Naiset kuin toistensa peilikuvia. Täydellisen symmetrisesti he riisuvat ja pukevat leninkejään kerta toisensa jälkeen. Toisto alkaa tuntua hypnoottiselta, eivätkä takaseinälle heijastuva metsäinen luontovideo vesiputouksineen tai kosmisen unelias musiikki varsinasesti riko tunnelmaa. Yleisössä huokaillaan.
O Oui
Konsepti ja koreografia: Benoît Lachambre
Esitys: Céline Bonnier, Annik Hamel, Stephen Thompson
Video: Jonathan Inksetter
Musiikki: Hahn Rowe
Tekstit: Céline Bonnier, Annik Hamel, Benoît Lachambre
Valon ja tekniikan johto: Philippe Dupeyroux
Puvustus: Angelo Barsetti
Tuotanto: ParBLeux (Montréal)
Naiset kuin toistensa peilikuvia. Täydellisen symmetrisesti he riisuvat ja pukevat leninkejään kerta toisensa jälkeen. Toisto alkaa tuntua hypnoottiselta, eivätkä takaseinälle heijastuva metsäinen luontovideo vesiputouksineen tai kosmisen unelias musiikki varsinasesti riko tunnelmaa. Yleisössä huokaillaan.
Samaan aikaan lavan etunurkassa sitoo mies vedellä täytettyjä muovipusseja käsiinsä ja jalkoihinsa. Mies liikkuu orgaanisesti ja epäsymmetrisesti, esitellen vedellä täytettyjen pussikäsiensä potentiaalia. Kyllä – vesipussin läpi kita näyttää valtavalta ja kieli irstaalta. Pehmeän ehdotteleva teos suuntaa huomion jälleen naisiin. He pöllyttävät koko lavan peittävää valkoista lakanaa, keräävät sitä syliinsä ruusukuvioidulle barokkisohvalle. Symmetria on mennyttä, kun kaukaisen discobiitin vihjailemana naiset ilmestyvät lavalle, no, discoreleissä.
Tunnistettavien eleiden merkitys katoaa toiston ja keston kautta, tämä aspekti on kai luettava yhdeksi teoksen ansoista.
Seuraavaksi naiset ovat hysteerisiä, sitten kiihkeitä, pian taas herkkiä. He suutelevat, paijaavat, hyväilevät. Käsiohjelmassa koreografi ehdottaa uusia tapoja sanoa ”I love you” olemassa olevilla sanoilla.
”What communication possibilities would open to us, if we dare to go beyond word recognition and let speech become language in a purely organic sense?”
Hetki ennen tunnistamista on kutkuttava. Inhimillinen halu ymmärtää ja jäsentää naisten välistä suhdetta kannattelee teosta.
Lopussa mies rikkoo vesipussit muoviastiaan samalla, kun luontovideon vesiputous palautuu screenille. Toinen naisista pesee kätensä ja poistuu lavalta. Vielä uusi hypnoottinen äänimaailma ja uusi ranskankielinen monologi. Lavalle jäänyt yksinäinen nainen on kuin jäätiköllä viuhtova epätoivoinen, no, nainen. Nihkeä wieniläisyleisö ei taputa kiitoksiin kolmesti. Ei, vaikka tekijöistä itse Lachambre sekä taiteellisena assistenttina toiminut Meg Stuart kumppaneineen saapuvat estradille pokkaamaan.
Kati Korosuo
