Karoliina Yli-Honko: Nuorten virtuoosien ja nimekkäiden koreografien juhlaa
Nederlands Dans Theater II:en neljän teoksen ilta oli yksinkertaisesti sanottuna hengästyttävän huikea kokemus.
Sleepless, kuva Tuire Punkki
Nederlands Dans Theater II
SLEEPLESS
Koreografia: Jirí Kylián
Musiikki: Dirk Haubrich; pohjautuu Wolfgang Amadeus Mozart, Adagio c-molli KV 617 (1791)
Lavastus: Jirí Kylián
Puvut: Joke Visser
Valot: Kees Tjebbes
Ensi-ilta 11.11.2004 Lucent Danstheater, Haag
SHUTTERS SHUT
Koreografia ja tuotanto: Paul Lightfoot, Sol León
Runo: Gertrude Stein ”If I told him: A Completed Portrait of Picasso” (1912)
Valot: Tom Bevoort
Ensi-ilta 6.3.2003 Lucent Danstheater, Haag
SUBJECT TO CHANGE
Koreografia ja tuotanto: Paul Lightfoot ja Sol León
Musiikki: Franz Schubert: “Der Tod und das Mädchen” Jousikvartetti Nr. 14 d molli D 810 (1824) 1.osa: ‘Andante con moto’; sovittanut jousiorkesterille Gustav Mahler (1894)
Valot: Tom Bevoort
Ensi-ilta 6.3.2003 Lucent Danstheater, Haag
MINUS 16
Koreografia: Ohad Naharin
Musiikki: P.B. Ruiz & N. Gimbel: Sway (Dean Martin), L. Antonio & D. Ferreira: Recado Bossa Nova (Laurindo Almeida & The Bossa Nova All-Stars), L. Ford & C. Ford: Choo Choo Cha Cha (Rinky Dinks), John H. Mercer & Richard E. Whiting: Hooray for Hollywood (Don Swan & His Orchestra), Percy Faith: Chihuahua (Luis Oliveira and His Bandodalua Boys), Paul Lincke (Bernie Lewis & Joe Moshai): Glow Worm Cha Cha Cha (Jackie Davis), Traditional: Hava Nagila (Dick Hale)/ Ehad mi Yodea (The Tractor´s Revenge), Harold Arlen & E. Y. Harburg (Bearb.: Marusha): Somewhere over the rainbow, Asia 2001
Valot: Bambi (sovitus: Ohad Naharin)
Ensi-ilta 11.11.1999 Lucent Danstheater, Den Haag
Kuopion kaupunginteatteri
Kuopio tanssii ja soi 16. ja 17.6.2006
Nuorten virtuoosien ja nimekkäiden koreografien juhlaa
Nederlands Dans Theater jakaantuu kolmeen eri ryhmään ja Kuopiossa nähdyn toisen ryhmän tanssijat ovat kaikki iältään 17-22 vuotiaita. He ovat maailmanlaajuisesti nuorten tanssijoiden valioluokkaa, lähes täydellisesti hallituissa ja huippuunsa treenatuissa kehoissaan. Tämän lisäksi nähdyt koreografiat olivat oivaltavia ja raikkaita nykytanssitoteutuksia, vaikkakin liikekieli teoksissa pohjautuu baletin liikesanastoon.
Jiri Kylianin koreografia Sleepless on saanut Mozartin kahdesta adagiosta muokatun äänimaailman, joka koostuu viiltävistä äänitehosteista. Lavatila rajattu hienosti kolmiomaiseen, hieman epäsymmetriseen muotoon. Lavan halki vinottain kulkee kangassuikaleista rakennettu vaalea seinä. Tätä ainoaa, Kylianin itsensä suunnittelemaa lavaste-elementtiä käytetään monipuolisesti ja yllättävästi. Tanssija voi mennä seinän läpi ja välillä sen kautta saadaan huumoria teokseen, kun ruumiinosat pilkahtelevat sieltä täältä. Liikkeet ovat kauniita, täsmällisen tarkasti hiottuja ja artikuloituja.
Sleepless -teoksessa on kylmän viiltävä tunnelma, jota metalliset äänet ja tiukat liikkeet korostavat. Se voisi olla kuvaus mielentilasta, joka syntyy kun on valvonut liikaa. Kaikki alkaa vaikuttaa unenomaiselta, eikä voi tietää, mikä on totta. Kylianin teos luo illuusioita kangasseinän avulla hauskasti. Tanssijat on jaettu kolmeen mies-naispariin, joilla on kaikilla oma värinsä. Kaikilla tanssijoilla on teoksessa soolot ja pareilla duetot, mutta ryhmää on käytetty monella eri tavalla.
Loppu on syklinen, siinä palataan alun teemaan, samalla nurkalla. Liikekieli on terävää ja suoralinjaista ja siinä käytetään paljon aukikiertoja sekä koukistettuja jalan liikkeitä. Koreografia on puhdasta fyysistä muotoa.
