Pinus Sylvestris – Metsäooppera (Rimpparemmi), ensi-ilta 18.8.2006

Karoliina Yli-Honko: Metsäalan ympärille kietoutunut aikamatka
Rimpparemmin metsäooppera Pinus Sylvestris on helposti lähestyttävä, kerroksittainen kertomus elämästä. Oopperassa limittyvät Suomen historia, puuteollisuuden kehitys ja yksityinen yhden perheen tarina 1930-luvulta nykypäivään. Toteutus on selkeä ja mukaansatempaava kaikilta osin – miellyttävin oopperakokemus ylipäänsä itselleni.


Metsäooppera, Rimpparemmi
Kuva: Timo Lindholm

Pinus Sylvestris – Metsäooppera

Käsikirjoitus: Marko Järvikallas
Säveltäjä: Timo Alakotila
Ohjaaja: Johanna Freundlich
Koreografia: Jouni Prittinen
Solistit: Ilona Jokinen, Ville Salonen, Sauli Tiilikainen
Toteutus: Rimpparemmi– Lapin läänin kansantanssiyhtye

Kantaesitys Rovaniemellä 18.8.2006


 

Metsäalan ympärille kietoutunut aikamatka

Rimpparemmin Metsäooppera ei vaadi katsojalta taidemaratoonarin kestävyyttä alle kahden tunnin kestollaan, teksti on suomeksi ja laulettu niin, että siitä saa selvää. Muutenkin teos on riisuttu (ehkä taloudellisistakin syistä) oopperalle tyypillisestä lavasteiden ja pukujen mahtipontisuudesta. Vaikutelma ei silti ole harrastelijamainen, vaan Rimpparemmin tuotannossa on käytetty hyvin taiteellisia kerronnan ja esittämisen keinoja.

Tarinan ytimessä on juuri paperitehtaasta eläkkeelle jäänyt Ilmari (Sauli Tiilikainen), joka alkaa käymään läpi omaa identiteettiään vanhempiensa Kaisan (Ilona Jokinen) ja Kalervon (Ville Salonen) elämän sekä oman lapsuutensa kautta. Varsinainen toiminta alkaa Ilmarin matkattua lapsuuden kotimaisemiin pohjoiseen. Ilmari on hauskasti läpi teoksen hieman sivussa toiminnasta, vaikka onkin päähenkilö. Välittäjähahmona menneisyyden ja nykyisyyden, muistojen ja tämänhetkisyyden, välillä toimii Ilmarin äiti.

Ooppera on täynnä vastakohtaisuuksia jo nimestä alkaen. Kansanoopperalla on kuitenkin latinankielinen, hienolta kalskahtava nimi. Samaten Pinus sylvestris -teos on ooppera. Molemmat kuitenkin vain kuulostavat vaikuttavilta, sillä oopperan sisältö avautuu helposti katsojalle ja nimikin tarkoittaa lopulta vain mäntyä. Kaikki kolme päähenkilöä ovat klassisia laulajia, mutta kuoro ja musiikki kansanomaisia. Tämä jännite kantaa hyvin teosta. Orkesterissa on muun muassa harmonikka ja kevyen musiikin rumpusetti lyömäsoittimina.

Pääkolmikon lisäksi muut esiintyjät (lyhyesti lavalla piipahtavia Ilmaria lapsena ja Ilmarin vaimoa lukuunottamatta) ovat tanssijoita. He laulavat kuoron kanssa yhdessä kuoron osuudet. Tämä ratkaisu sitoo hyvin hieman erillään sivussa olevan kuoron ja orkesterin itse esitykseen. Tanssijat tuovat lavalle ensisijaisesti fyysisyyttä ja liikettä, luodessaan taustan tapahtuma-ajalle ja -paikalle. Tanssillisuutta on mukana, mutta se on upotettu muuhun toimintaan lyhyiksi häivähdyksiksi. Vaikutteet nykytanssista ovat silti nähtävissä liikkumisen tavassa.

Arjen realismi oli ehkä liiankin hyvin toteutettu Ilmarin puvustuksessa, mutta se menetteli muun sisällön keskellä. Toinen asia, mikä Metsäoopperassa häiritsi, oli sen yltiösiirappinen loppu. Hyvin kehitellyt tarinakulut lytistyivät kuin seinään. Lopun asioiden sovittelulle oli jätetty liian vähän aikaa ja kaikki järjestyi kuin sanomalla jonkun taikasanan. Ylistyslaulu männylle kokosi kaikki esiintyjät lavalle ja se oli musiikillisesti erittäin onnistunut moniäänisyydessään.

Joku voisi pitää Metsäooppera Pinus Sylvestristä korkeataiteen popularisointina ja viihteellistämisenä, minä en. Kun teos on toteutettu näin ammattitaitoisesti ja jos se saa teatterisaleihin uutta yleisöä, on se ehdottoman positiivinen ja kannatettava asia.

Marko Järvikallas on tehnyt sujuvan libreton, josta Kaisan repliikki tiivistää teoksen sanoman:
”Se joka ei kohtaa menneisyyttään/ elää sitä yhä uudelleen/ se joka elää menneisyyttään yhä uudelleen/ etsii paikkaansa löytämättä nykyisyydessä”

Karoliina Yli-Honko

Karoliina Yli-Honko

Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti Liikekieli.comiin sekä estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org).