Merkintöjä: Ristiriitaisuudesta ja tilan soimisesta

Veli Lehtovaara — Harjoitukset ovat juuri päättyneet, ihmiset ovat poistuneet, valot on sammutettu ja eräästä erityisestä syystä jään ovenrakoon seisomaan, kuuntelemaan. Ääniä, kuvia, tuntemuksia virtaa huoneesta, tunnen olevani edelleen läsnä vaikka olen ovenraossa juuri lähdössä.


– Ristiriitaisuudesta –

Päiväkirjamerkintä:
“Kesä varisee puista, harakat kamppailevat riemuissaan tuulesta. Rujot rangat paljastavat olemisen ristiriidat, elämä asettuu levolle kunnioittamaan niitä.”

On syksy ja opiskelu tanssitaiteen laitoksella on intensiivistä, ahkeraa ja keskittynyttä. Se on niin keskittynyttä, että astuessani ulos koulurakennuksesta mieleni sinkoilee puihin ja taivaalle lentämään lintujen kanssa. Kaipuu karkuteille on ilmeisen kova ja kumpuaa vastakohdastaan keskittyneisyydestä, työhön uppoutuneesta olemisesta.

Ristiriitaisuus, se on sitä, että tuntuu jossakin, että ei ole samantekevää vaan merkityksellistä. Siitähän tässä on kyse, ristiriitaisuuden sallimisesta ja sen kautta elämisestä. Voin toki paeta yksiselitteisyyteen, sitten kun en enää jaksa kamppailla riemuissani tuulesta ja kiipeillä monihaaraisissa puissa. Voin tekeytyä siipirikoksi tai kuvitella elämän puut sähkötolpiksi, oksattomina linjaan, itseni sähköksi johtoon ja lausua tasaista surinaa kadoten mäen taa. Vai voinko sittenkään?

– Tilan soimisesta –

Harjoitukset ovat juuri päättyneet, ihmiset ovat poistuneet, valot on sammutettu ja eräästä erityisestä syystä jään ovenrakoon seisomaan, kuuntelemaan.
Ääniä, kuvia, tuntemuksia virtaa huoneesta, tunnen olevani edelleen läsnä vaikka olen ovenraossa juuri lähdössä. Huone soi. Se soi kaikkea sitä erilaista olemisen paljoutta, mikä tilaan aukeni viimeisten kahden tunnin aikana, meidän tanssiessamme, liikkuessamme, pysähtyessämme, kohdatessamme, erotessamme, puhuessamme ja kuunnellessamme. Ja saatan edelleen olla läsnä tuossa kaikessa.

Tuolla takana Kati laskeutuu syliini, tuossa edessä seison ja tunnustelen polven pettämistä, täällä Kati nostaa Lauran ilmaan, Soile naurahtaa, hyppään ilman halki, joku kävelee merkitsevästi tilan halki, toinen katselee etäältä…

Sanoinhan sitä ei voi tavoittaa. Tapahtumien kokonaisvaltaisuus vaatii läsnäolon – kirjallisen kuvaamisen, kuvallisen tallentamisen tai tallennetun äänityksen mahdollistama rekonstruoitu tilanne on jotain muuta. Ajassa ja paikassa aukeava tanssillinen oleminen vaatii läsnäolon juuri kyseisenä hetkenä kyseisessä tilassa. Vaan seisoessani siinä oven raossa tila soi ja minä viivyn ja kuuntelen. Luulenpa ettei tuo soiminen lakkaa koskaan, vaan vaimenee ja peittyy toisiin ääniin, kuviin ja tuntemuksiin.

Merkintöjä-palstalla Veli Lehtovaara ja Panu Varstala kirjoittavat elämästään ja ajatuksistaan Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksen opiskelijoina.
panu.varstala@teak.fi
veli.lehtovaara@teak.fi