Merja Snellman – Myyntipäälliköt myllyyn!
MD:n ponnistusta musikaalimaailmaan voi kunnioittaa ja todeta, että Moulin Rouge on ehdottoman kunniakas tapa puristaa liikkeellä oleva ylimääräinen raha tanssiteatterin toiminnan tukemiseen. Kun ensi-iltajännitys helpottaa ja varmuus esitysten myötä lisääntyy, tanssimusikaali on erinomainen lisä tamperelaiseen pikkujoulutarjontaan. Lue
Karoliina Yli-Honko – Tanssimusikaali vetää katsomot täyteen Tampereella
Mobita/Danscon musikaalia ei ole oikeutettua verrata suurella rahalla teattereissa toteutettuihin esityksiin. Tämä on omanlaisensa tanssimusikaali, joka tuo Tampereen talveen piristävän lisän. Lue
Kuva: Petri Nuutinen
Moulin Rouge
Tanssimusikaali
Ohjaus ja koreografia Elina Jakowleva
Ensi-ilta 17.11.2004, Hällä-näyttämö, Tampere
Esitykset 11.12.2004 asti
Esiintyjät päärooleissa: Sami Hintsanen ja Eeva Vilkkumaa
Tanssijat ja muut roolit: Mira Helenius, Elina Jakowleva, Anniina Kumpuniemi, Natalie Murphy (vier.), Pasi Pääkkönen (vier.), Samuli Roininen, Hanna Rosendahl, Mari Rosendahl, Onni Sarvela (vier.)
Lavastus: Oskari Löytönen
Puvustus: Elina Vättö
Valosuunnittelu: Sari Mayer
Musiikin sovitus/muusikko: Arto Piispanen
Musiikin editointi: Matias Palo
Koreografin assistentti: Hanna Rosendahl
Myyntipäälliköt myllyyn!
Tampereella toimiva tanssiteatteri Mobita/Dansco on kuuden tanssijan muodostama ryhmä, joka isännöi entisestä elokuvateatterista rakennettua Hällä-näyttämöä erinomaisella paikalla keskellä kaupunkia. Valtionapua nauttiva tanssiryhmä on viime vuosina kutsunut vieraikseen maamme eturivin koreografeja Tommi Kitistä Tero Saariseen, ja ohjelmistossa on myös useita ryhmän omien tanssijoiden koreografioimia teoksia.
Tanssiteatteri MD:n tuore ensi-ilta, tanssimusikaali Moulin Rouge on epäilemättä yritys tasapainottaa pienen tanssiteatterin alati veitsenterällä keikkuvaa taloutta. Pikkujoulujaan juhlivien firmojen ylimääräiset kilisevät ja kalisevat on syytä kerätä parempaan talteen, minkä Moulin Rougen johtajatar Madame de Cavallierkin musikaalissa toteaa: ”Vuoksi rahan!” Runoilija Harrisonin vienoa huudahdusta ”Vuoksi rakkauden!” ei myllyn pyörityksessä kuule kukaan.
Vaan entä taide? Selvää on, että Mobita/Danscossa ei ole tarkoitus huijata glögikansan rahoja rimanalittavalla höpöhöpöllä. Yhtä selvää on myös, että tanssiteatteri MD haastaa itsensä monella rintamalla ryhtyessään tuottamaan Moulin Rougen kokoluokan musikaalia. Paljon on tehty itse: ohjaaja/koreografi ja suurin osa esiintyjistä on oman talon väkeä, ja työryhmän nimilistasta löytyy muutenkin nimiä, jotka vahvasti viittaavat sukulaistyövoiman käyttöön. Vain pääpari Eeva Vilkkumaa ja Sami Hintsanen on tuontitavaraa, ja heidän vetovoimallaan Moulin Rougen tämän vuoden esitykset ovatkin jo lähes loppuunmyytyjä. Moulin Rouge pyöräyttää siis hyvinkin Mobita/Danscon kirstuun niitä kolikoita, joilla tanssitaidetta Hällä-näyttämöllä ensi vuonna tehdään. Toivoa sopii myös, että pikkujouluväestä jokunen innostuu lähtemään tanssiteatteriin myös muunlaista ohjelmistoa katsomaan.
