Hanna Pajala – Yksin
Teoksen nähtyäni ymmärrän innostuksen Anna Vnukin töitä kohtaan, onhan hän itse valloittavalla tavalla auki oleva esiintyjä. Oma katsomiskokemukseni jäi kuitenkin vaisun hämmentyneeksi.
Kuva: Peter Alendahl
Anna Vnuk sätter upp Cats!
Stoa Itä-Helsingin kulttuurikeskus pe 5.11. ja la 6.11.2004
Koreografia: Anna Vnuk (Ruotsi)
Dramaturginen neuvonantaja: Lisa Langseth
Valosuunnittelu: Karl Svensson
Pukusuunnittelu: Maria Nilsson
Tanssijat: Anna Vnuk, Giovanni Bucchieri, Karim Carlsson ja Martin Flyboo
Tuotanto: Riksteatern/JAM, Dansens hus (Stockholm)
Ensi-ilta: 20.5.2004, Dansens hus-Blå lådan
Anna Vnukin lauluttomaksi musikaaliksi esitelty teos leikittelee keveyden ja raskauden välimaastossa. Koreografi oli itse pääosassa kolmen miestanssijan säestäen enkelikuorona taustalla ja kompaten jätetyn naisen tuntojen tutkiskelua. Teoksessa oli paljon puhetta ja ikäväkseni täytyy myöntää, että koska toisen kotimaisen ymmärtämyksessä olisi parantamisen varaa, katsojana minulle jäi hieman epäselväksi kuinka tosissaan tai sarkastisella asenteella teosta on tehty.
Teos koostui pitkistäkin Anna Vnukin esittämistä puheosuuksista sekä nykytanssin ja jazzin liikesanastoa sekoittavista tanssinumeroista. Koreografi purkaa teksteissä vuolaasti jätetyksi tulemisen tuntoja ja käy läpi koko tunnekaaren jättämisen hetkestä uuden toivon ja elämän merkityksellisyyden löytymiseen, päätyen tosin haikailemaan ex-poikaystävänsä perään.
Yksi herkullisimmista kohtauksista oli yksin jäämisen peloista lähtenyt, yksin olemisen riemuun päätynyt kuljetus, jossa käydään hersyvästi läpi sinkkuuden myötä naiselle avautuvat uudet mahdollisuudet venetsialaisen gondolifirman perustamisesta vapaaseen seksiin.
Koreografisesti tanssikohtaukset eivät tarjonneet ainakaan minulle mitään uutta, eikä niissä tuntunut olevan suhdetta teoksen teemaan. Ainoa selkeästi teemaan liittyvä tanssikohtaus oli tanssijoiden esittämä ’soolo-osuus’, jossa kukin kävi vuorollaan improvisoimassa jätetyksi tulemisen tuskaa breakdance-tyyppisen battle-tanssikisan muodossa. Yleisesti tanssiosuuksien tempo oli kummallisen tasapaksu ja energiaton, ja turhan lujalla luukutettu teknotyylinen musiikki tuntui jyräävän tanssijat alleen.
Teoksen nähtyäni ymmärrän innostuksen Anna Vnukin töitä kohtaan, onhan hän itse valloittavalla tavalla auki oleva esiintyjä. Oma kokemukseni jäi kuitenkin vaisun hämmentyneeksi – liekö edellisen päivän Secret Service -kokemus syönyt vastaanottokykyäni.
Hanna Pajala-Assefa on helsinkiläinen, nykytanssin vapaalla kentällä viimeiset 10 vuotta työskennellyt koreografi-tanssija.