Panu Varstala – Olen löhönnyt kaksi päivää, ja tunnen jo kärsiväni onnellisesti liikkumattomuuden vieroitusoireista.
Minulla on nyt myöhäinen syysloma. Olen nukkunut ja ollut tekemättä mitään. Olen katsonut televisiota niin paljon, että osaan mainokset paremmin kuin taisin sanat sanakokeissa. Tuntuu siltä, että asun tynnyrissä, jonka seinistä kumpuaa ruosteinen kolmosen ratikka kuin ilkkuen saamattomuudestani.
Aloitin lomani katsomalla Paula Tuovisen REvenge-teoksen. Paula on päällikkö. Tuskin moni, saati kukaan korkeakoulun rehtori, esiintyy virassa ollessaan niin rohkeasti kuin hän. Olin vaikuttunut siitä, että esiintyjän niin henkilökohtainen kokemus jakaantui yleisölle koskettavana, absurdina ja samalla kiinnostavana esityksen muotona.
Jatkoin lomaani matkalla Tallinnaan. Näin Fame-musikaalin viroksi. Massakohtaukset mykistivät. Esiintyjiä riitti niin, että luulin olevani samalla maailman musikaalikilpailuiden avajaisissa, päättäjäisissä ja molempien harjoituksissa. Matka oli onnistunut. Ihmettelin meitä ja muita matkaajia.
Jonotimme iloisena laumana laivan tanssiravintolan tiskillä lauantaiaamuna kello kahdeksan ja hymyilevät puoliumpinaiset silmät loistivat toisilleen. Olimme naineet yhteisen ajatuksen vapaapäivän sekä humpan että valssin voimasta.
Niin, olen nukkunut ja löhönnyt vasta kaksi päivää. Päätin muutama hetki sitten mennä polkemaan kuntopyörää. Tunnen kärsiväni onnellisesti liikkumattomuuden vieroitusoireista.
Merkintöjä-palstalla Panu Varstala ja Veli Lehtovaara kirjoittavat elämästään ja ajatuksistaan Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksen opiskelijoina.
