Petri Kekoni: Tanssia kiven hohteessa, jousien pulssissa

“Ehkä rituaalinomaisuus on minulle tanssin peruslähtökohta. Liikkeessä on jotenkin ajattomuus. Minusta vaan tuntuu, että se, liike, tulee jostakin kaukaa… minulle olennaista on liikkeen tunne, luolaihmisen olo.”


Kuva: Nanna Saarhelo

Petri Kekoni, kuva Nanna Saarhelo
Haastattelu on ilmestynyt aiemmin Zodiak – Uuden tanssin keskuksen syksyn 2005 ohjelmalehtisessä.

Kymmenisen teosta ja kymmenisen vuotta tanssitaiteilijan työtä on kypsyttänyt koreografi Petri Kekonin uuteen vaiheeseen. Toisaalta pohdinnassa on kysymys, kuinka jääräpäisesti työtään tulisi jatkaa jotta se ‘ottaisi tulta’ ja toisaalta pohdinnassa on elämä itse.

“Olen vaiheessa, jossa miettii mitä elämässään tekee ja pohtii tätä ammattia yleensä. Varmasti sekin näkyy tulevassa teoksessa.”

Kekoni on mielestään käynyt läpi yhden taiteellisen syklin, jonka hänen viimesyksyinen sooloteoksensa Kävelen hitaasti tuulessa summasi. Soolosta alkoi pohdinta oman liikkeen merkityksestä, koska siitä puuttui välittävä elementti – toinen tanssija.

“Kun tanssija tekee minun liikettäni, riippuu tanssijasta itsestään tuleeko liikkeeseen lisää kiinnostavuutta vai väheneekö se. On tarkempia ja epätarkempia kehoja, joista ei voi niinkään puhua hyvä/huono-akselilla, vaan kyse on kyvystä ymmärtää ja tulkita teoksen maailmaa. Pyrin sanomaan liikkeellä mahdollisimman paljon ja sikäli liikkeen omaksuminen on ehto teoksen maailman ymmärtämiselle.”

Soolo oli hänelle yhden vaiheen loppu ja nyt hän onkin etsimässä uudentyyppisiä aihioita, rakenteellisia ja taiteellisia ratkaisuja.

“Viestiähän on tullut kritiikinkin muodossa”, Kekoni naurahtaa ja lisää, että soolon myötä ‘kekonimaisen’ liikkeen hengitykseen ja rytmiikkaan on tullut toivottavasti lisää selkeyttä.

Usein väitetään, että taiteilija tekee samaa teosta aina uudestaan ja uudestaan. Petri Kekoni myöntää, että hänen teoksissaan ainakin primitiivisyys ja arkaaisuus ovat jollakin tapaa aina läsnä.

“Ehkä rituaalinomaisuus on minulle tanssin peruslähtökohta. Liikkeessä on jotenkin ajattomuus. Minusta vaan tuntuu, että se, liike, tulee jostakin kaukaa… tätä on vaikea älyllisesti selittää. Minulle olennaista on liikkeen tunne, luolaihmisen olo.”

Tulevassa teoksessa Kekonille uutta on tekstin käyttö. Islantilainen runoilija ja kirjailija Sjón on kirjoittanut tekstin, jota käytetään osana teoksen sävellystä. Musiikin teokseen säveltää Jovanka Trbojevic. Sävellys pohjautuu Jovankan Oro-nimiseen sävellykseen, jota laajennetaan tätä tanssiteosta varten.

“Jovanka Trbojevic on kolmas nykysäveltäjä, jonka kanssa teen yhteistyötä. Innostuin Jovankan musiikin pulssista tai rytmistä ja sen kontrastisuudesta, siinä on kansantanssipoljentoa pohjalla. Musiikki tulee vaikuttamaan teoksen tekotapaan. Tällä kertaa teen materiaalia enemmän etukäteen, vaikka toisaalta narunpää on löydettävä joka päivä uudestaan harjoituksissa. Koreografin täytyy pystyä yllättämään itsensä.”

Mitä jos yllätystä ei tule tai narunpää jää löytymättä? “Hyvä tanssija on hereillä. Kun minulta ei tule tulosta, tanssija on silloin auttava käsi.” Kekoni toivoo tanssijoita, jotka ottavat vastuun teoksesta. Muuten hän kuvailee olevansa perinteinen valitessaan tanssijoita. Tanssijalla tulee olla kiinnostava keho ja hyvä liikelaajuus.

“Näen graafisia linjoja ja siksi minua kiinnostavat kehon mahdollisuudet ja kyky isoihin kaariin. Ankaran graafisuuden lisäksi toivon purkautumiskykyä, kykyä ryöpsähdyksiin. Ripaus hulluutta pitää olla! Ja sitten toivon tietysti rentoutta lavalla.”

Tulevan teoksen työnimenä on Hämärän hohde. Kekonilla on koreografisen työn alkaessa usein visio, jota hän on piirtelee konkretisoidakseen näkynsä. Nyt näkynä on hämärässä tapahtuva liike, ryhmä tanssijoita kiven hohteessa.

Petri Kekonin Hämärän hohde -teos saa ensi-iltansa Zodiakin tuotantona Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoassa 16.9.2005.

Haastattelijana toimi tanssitaiteilija Paula Tuovinen.