Karoliina Yli-Honko: Hukattu minuus
Arja Tiilen koreografia NO-ONE pohtii minän muodostumista ja käsittämistä leikillisessä maailmassa. Teos on mukaansatempaava ja nykyaikaisesti toteutettu sekoittamalla ja yhdistämällä erilaisia elementtejä toimivaksi fuusioksi.
Kuva: Elli Helenius
NO-ONE
Koreografia/ohjaus: Arja Tiili
Esiintyjät: Heidi Lehtoranta, Kaisa Niemi, Esete Sutinen, Giorgio Convertito
Musiikki: Kasperi Laine
Valosuunnittelu: Tomi Suovankoski
Lavastus: Metti Nordin
Puvustaja: Sanna Levo
Tuotantoassistentti: Pihla Miettinen
Tuotanto: Isabel Gonzalez/KokoTeatteri
KokoTeatteri, Helsinki 7.–20.12.2005
Hukattu minuus
NO-ONE käsittelee teemaa, josta kaikilla on kokemusta. Varmasti jokainen on ainakin jossakin elämänsä vaiheessa pohtinut sitä, mikä tekee persoonasta oman minän.
Käsiohjelmassa esitettyjen kysymysten ja teoksen kautta alkaa väistämättä pohtia minuutta. Koreografiaa ei kuitenkaan ole kyllästetty liialla psykologisuudella tai vaikeiden ajatuskuvioiden ilmentämisellä. Aihetta on lähestytty liikkeellisesti ja huumorin kautta. Teos muodostuu toisistaan erottuvista jaksoista tai kohtauksista, joita sitovat Kasperi Laineen hienot äänimaisemat. Metti Nordinin lavastus on yksinkertainen, mutta kekseliäs. Lavaa ympäröivät kattoon ripustetut riisipallot, joiden pehmeä valo vaihtelee punaisesta siniseen. Erityisen hauskoja olivat erilaiset komerot takana olevassa seinäelementissä.
Tanssijat tuntuvat tekevän jonkinlaisen matkan esityksen aikana, erilaisista kuvitteellisista tiloista ja tilanteista toisiin. Teoksen alkupuoli oli mielestäni onnistunut ja sujuva, jopa täydellisyyttä hipova. Liikesarjoja olisi voinut katsoa vaikka miten pitkään, ne olivat sujuvia ja rullaavia, täynnä pieniä kommervenkkeja, jotka tekivät niistä ainutlaatuisia: esimerkiksi koukistetun jalan alta tuikattu käsi ja muutenkin epäsymmetriset kehon muodostamat linjat sekä hieman kulmikkaat liikkeet.
Välillä Esete Sutinen ja Heidi Lehtoranta ovat kuin sätkynukkeja, joita Giorgio Convertito ja Kaisa Niemi liikuttelevat. Painavat ja rennot jäsenet loivat nopeasti konkreettisen mielikuvan puutuneisuuden tunteesta. Näissä nukkekohdissa mietin, että useissa tilanteissa, kuten kanssakäymisessä muiden ihmisten tai vaikkapa sukulaisten kanssa, oma tahto hautautuu oletusten, toivomusten ja hyvien tapojen alle. Toiset tai toisten ajatukset ohjailevat omaa toimintaa alitajuisestikin.
Itse koin pienen pettymyksen hetken, kun teoksessa alettiin puhua. Convertito lähestyy katsojia kertomalla sinänsä hauskasti kokemuksistaan talvesta ja siihen liittyvistä ajatuksista. Myöhemmin teoksessa tanssijoilla on kahvikutsut, joilla turistaan niitä näitä. Ymmärrän, että näillä kohtauksilla on haluttu päästä käsiksi esityksen ja todellisen elämän rajapintaan rikkomalla teoksen illuusio esimerkiksi tanssijoiden pohtiessa pitäisikö jatkaa tanssimista. Ehkä oma pettymykseni johtui alkupuolen eheän ja voimakkaan tunnelman katkeamisesta.
Hieman pohdin myös espanjalaishenkisen osion perusteluja teoksen teeman kannalta, ehkä kyseessä voisi olla minuuden pohtiminen ulkomaille matkustettaessa, kun ihminen on irrallaan omasta ympäristöstään. Flamencovaikutteiset liikkeet oli melko hyvin sulautettu osaksi Tiilen omaa tyyliä, silmiin pistivät flamencon harrastajalle lähinnä taputusten epämääräisyys, vaikka toki tarkoituksena ei ollut autenttinen flamencotyyli.
NO-ONE on yksi vuoden onnistuneimpia koreografioita, äänitaustaa ja Sanna Levon puvustusta myöten. Tiilen liikekieli ja teoksen visuaalisuus ovat ajan hermolla, niissä kiteytyy yleismaailmallisen teeman kuvaus nykyhetkestä käsin. Äänimaailma koostuu miksauksista ja remiksauksista, liikekielessä on käytetty muun muassa breikin ilmaisukeinoja apuna. Kokonaisuutena työryhmä on onnistunut erinomaisesti tämän teoksen kohdalla.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi
