Esko Hakala – Matkakokemuksia Tanssitaiteen laitoksen opiskelijoiden vierailuretkeltä Islannista.
Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksen kolmannen vuosikurssin opiskelijoita osallistui helmikuun lopulla joka toinen vuosi järjestettävään pohjoismaisten tanssioppilaiden tapaamiseen. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Reykjavikissa, Islannissa. Paikalla oli Suomen ja Islannin lisäksi muistakin maista (Ruotsi, Norja, Tanska) pieni määrä opiskelijoita. Tämän lisäksi jokaisesta koulusta oli opettajia ja muusikoita, jotka kukin vuorollaan antoivat aamun tekniikkatunnin kiertäville oppilasryhmille. Meidän koulustamme mukana oli Liisa Ylä-Outinen.
Matka oli viikon mittainen tiukkaan pakattu paketti. Saavuimme paikalle maanantaina, jolloin järjestettiin ensimmäinen briefing ulkomaalaisten koulujen kesken. Tiistaista lauantaihin neljään ryhmään kansallisuudet sekoittaen jaettu porukka osallistui aamupäivällä puolentoista tunnin tekniikkatunnille, jonka piti joku osallistuvien maiden opettajista. Iltapäivällä oli vuorossa workshop, joita pitivät erikseen tätä varten saapuneet opettajat.
Omalle kohdalleni sattui lopulta modernin jazzin workshop, jota opetti belgialainen Ben Bergmans, joka vaikuttaa vahvasti Rotterdamin ja myös Amsterdamin jazzkoulutuksessa. Tämän lisäksi muissa ryhmissä oli aiheina nykytanssia, draamaa sekä musiikin ja liikkeen yhteisilmaisua. Nämä olivat siis ainoastaan työnimiä, joiden pohjalta jokainen työpajan vetäjä lähti liikkeelle muodostaen jotain kokonaisuuksia erinäisistä teemoista. Mukana oli äänen ja liikkeen käytön yhteyden tutkimista, liikkeellistä improvisaatiota, vaikka mitä.
Kahden tunnin ja 15 minuutin mittainen työpajatunti pidettiin lähes joka iltapäivä. Poikkeuksen toivat torstainen bussimatka maisemakierrokselle ja lauantaina ollut kurssiesittely, jossa kaikki ryhmät esittivät toisilleen jotain työnsä tuloksista.
Tiistai- ja keskiviikkoiltana nähtiin koulujen tekemiä omia esittelyitä. Jokainen koulu oli tuonut jonkinlaisen puolimuodollisen, hiukan esittävän tanssipätkän, jossa joku kertoi ensin koulun opiskeluista ja mahdollisesti myös siitä, mihin kyseinen esittely liittyi. Osa kouluista oli onnistunut koostamaan ihan mielenkiintoisia kokonaisuuksia, mutta joiltakin puuttui täysi käsitys siitä, mikä meitä (yleisöä) olisi oikeasti kiinnostanut. Yhteen asiaan saatettiin käyttää älyttömän pitkiä aikoja, eikä yleisö todellakaan olisi jaksanut kuin sopivan kompaktin yleiskuvauksen koulun toiminnasta. Itse ainakin ajattelin, että tarvittaessa voin mennä kysymään heiltä sitten lisää.
Oman koulumme opiskelijat olivat opinnoissaan pidemmällä muihin verrattuna. Kaikki muut olivat päasiassa toisen vuosikurssin opiskelijoita. Tästä johtuen olimme pääasiassa myös vanhimpia, mutta eipä tuo tuntunut ainakaan haittaavan. Nuorimmat oppilaat olivat usein hiukan ujoja, sillä heistä kaikki eivät olleet tottuneet vieraalla kielellä saatavaan opetukseen ja muiden kanssa jutteluun. Tietty viikon aikana ehti tämäkin jonkin verran muuttua, kun opimme toisiamme tuntemaan ja ensivaikutelmien ujoudet poistuivat.
Tuo torstainen bussimatka oli ainoa poikkeus tanssituntien järjestyksiin. Lähdimme lounastauon jälkeen kiertämään muutamia paikkoja. Matka oli mielestäni vähän tyhmästi järjestetty, kun aina tietty minuuttimäärä piti olla tietyssä paikassa, ja jutulla oli varsin tarkka aikataulu. Kävimme vaeltamassa (turistivaellus, jotain naurettavat 700 m) pienen pätkän solassa, kauniissa jokimaisemassa. Tämän jälkeen nähtiin aivan mahtavan hieno vesiputous ja tietenkin geysirit. Lisäksi takaisin tullessa kurkistimme nopeasti kraateriin, jonka jokin meteori oli pudotessaan tehnyt.
Viikko uudessa paikassa menee nopeasti. Usein kuulee, että ensimmäinen viikko on aina raskain, jonka jälkeen yleensä väsymys kaikkeen uuteen jonkin verran helpottuu ja pystyy keskittymään olennaiseen hiukan enemmän. Itse olisin kyllä viihtynyt muutaman päivän enemmän, osa taas oli jo aivan valmis palaamaan kotiin. Osittain harmitti myös, että meillä ei ollut yhtään kokonaista vapaapäivää, jolloin olisi voinut esimerkiksi lähteä tutustumaan kaupunkiin ja kaikkiin paikallisiin nähtävyyksiin. Kyllä on itsekin myönnettävä, että toki kotiin palaamisen tunne on aina yhtä mahtava, mutta sitä ei voi tietenkään saavuttaa, ellei ensin lähde vähäksi aikaa jonnekin.
Hienoa kyllä oli, pakko myöntää. On mahtavaa, että kyseinen mahdollisuus meille annettiin. Toivottavasti meillä kaikilla mahdolliset kontaktit pysyvät ja tuovat osan meistä taas yhteen jossain muualla.
Esko Hakala
Tanssinopiskelija
Teak, 3 vuosikurssi
P.S. Jos satutte joskus Reykjavikiin, menkää ihmeessä Blue Lagoon -ulkoilmakylpylään. Mikään ei voita kaulaa myöten killumista isossa noin 40 asteen ulkoilma-altaassa, kun muuten lämpöä on juuri ja juuri yli nollan.
Kuvat kirjoittajan
