Salla Kekki: Eläimen ja ihmisen yhteyksiä
Arja Raatikainen sitoo ihmisen ja eläimen mystiseen vuoropuheluun, Alpo Aaltokoski vangitsee raaalla fyysisellä olemuksellaan ja Jyrki Karttunen päättää kolmen esityksen illan nauruun ja hyväntuulisuuteen.
Kuva: Tanja Ahola
Flow
Koreografia ja tanssi: Arja Raatikainen
Visualisointi: Jukka Huitila
Äänisuunnittelu: Antti Nykyri
Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo
Tuottaja: Nomadi-tuotanto
Kuva: Pekka Mäkinen
Deep
Koreografia ja tanssi Alpo Aaltokoski
Valosuunnittelu Matti Jykylä
Tuotanto Nomadi-tuotanto
Video käsikirjoitus ja ohjaus Milla Moilanen
Editointi Raimo Uunila
Animaatio Milla Moilanen
Valokuvaus Keijo Kivioja, Milla Moilanen
Musiikki Miikka Kari, Epa Tamminen
Videon tuotanto Kroma Productions Oy / Marikki Hakola
Kuva: Marko Mäkinen
Pieniä draamallisia muunnelmia
Koregrafia Jyrki Karttunen
Tanssi Jyrki Karttunen, Tuovi Rantanen
Visualisointi Jukka Huitila
Äänisuunnittelu Jyrki Karttunen, Jukka Huitila
Pukusuunnittelu Karoliina Koiso-Kanttila
Pukujen toteutus Karoliina Koiso-Kanttila, Tiina Pollari
Tuotanto Nomadi-tuotanto, Kuopio Tanssii ja Soi
Tanssin Aika -festivaali Jyväskylässä
Siltasali 30.9.2006
Kissamaisen lumoavaa liikehdintää
Arja Raatikaisen sooloteos Flow on upeaa katsottavaa. Sulava ja eleetön liikehdintä lumoaa katsomaan tanssijaa herkeämättä. Raatikainen sitoo ihmisen ja eläimen mystiseen vuoropuheluun.
Esitys on olemukseltaan synkkä, mutta samalla valtavan kaunis. Tumman, läpikuultavan puvun sisällä näyttäisi olevan nuoren tanssijan notkea vartalo, vaikka esiintyjän varmuudesta ja voimakkuudesta välittyy vuosikausien kokemus. Erityisen sykähdyttävä on kohtaus lattialla, jossa Raatikainen hakee kissamaista tunnelmaa. Siinä hän onnistuu erinomaisesti. Lapaluiden ja hartioiden liikettä myöten hän eläytyy täydellisesti kissaeläinten liikkumiseen. Tunnelista kajastavat valot tukevat vaikutelmaa eläinten öisestä maailmasta.
Raatikainen tavoittaa oikeantuntuista eläimen pelkoa, uteliaisuutta ja rohkeutta. Hetken aikaa lavalla vaeltaa ihan oikea leopardinaaras. Taidokasta.
Lavastus on yksinkertaisuudessaan vaikuttava ja muodostaa valojen kanssa moniulotteisen kokonaisuuden. Tanssijan ja lavastuksen yhteys toimii hienosti.
Synkkää luurangon tanssia
Nomadi-illan toinen teos, Alpo Aaltokosken Deep, on Arja Raatikaisen sooloteosta huomattavasti synkempi. Se tavoittaa samoja eläimen ja ihmisen yhteyksiä, mutta Raatikaisen pehmeys vaihtuu Aaltokosken raakuuteen. Teos pohjautuu mediataiteilija Milla Moilasen samannimiseen tietokoneanimaatioon.
Deep käsittelee näkemisen ja näkemään oppimisen problematiikkaa. Esitys tuo ilmi, kuinka elävien olentojen luut näyttävät lopulta kaikki samanlaisilta ja vasta ihon nähdessämme tiedämme mitä odottaa.
Teoksen ensimmäisessä osassa Aaltokoski tanssii livenä ja hänen paljas ylävartalonsa tuo mieleen tanssivan luurangon, mutta luuranko voi yhtä hyvin olla eläimen kuin ihmisenkin. Vaikuttavin kohta on esiintyjän aikaansaamat ”siivet”, kun hän nostaa lapaluunsa epäinhimillisen korkealle kuin eroon vartalostaan. Karjuva otus tuo mieleen alkukantaisen liskon tai linnun. Tässä kohdasssa Aaltokoski tavoittaa samantapaista ihmisen ja eläimen mystistä vuoropuhelua kuin Raatikaisen Flow, mikä sitoo kahta esitystä yhteiseen kokonaisuuteen.
Teoksen toisena osana on Milla Moilasen tietokoneanimaation keinoin toteuttama video, missä Aaltokosken liikehdintään on sekoitettu kollaasimaisesti ja nopeilla leikkauksilla eläinmaailman kuvia, värejä ja ääniä. Live-osion tavoin myös videolla katsojan vangitsee Aaltokosken raaka fyysinen olemus. Tietokoneanimaatio-osassa täydentyy ajatus siitä, että ihminen, eläimet ja orgaaniset eliöt ovat kaikki samaa perusmateriaalia.
Monitasoisen teoksen kaikki elementit – musiikki, lavastus, tanssi, ilmeet, tietokoneanimaatio – kertovat samaa tarinaa. Samalla ne alleviivaavat synkkyyttä ja pelottavuutta mielestäni välillä tarpeettomankin paljon. Mutta ehkä kyseisen aiheen käsittelyyn tarvitaan synkkyyttä, jotta esitys voi olla vaikuttava. Ja sitä Aaltokosken tanssiteos kieltämättä on.
Tanssihuumoria ihmissuhteista
Jyrki Karttusen Pieniä draamallisia muunnelmia on Nomadi-illan kepein teos. Se päättää kolmen esityksen illan nauruun ja hyväntuulisuuteen, mikä tuntuu miellyttävältä tummasävyisten Flown ja Deepn jälkeen.
Pieniä draamallisia muunnelmia on parisuhdeduetto, joka koostuu viidestä erillisestä kohtauksesta. Esitys tasapainoilee miehen ja naisen välisten abstraktien tilanteiden ja niiden tulkintojen välillä. Kohtauksissa tulee hienosti tanssin keinoin ilmi kaikille tuttuja ihmissuhteisiin kuuluvia tunteita. Ne saavat hymyilemään, hymähtelemään ja nauramaankin. Karttusen teos tuo hauskasti esille asioita, joista jokainen voi tunnistaa itsensä. Jyväskylän esityksessä Karttusen kanssa tanssi Tuovi Rantanen. Parin esitys oli raikas kokonaisuus.
Salla Kekki
Kirjoittaja on jyväskyläläinen liikunta-alan opiskelija ja urheilutoimittaja, joka seuraa tanssia ulkopuolisena sen monipuolisuutta ihaillen.
