Panu Varstala – On sanottava, että koko esiintyvä elämäni mullistui toukokuun lopun Cityman II -teoksesta. Viikon mittaista esiintymiskokemusta on vaikea purematta niellä. Olen sanonut monille, että kokemus oli yksinkertaisesti mieletön.
Reijo Kela ja Panu Varstala (kuva: Tuomas Marttila)
Olin sekaisin kuin naapurin hiukset, kun tajusin sunnuntaina 21.5.2006 joskus illan tunteina Reijon laittaessa minut kylpyyn, että tässä sitä ollaan seuraava viikko – julkisesti esillä.
Sunnuntai meni alun huumassa, mutta maanantaipäivä oli hankala. Tiesin, että illalla vieraakseni tulevat suuret muusikot Ismo Alanko ja Timo Kämäräinen sekä valloittava tanssija Jenni-Elina Lehto. Ismo on minulle ja monille instituutio. Näin jälkeenpäin tajuan, että jännitin hänen tuloaan varmasti jo päivällä, koska tanssiminen oli aluksi työn takana.
Kuulin myöhemmin, että Reijolla hikipisarat valuivat, kun en saanut liikettä aikaiseksi. Sitten jotain tapahtui. Illan aikana Ismon, Timon ja Jenni-Elinan kanssa jossain vaiheessa naksahti. Liika jännitys laukesi jo väsymyksen voimasta ja levollisuus tietyn hulluuden siivittämänä sai minut jonkinlaiseen transsiin ja vieraiden lähdettyä lopulta onnelliseen uneen.
Huomasin tiistaina eläväni sitimiehen elämää. Aika ja paikka katosivat. Asuin, söin, kylvin, nukuin, ulostin ja olin töissä tanssien omassa kehossani omassa asunnossani. Minua ruokittiin ja viihdytettiin ylellisesti. Yhden seinän peittämä alue näytti maailman, joka välillä pysähtyi toimistani.
Olin monessa mielessä rikas. Minulla oli kaikki mitä mies tarvitsee: suunnaton rakkaus itseensä, kauniita naisia, hyvää ruokaa ja juomaa, hienot vaatteet, hyvää musiikkia, hyvä työ – olla paras. Se mies oli kuitenkin pohjimmiltaan herkkä ja hapuilevan yksinäinen, tiivistetty nykymiehisolento. Löysin itsestäni suuren itserakkauden ja yhtäältä valtaisan surun ja herkkyyden. Ajattelin, että tanssiessani nautin ja usein myös kärsin nykyelämän elämistä. Kaikkea on vai onko?
Näin jälkeenpäin tuntuu siltä, että parasta koko kahden vuoden Cityman-hankkeessa oli sen toteutuminen. Ajattelen, että vanhan teoksen päivitys on yhteiskunnallisesti ja etenkin tanssin puolella merkittävä teko. Onko näin? Halusin vaikuttaa ihmisten arkeen, herättää ajatuksia. Iso asia minulle oli Reijo Kelan työn ja taiteilijuuden kunnioittaminen. Henkilökohtainen tavoitteeni oli selviytyä kunnialla asettamistani ja minulle asetetuista haasteista. Kaiken voisi tehdä paremmin, mutta ajattelen, että näissä puitteissa annoin kaikkeni.
Monien mutkien kautta viikko on onnistuneesti takana ja valtavan väsymyksen peikko jäi kesälomallani odottamaan tulevaa vuoroaan. Kiitän suuresti Reijo Kelaa, Juhani Rajalinia, koko työryhmää, kaikkia niitä, jotka toimillaan mahdollistivat esityksen toteutumisen, yhteistyökumppaneita ja ennen kaikkea esitysviikon vieraitani. Kiitos! Ja kaikille huippunaisvierailleni mojova suukko.
Citymanin jälkeen arkeen palaaminen oli vaikeaa. Esitysviikko loppui sunnuntaina 28.5. ja seuraavana päivänä alkoivat koulumme maisteripuolen valinnat. Niiden jälkeen lämmitettiin Tero Saarisen ”Huukit”, jolla esiinnyimme Pariisissa kahteen otteeseen. Ja sitten ei mitään. Lomaa. Kun aamulla heräsin, ihmettelin missä yleisö oli ja eikö kukaan katso heräämistäni. Väsymyksen määrä oli valtava.
Muutama viikko takaperin aloitin maisteripuolen opinnot Jorma Uotisen teoksen harjoituksilla. Ensimmäisten päivien jälkeen tuntui siltä, että olen aivan väärässä paikassa ja väärällä alalla. Tanssiminen oli hankalaa. Liikefraaseja ei osannut, saati muistanut, kroppa tuntui vaarallisen vieraalta. Järkeilen – loma oli tarpeen ja onnistuneesti paikallaan.
P.S. Kuulen mieluusti kommenttejasi Citymanista. Vaikuttiko katsomiskokemukseesi mahdollinen tieto siitä, että olen opiskelija? Toivoitko tai jäitkö kaipaamaan jotain? Miksi teos ei herättänyt median huomiota – olinko niin huono vai söikö Lordi Citymanin? Ajatuksiasi voit lähettää minulle s-postilla osoitteeseen panu.varstala@teak.fi. Web-sivusto www.cityman.fi on vielä toiminnassa, jos jokin asia jäi askarruttamaan. Ylen Cityman-dokumentti tulee näillä näkymin ensi keväällä.
Merkintöjä-palstalla Panu Varstala ja Veli Lehtovaara kirjoittavat elämästään ja ajatuksistaan Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksen opiskelijoina.