Paul Lightfootin ja Sol Leónin koreografia Shutters Shut on puolestaan oivallisen lyhyt tutkielma runosta, kielestä ja liikkeestä. Kahdelle tanssijalle tehty koreografia perustuu Gertrude Steinin runoon ”If I told him: A Completed Portrait of Picasso” vuodelta 1912. Liikkeet muodostavat sanattoman version runosta, joka lausutaan ääninauhalta. Koreografia toimii viittomakielen tavoin, kun jokaiselle runon sanalle on vastaava liike, jossa toistuu myös sanan painotukset ja runon rytmi. Tässä toteutuksessa on silti hienoa variointia ja kaanonia runon tekstin mukaan. Pascale Moe Bruderer ja Iván Perez ovat kuin absurdeja miimikoita musta-valkoisessa ihomaalissa ja puvustuksessaan. Teos on nopeatempoinen ja pienessä tilassa tehty, mutta se saa huumorillaan yleisön kokonaan puolelleen.
Subject to Change on toinen koreografityöpari Paul Lightfootin ja Sol Leónin Kuopiossa nähty teos. Se käsittelee kuolemaa, mutta mielestäni myös luopumista ja jonkin asian, kuten esimerkiksi parisuhteen, olemassaolon lakkaamista. Muutoksen läpikäynti onkin tärkeä teema koreografiassa. Lavastuselementtejä on jälleen käytetty aivan loistavasti, alussa lavaa suojaavat ihmeelliset kerroksittaiset valoverhot, joiden koostumusta on vaikea hahmottaa.
Valaistus on myös yksinkertaisen vaikuttava. Esiintyjät ovat lavalla tummat puvut päällään ja rullailevat lavaa taaksepäin valkoista mattorullaa, joka synnyttää mielleyhtymiä mafiamurhiin. Rullasta levittyy punainen matto, joka muuntuu moneksi. Jälleen lavasteissa on käytetty mieletöntä kekseliäisyyttä, jossa vähemmän on enemmän. Matto saattaa siirtyä kesken liikesarjan ja tanssijat sen mukana, se muuntuu vuoristoksi ja mereksi ja tuo ikään kuin kulissin vaihdoksen.
Erinomaisen teosten kokonaisuuden kruunasi Ohad Naharinin jo vuonna 1999 ensi-iltansa saanut koreografia Minus 16. Koreografia on omaperäinen sillisalaatti tyylejä ja tunnelmia ja silti yksi parhaista ikinä näkemistäni teoksista. Alun kepeästä bossanova-pilailusta siirrytään huumaavaan israelilaiseen musiikkiin rautalangan ja kiinnimenevien verhojen välityksellä. Puoliympyrässä katsomoon päin asetellut tanssijat tekevät tuolien kanssa toistuvia, aallossa eteneviä impulsseja hypnoottisesti. Asetelmassa on sopivaa hajanaisuutta ja särmää. Teoksessa kuullaan myös nauhalta tanssijoiden omakohtaisia kertomuksia elämästään ja itsestään, joita säestävät kullakin persoonallisuutta heijastelevat liikesarjat. Esiintyjät avaavat itsensä katsojille henkilöinä, ei vain huipputanssiryhmän osana. Esitystilanteesta muistutetaan kuitenkin alta piilevällä käsikirjoitusmaisuudella sekä yliviedyillä tarinoilla: yksi tanssijoista kertoo juovansa aina kaksi olutta ennen esitystä.
Minus 16 -teoksen loppuosa on se, joka sai minut haukkomaan henkeäni sekä itkemään ja nauramaan samaan aikaan ihastuksesta. Uskon, että vaikka olisin tiennytkin, mitä tuleman pitää, niin olisin silti ollut aivan yhtä yllättynyt käytännön toteutuksesta.
Tanssijat hakivat yleisöstä erilaisia ihmisiä mukaansa pirteän teknon soidessa taustalla. Kaikki olivat ihan uskomattomasti mukana! Yleisön joukosta poimitut ihmiset osallistuivat koreografiaan, joka toimi eikä mennyt sekaisin. Tanssijat olivat loistavia ohjatessaan hienovaraisesti yllätysosallistujia. Tilanne oli niin hyvin pohjustettu, että kaikista tuli esiintyjiä ja tanssijoita kuin huomaamatta. Pienet hämmennyksen hetket ja yllätysmomentti sopivat kohtaan hyvin, eikä kenenkään lavalla olleen tarvinnut häpeillä. Kaikista eleistä, ilmeistä ja liikkeistä tuli osa teosta. Ja jokainen osasi tanssia, ja osaa, vaikka sitä yleensä vähätellään. Lopuksi teknon tahdissa koko sali taputti haltioituneena ja samalla nähtiin vielä nykytanssivirtuoosien battle, jossa he todella päästivät parhaat kykynsä valloilleen. Kokemuksen olisi täydellistänyt koko yleisön ja tanssijoiden yhteinen vapaa fiilistely musiikin tahtiin. Tämä teos saa vieläkin sitä ajatellessa veren virtaamaan tuplanopeudella jäsenien kihelmöidessä halusta liikkua.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti Liikekieli.comiin sekä estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org).