On ymmärrettävää, että tanssiteatterin Moulin Rouge on vahvimmillaan juuri tanssinumeroissa. Myös pääpari Vilkkumaan ja Hintsasen laulu kantaa hyvin, erityisesti Sami Hintsasta kuuntelee enemmän kuin mielikseen. On harmillista ja hiukan yllättävää, ettei tanssikohtauksia kuitenkaan ole musikaalissa enempää, vaan turhan paljon peliaikaa saa paikoitellen täytetarinan tasoinen juonenkuljetus. Näyttelijäntyö sujuu tanssijoilta vaihtelevasti – välillä taso hipoo lukiolaisten joulukuvaelmia, välillä myllyn tanssityttöjen keskinäinen sanailu on kepeää, hyvin ajoitettua ja selkeää. Kiusallisimpia hetkiä katsoja kokee pääparin kankeahkossa makuuhuonekeskustelussa, joka jatkuu jatkumistaan omituisista vuorosanoista toisiin – ilmestyypä Hintsasen lordi Hamiltonille yllättäen vaimo ja lapsikin, jotka sitten unohdetaan sujuvasti kuin vain musikaalissa voidaan.
Tanssimusikaalin laulunumerot on valittu 70- ja 80-lukujen pophiteistä, jotka katsoja tunnistaa useimmiten jo alkusoitoista. Ratkaisulla on puolensa: laulut esitetään pääsääntöisesti hyvin, mutta monella meistä on valmiina selkeä mielikuva, miltä takavuoden hitin pitäisi kuulostaa. Vaikka pianisti Arto Piispanen selviää yhden miehen orkesterina tehtävästään erinomaisesti, jää toteutus silti paikoin vaisuksi mielessä soivaan alkuperäisesitykseen verrattuna – etenkin, kun laulujen suomenkieliset sanoitukset välillä herättävät tahatontakin huvitusta.
Hällä-näyttämölle rakennettu pyörönäyttämö toimii muun lavastuksen ohella hyvin, ja Elina Vätön puvustus välttää turhan glamourin ansat aseenaan pikemminkin rääsyläisromantiikka kuin kiilto ja säihke. Useammankin kerran mielessä käväisi kysymys, kuinka paljon raikkaammalta tanssimusikaalin toteutus olisikaan näyttänyt ilman tanssijoiden päähän istutettuja sameansuttuisia peruukkeja ja valkonaamaisia teatterimaskeja. Kun epookkiin ei kerran pyritty musiikissa tai liikekielessä, miksi ihmeessä kampauksissa ja maskeissa?
Joka tapauksessa tanssiteatteri MD:n ponnistusta musikaalimaailmaan voi kunnioittaa ja todeta, että Moulin Rouge on ehdottoman kunniakas tapa puristaa liikkeellä oleva ylimääräinen raha tanssiteatterin toiminnan tukemiseen. Kun ensi-iltajännitys helpottaa ja varmuus esitysten myötä lisääntyy, tanssimusikaali on erinomainen lisä tamperelaiseen pikkujoulutarjontaan. Sinne vaan kaikki iloluontoiset toimitusjohtajat ja myyntipäälliköt, sihteerit ja konsultit, tonttulakki päähän ja myllyyn pyörimään! Rahaa taiteelle!
Merja Snellman
Kirjoittaja on Helsingissä asuva tanssija, koreografi ja tanssipedagogi, joka kuuluu Liikekieli.comin toimitusneuvostoon.
Tanssimusikaali vetää katsomot täyteen Tampereella
Tanssiteatteri Mobita/Danscon resursseihin nähden mittava produktio on viihdyttävä ja katsojat mukaansa tempaava musikaali. Esitys ei perustu samannimiseen Baz Luhrmannin elokuvaan, mutta siitä on saatu paljon vaikutteita sekä juoneen että visuaalisuuteen. Musikaalin muutamat taianomaiset kohtaukset ovatkin elokuvallisia ja niissä on onnistuttu tavoittamaan se sama tunnelma, joka tekee Luhrmannin elokuvasta ainutlaatuisen. Tarina on sopivan kepeä musikaalityyliin, pääosassa ovat tunteet kuten rakkaus ja mustasukkaisuus. Illan valokeilassa ovat kuitenkin oikeutetusti laulu ja tanssi.
