneeni:
”Metsässä, jossa on voimakas pimeän tuntu. Olen pimeässä ja suljen silmäni. Pimeys syvenee: nautinko vai pakenenko pelkoa siitä tosiasiasta, että en voi poistua tästä esitystilasta? Metsässä on pimeän tuntu ja teatterisavun tuoksu. Sitten heräävään valonkajoon seisovat, kiertyvät mustat, ihmiset. Valosuorakaiteet huikeine sävyineen ja valovoimakkuuksineen kasvavat, hartaus kasvaa. Mutta silti kaikki on samoin, tiheentyneenä. Valon, äänen ja liikkeen trio.Liike kasvaa, kasvaa ja kädet leikkautuvat irti valossa. Kehot kahisevat kovemmin tuulipuvun tekokuitua. Ovatko he kuin kuka tahansa tuulipuvuissaan vai se pimeän ja pyhän ylinormaali? Monta naista tulee puunrungoksi, joka sitkeästi muuttaa muotoaan. Puuksi ja muuksikin. Kuvioliitäjänaiset. Välillä pää kainalossa ja jalkansa toiselle lainaten. Valoon hakeutuu, ei hyönteinen, vaan joku, joka kuoriutuu tytöksi, vaikka minä odotinkin, että takin avattua sieltä tippuu sisäelimiä.”
B Kaaos
Värikkäitä vaatteita ja polvisukkia ja harjoitteita. Paitaan päälleliimattu teksti ”normaali” Kuinka paljon voi vaihtaa tyylilajia suhteessa edelliseen, tuntuu esitys tutkivan. Paljon kuvaa, ääntä. Mielikuvien sijaan kirjoitan enemmänkin konkreettiisista asioista:
”Eleitä kolmen polvi-istuvan ihmisen rivissä, unisonossa. Joka kerta vaikeammaksi käy. Epäjärjestys kasvaa liikkeessä ja kuva ja ääni tuuttaavat kiihtyvään epätahtiin. Harjoitus, jossa kolme ihmistä haluaa tiettyyn väliin seisomaan, kasvaa repiväksi. Kaaos ja kiusa. Tietysti? Pidän asennosta, jossa istut todistamassa Sofian tanssia. Vatsa lähes rentona, hengittäen. Bongaan tanssista jooga-asanoita, kunnes imeydyn liikkeeseen.”
Väliaika
Laulamme yhdessä Satumaa-biisin. Esiintyjiien ja yleisön välissä virtaa. Tunnelma on jaettu (ehkä siksi, että se voitaisiin vielä romauttaa).
C Jokin muu. Mikä?
Esiintyjät, lava, valo, ääni riisutaan. Liikekieli silmistä ja olemuksesta päätellen improvisaatiota. Vaikeaa. Minä olen hukannut kynäni laulaessani. Se tuntuu juuri sopivalta. Ajattelen kontekstia. ”Erikoisuutta ja tavallisuutta” ” Ihmisyyden koko kirjo” ” Olemisen ydin” ja muita sanapareja, joilla esitystä on tiedotteissa kuvattu. Melkoinen alue näiden termien sisään jääkin. Rakenne on löydetty, trilogia loppuun saatettu taas uutta löytäen, mutta suhteessa sanoihinsa, sisällöltään, esitys tuntuu vasta pinnalta.
Jälkinäytös
Kuka sanoo, että esitykset loppuvat aplodeihin?
Olen poistunut Kiasmasta. Sataa. Katseeni kohtaa tutunolonoloisen, mutta tuntemattoman naisen kanssa. Nainen tulee luokseni, hän on tunnistanut selkäni; istunut takanani esityksessä. Hän kysyy: ”Miltä tuo esitys tuntui sinusta? Itse koin sen, lopun ainakin, ahdistavana. Entä sinä?” Kiitos keskustelusta, joka alkoi näistä sanoista.
Petra Toropainen
Kirjoittaja on kehotyöläinen: joogaohjaaja, esittävässä taiteessa liikkuja ja paperilla tanssija.
