Naamioita, nuketusta ja kysymys naurusta.
Pirandello Project – On the Edge of Silence
Teatteri Metamorfoosi ja Korjaamo Teatteri / Stage, 2009
Ohjaus Davide Giovanzana
Naamio-ohjaus Soile Mäkelä
Dramaturgia Davide Giovanzana, Soile Mäkelä
Rooleissa Tanja Eloranta, Roosa Hannikainen, Miska Kajanus, Johanna Kultala, Linda Lemmetty, Elina Putkinen,
Sävellys Maija Ruuskanen
Musiikki Maija Ruuskanen, Toni Lehtola ja työryhmä
Naamioiden valmistus Davide Giovanzana, Johanna Kultala, Toni Lehtola, Laura Mäkelä, Soile Mäkelä, Elina Putkinen
Nukkien rakennus Johanna Kultala ja Elina Putkinen
Pukusuunnittelu Henni Siltaniemi
Valosuunnittelu Antti Helminen
Tästä esityksestä näkee, että yksityskohtaisuuden eteen on tehty töitä. Naamiokasvoiset ja -lähtöiset (?) hahmot ovat omannäköisiään, eleissään oivaltavia. Nämä selkeät eleet seuraavat, tauot välissä erotuksenaan, mimiikkanauhassa toisiaan. Pät-kit-täi-syys, joka kuulunee tyylilajiin, tuo haasteen virtaavuudelle, kehon rentouden ja jännityksen suhteelle. Miten rytmittää, esittää jäykkää tyyppiä ja silti löytää rentoutta? Vaativaa. Silti tässä usein onnistutaan. Naamionäyttelemisen rinnalla kulkee nuketuksen liikekieli, jossa esimerkikisi saa haltioitua huikeasta linnusta, joka anatomisesti kokoaa itseäään uudelleen ja uudelleen. Yksityiskohtaisuus on myös tässä taitavaa.
Nuketuksen ja naamionäyttelemisen eleiden tarkkuus luo odotuksia tarkalle liikkumiselle myös koko näyttämön mittakaavassa. Esiintyjät ovat varmasti saaneet tarkkaa ohjausta ja aikaa yksityiskohtiin ja hahmoonsa, mutta kokonaisuudessa heidät jätetään eksyksiin. Kokonaisuus kun tuntuu olevan juuri se, mitä ajatellen näyttelijä ei voi näytellä, vaan hänen täytyy luottaa ohjaajaan. Epävarmuus suhteessa kokonaisuuteen näkyy esiintyjien kehoissa, läsnäolossakin, eikä sitä helpota summittaiselta vaikuttava tilankäyttö. Ongelmaksi nousee myös yllättäen hahmotyöskentelyn vangitsevuus: esimerkiksi unisonoa tavoittelevissa tanssikohtauksissa hahmous syö tanssia. Toki tanssiin ja liikkeeseenkin mahtui hienoja yksityiskohtia, paikallaan pysyvinä, liikkuvina kuvina: kangasta esityksen reunassa ympäri kieputtava päähenkilö, lintumaisesti käsillään lentävä nainen, omatunnon spiraalit. Yleisesti näyttämön yleiskuva on liikkeessä ja asemoinnissakin levoton. Osansa tästä levottomuudesta tekee näyttämön valaiseminen kauttaaltaan. Nyt valoissa kylpi koko näyttämö:(hienot) muusikot, esiintyjät niin esiintyessään, vaihtaessaan vaatteita, siirtyessään paikasta toiseen, kadotessaan odotellessaan verhojen taakse. Valoilla tehty selkeämpi rajaaminen pimeään olisi rytmittänyt ja tukenut esitystä fokusoimaan oleelliseen. Nyt kaikkea on paljon ja esityksen nimessään kantamaan hiljaisuus ei tavoita.
Esitys oli paitsi yksityiskohtien, myös vahvojen visuaalisten ja auditiivisten kuvien teatteria. Upea punainen repeämä, lattialle kaatuneet naiset, hang-rummun ääni, visuaalisesti hienot hameet liikkessä… Mitä tapahtuu kuvien välillä, kuvasta kuvaan siirtyessä, on epäselvää. Esitys koettaa kertoa jonkinlaista tarinaa, kokonaisuutta, mutta hajoaa. Mitä dramaturgia haluaa sanoa? Ehkä tämän ohjaajaparin vahvuus on juuri yksityiskohdissa ja kuvissa. Perinteiset ratkaisut kuvien välissä siirtymisissä ja tarinan tai ytimen kuljetuksessa eivät tässä esityksessä toimi, mutta entä jos tarttuisi muun unohtaen tuohon kuvavahvuuteen, yksityiskohtaisuuteen ja loisi siitä rohkeasti omaa käsialaa? Kirkastamisen kautta se olisi mahdollista jo tässä esityksessä.
Esitys putoaa paikoitellen naivismiin. Huomaan etsiväni ironiaa kirkasotsaisuuden takaa. Onhan sitä siellä, onhan? Mahtava ampumiskohtaus saa sähköistymään ampuessaan pohdinnat kirkasotsaisuudesta ja sievistelystä alas. Yleisön reaktio, nauru ampumisen kohteeksi joutumisesta, virtaa näyttämölle ja ruokkii esiintyjiä antamaan kaikkensa. Sitä on kollektiivinen nautinto. Täydestä naivismista esitystä ei voi missään nimessä syyttää.Esityksen jälkeen, illan hämärässä, istuu eräs, jotka ääneen ihmettelee, että tykkääkö katsojana väkivallasta. Mitä kertoo itsestä se, että nauraa tulleessaan näyttämöltä käsin ammutuksi?
Petra Toropainen
Kirjoittaja on kehotyöläinen: kehomieliopettaja, esittävässä taiteessa liikkuja ja paperilla tanssija.
