Lavaa ympäröi 200 vesilasia. Ne muodostavat rauhaa huokuvan kehän, mutta mitä jos esiintyjä eksyy liian lähelle reunaa? Jarkko
Käsiohjelmassa esitykselle kerrotaan taustatarina. Jarkko Mandelinin esittämä hahmo Andy Goldberber ja Iiro Näkin Abraham Sakuhatsi ovat kyllästyneet länsimaiseen suorittamisen kulttuuriin ja etsivät rauhaa japanilaisesta seesteisyydestä. Heidän hengelliseksi oppaakseen ryhtyy Anni Koskisen Shono Tanaka, tasapainoinen puutarhuri. Harmonia rikkoutuu, kun ”Andyn ylikehittynyt lonkkien aukikierto estää valaistumisen säärien päällä istuen”.
Tämän hupsun narratiivin yleisö saa kuitenkin unohtaa astuessaan saliin. Kyseessä ei ole teatraalinen esitys, vaan hahmoja on tarvittu lähinnä teoksen hengen ja teeman luomiseksi. Roolit auttavat tanssijoita irtautumaan perinteisestä jammailumeiningistä, Mandelin kertoo ohjelmassa. Improvisaatiolla saavutettua liikkeen virtaavuutta ei ole kuitenkaan kokonaan jätetty teoksen ulkopuolelle.
Esityksen äänimaailma gongin kumahduksineen, puvustus lepattavine lahkeineen ja katosta roikkuvat riisilamput pitävät tunnelman kiinni Kaukoidässä. Alkuun tanssissa näkyy pidättyneisyys. Teos alkaa pysähtyneellä kuvalla, jossa kaksi miestä istuu polviensa päällä hämärässä valossa hievahtamatta kuin patsaat. Hiljalleen etenevä liike alkaa mukailla tätä hallittua henkeä, mutta se alkaa kasvaa ja pienentyä, hidastua ja nopeutua pyöreinä rauhoittavina liikkeinä.
Tanssiryhmän nimeen viittaava kineettisyys näkyy tarkassa liike-energian analyysissä ja liikeilluusioissa. Hämääviä ovat puristusvoimaa vaativat hidastusefektit, joita etenkin Jarkko Mandelin ja Iiro Näkki hyödyntävät tanssissaan. Hetkittäin tanssi näyttää hidastetulta breakdancelta. Se tuntuu rikkovan liike-energian lakeja ja ilmiön luonnottomuus lumoaa.
Tässä tiivistyy tanssin riemu ja upeus. Tuntuu kuin olisi salaisuuden äärellä: tanssisalien ulkopuolella olevat eivät voi kuvitellakaan, miten ihmeelliseen notkeuteen, tasapainoon ja voimaan ihmiskeho pystyy.
Breakdancen lisäksi tanssissa näkyy elementtejä muun muassa baletista ja jazztanssista. Liikkeissä on vaivatonta voimaa ja hillittyä eleganssia. Se sopii mitä parhaiten Japani-teemaan. Hienointa seurattavaa on duotyöskentely. Jarkko Mandelinin ja Anni Koskisen tanssidialogissa on akrobaattisia nostoja, rohkeita heittoja ja hidastuksia. Koskisen ja Näkin osuuksissa mielenkiintoisinta on seurata kumpi johtaa kumpaa kiihkeässä liike-energian vaihdossa.
Janne Hastin luoma nakuttava äänimaailmaa ei määrää rytmiä, vaan rytmin luojana on tanssi. Se syntyy tanssijoiden vuorovaikutuksesta ja toistaa parien välillä liikeratoja, jotka ovat hioutuneet virheettömiksi kuin vesien kuluttamat uurteet hiekassa. Tanssijoiden ketteryys on rauhoittavaa katsottavaa. Yleisöön ei kuulu töminää eikä läiskettä, vaan sihahduksia ja kahahduksia. He liikkuvat sulavasti kuin samurait.
Eleonoora Riihinen
Kirjoittaja on oululainen toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija, joka on harrastanut tanssia yli puolet elämästään.
Kinetic Orchestran Myrskyjä vesilasissa OuDance-festivaalilla 10.9.2015
Koreografia: Jarkko Mandelin
Tanssi: Anni Koskinen, Jarkko Mandelin, Iiro Näkki
Äänisuunnittelu: Janne Hast
Tuotanto: Mikko Heino, Apinatarha ja Kinetic Orchestra
Kuva: Aino Huovio