Tanssin
Poikamiestyttö – kantaesitys
Koreografia ja tanssi: Elli Pulkkinen.
Vakosamettihousuinen mies
Koreografia ja tanssi: Elias Girord.
Emnasia
Koreografia, tanssi ja teksti: Vera Lapitskaya.
Ääni: Tom Wall.
Syysmallisto
Koreografia ja tanssi: Jukka Tarvainen.
Kokonaisuuden valosuunnittelu: Martti Lummukka.
Esitykset Tanssin Aika -festivaalilla Näyttämö Lutakossa 25.9.2009.
Nuoret tanssintekijät
Tanssin Aika -festivaalin taiteellisen johtajan Ismo-Pekka Heikinheimon yksi perusperiaatteista on esitellä nuoria tanssintekijöitä ja heidän teoksiaan. Valintansa Heikinheimo perustelee painavasti: nuorten töissä ovat nähtävissä tanssitaiteen uusimmat virtaukset.
Yleisö jakaa ilmiselvästi Heikinheimon näkemyksen, sillä esitys oli myyty loppuun jo aikaa sitten, ja lisäpaikoille jonotettiin viime hetkeen saakka.
Tällä kertaa Lutakon intiimillä, ihmisenkokoisella näyttämöllä pääsi valokeilaan kaksi mies- ja kaksi naistanssijaa. Yksi esityksistä, Elli Pulkkisen festivaalin tilausteos Poikamiestyttö, sai kantaesityksensä perjantai-iltana. Jyväskyläläisen tanssijan, tanssinopettajan ja koreografin teos oli liikkeellinen seuranhakuilmoitus, jossa ”26-vuotias, leikkisä ja järkkyvä nainen haki henkisesti tasapainoista ja sopivasti holtitonta seuraa tositarkoituksella”.
Pulkkisen habitus tummanliloine, kiiltopintaisine leggingseineen, vyölaukkuineen ja printtipaitoineen viestitti parinhaun epätoivoisesta yrityksestä. On ihan sama kuka olet, mistä tulet, mutta ole mun kaa! Esiintyjän äänetön kuiskinta mikrofoniin, taustamusiikiksi valitut kappaleet – erityisesti Riston Putoan kaivossa – korostivat tanssijan tempovaa liikekieltä. Ikään kuin seuraa hakeva poikamiestyttö olisi jo ennalta alistunut kohtaloonsa.
Ennen väliaikaa nähtiin Elias Girordin Leevi & the Leavingsin musiikkia taustanaan käyttävä Vakosamettihousuinen mies. Girordin esitys oli herkullinen impressio. Se toi Pulkkisen melankolialle humoristisen vastapainon kertoessaan nuoresta miehestä, joka on hyväksynyt itsensä, eikä haikaile muuta. Esiintyjä totesi tyynesti: olin mamis jo 5-vuotiaana, olen edelleen mamis 21 vuoden iässä! Girordin vahva fyysinen läsnäolo, ääneen puhutut avainsanat, hypyt ja kuperkeikat täyttivät koko näyttämön vahvalla positiivisella energialla.
Girordin faktiset kuperkeikat jatkuivat tauon jälkeen Vera Lapitskayan Emnasiassa pikemminkin henkisellä tasolla. Lapitskayan äärimmäistä kehon hallintaa vaativa, paikoin akrobatiaa lähestyvä liikemateriaali tuotti mykistävän katsomiskokemuksen. Tanssijan intensiivinen ote, liikkeiden millintarkka toisto ja esityksessä käytetty musiikki (Ekkehard Ehlers: Danach; Ryuichi Sakamoto: 20 msec) istuivat saumattomasti yhteen. Vesikattila, liidulla lattiaan piirretty ruudukko, jossa tanssija kattiloineen vaelsi parisuhteen vaiheesta toiseen – siinä kaikki. Lapitskayan vimmainen heittäytyminen ja läsnäolo loivat ainutlaatuisen universumin, johon katsojalle tarjoutui mahdollisuus kurkistaa.
Illan päätti jyväskyläläislähtöisen freelance-tanssijan Jukka Tarvaisen soolo Syysmallisto. Tarvainen oli poiminut teoksessa nähdyt liikkeet ja asennot parin vuoden takaisesta tanssitarvikekuvastosta.
Esitys oli yksinkertaisesti valloittava! Sen humoristinen ja (itse)ironinen ote sai yleisön elämään vahvasti mukana. Näyttävät hypyt toivat häivähdyksen klassisen baletin liikekieltä näyttämölle, kun taas poseerausten liikemateriaali on tuttua miltä hyvänsä maailman catwalkilta. Tanssijan kiiltävät trikoot ja harteille heilahtava Ihmemiehen tulenpunainen viitta yhdistettynä pompöösiin musiikkiin (Symphony X: The Odyssey, part 1) saivat katsojat illan päätteeksi huutamaan bravoota.
Maija-Liisa Westman
Maija-Liisa Westman on vapaa kirjoittaja ja kriitikko (SARVin tanssi- ja teatterijaoksen jäsen) sekä jatko-opiskelija Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskuksessa. Erityisesti teatteri, tanssi ja erilaiset kulttuurin kenttään kuuluvat ilmiöt ovat kiinnostuksen – ja kirjoitusten – kohteita.