Musikaalin kokeneet päätähdet Sami Hintsanen ja Eeva Vilkkumaa ovat vetovoimaisia laulukohtauksissa ja muutenkin varmoja esiintyjiä. Pienehköllä Hällä-näyttämöllä on intiimi tunnelma, laulu täyttää koko tilan. Hintsasen ja Vilkkumaan äänet soivat hyvin yhdessä ja lisäeloa esitykseen tuo lavan reunassa säestäjänä toimiva kosketinsoittaja Arto Piispanen, joka on myös sovittanut musiikin. Lavastusratkaisu on pieneen tilaan toimiva ja käytännöllinen. Lavan takaosan täyttää pyörivä kulissirakennelma, joka muuttuu tehokkaasti muun muassa tanssisaliksi, katunäkymäksi ja budoaariksi. Pyörivyys tuo myös liikettä musikaaliin ja toimii hyvin sisääntuloissa. Paikan ja tunnelman vaihdos on sulava.
Moulin Rouge ei sorru pahoihin musikaalikliseisiin, lauluja ja puhetta on sopivasti, ilman ylinäyttelemistä ja turhaa tekopirteyttä. Esityksestä huomaa, että ohjaaja Elina Jakowleva on myös koreografi. Tanssimusikaali on näytönpaikka monelle Mobita/Danscon tanssijalle puhe- ja lauluosioiden takia. Joissakin kohdissa tottumattomuus tulee ilmi pienenä jäykkyytenä, mutta kaikki suoriutuvat hyvin vaativista tilanteista. Anniina Kumpuniemi laulaa puhtaasti ja hyvin oman osansa. Puhetilanteiden komiikka on pääosin rentoa ja spontaania, etenkin Punaisen Myllyn tanssityttöjen kesken. Pirkanmaan konservatorion tanssijat sulautuvat myös hyvin joukkoon, eikä heitä ole laitettu liian vaativiin osiin. He toimivat hyvinä taustahahmoina.
Alkuosan kehittelyn ja maalailun myötä esitys pääsee kunnolla vauhtiin vähitellen. Juuri ennen väliaikaa oleva tangokohtaus on vaikuttava numero, jossa tanssijat pääsevät kunnolla näyttämään taitonsa. Punaiset valot, argentiinalaisen tangon intohimo ja mustasukkaisuus tekevät kohtauksesta värisyttävän elämyksen. Samuli Roininen pääsee kunnolla elementtiinsä ja tanssii raivon ja mustasukkaisuuden ajamana napakasti, mutta tunteella.
Väliajan jälkeinen puolisko on vauhdikas ja värikäs punaisen myllyn ensi-iltashown myötä. Can can vaihtuu sulavasti latinorytmeihin ja breikin kautta Bond-tunnelmiin. Esityksen karnevaalimaisuus on saanut modernin säväyksen hauskasta breakdance-numerosta. Ylävartaloltaan täysin tatuoitu mies (Onni Sarvela) strobovalojen välkkeessä tuo tuulahduksen nykyisestä klubikulttuurista. Traagisen loppukohtauksen elokuvallinen hidastuminen on visuaalisesti hieno ja toimiva. Tämäkin kohtaus on toteutettu lähtökohtanaan liike eikä teatraalisuus. Mari Rosendahl pääsee tanssimaan myös lyhyen nykytanssisoolon.
Mobita/Danscon musikaalia ei ole oikeutettua verrata suurella rahalla teattereissa toteutettuihin esityksiin. Tämä on omanlaisensa tanssimusikaali, joka tuo Tampereen talveen piristävän lisän. Samalla tanssiteatteri saa houkuteltua laajempaa yleisöä helposti lähestyttävällä ja viihteellisellä musikaalilla.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on 23-vuotias estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi
