Valot sammuvat, Mediakeskus Lumeen salissa on pilkkopimeää. Musiikki alkaa ja hetkellisesti se tuo mieleen vanhojen videopelien leikkisät tunnuskappaleet. Mielikuva katoaa kuitenkin nopeasti pimeydessä kaikuvan äänimaailman muuttuessa uusien elementtien myötä synkemmäksi, teolliseksi ja kolisevaksi. Katsetta on vaikea kohdistaa mihinkään, mikä tekee olon hieman epämukavaksi, tieto tilan suljetusta ovesta jopa klaustrofobiseksi.
Pimeästä alkaa hitaasti hahmottua himmeästi valaistua taustaa vasten tempoileva hahmo. Tämä näyttää riuhtovan jonkin kanssa, jonkin toisen hahmon, jonka muotoa on mahdoton tunnistaa. Se näyttää hetkittäin toiselta ihmiseltä, välillä joltain aivan muulta, muodottomalta ja tunnistamattomalta. Liike on pakkomielteistä, väkivaltaista. On kuin kahden varjon välillä olisi meneillään vimmainen, ajoittain avoimeksi kamppailuksi yltyvä tanssi, jota ihmishahmo alkaa lopulta dominoida.
Pian valoa on hieman enemmän. Tanssija-koreografi van Dinther seisoo selkä valkoiseen seinälevyyn päin. Hän keinuu jaloillaan musiikin tahtiin, lyöden kevyesti vartaloaan seinään. Samalla hän kerii loputtoman pitkältä näyttävää sähköjohtoa vyyhdiksi käsivarrelleen. Liikkeen jatkuessa mukaan tulee lähes huomaamattomia kovasta työstä kertovia eleitä, käsi pyyhkäisee otsaa ja johto heilahtaa päättäväisesti kuin ruoska. Välkkyvä valo saa van Dintherin seinään heijastuvan varjon näyttämään erilliseltä toimijalta, synkältä sivupersoonalta. Kohtauksen lopussa valot himmenevät uudestaan, tanssija vaipuu lattialle ja musiikki muuttuu sydänmonitorin ääntä muistuttavaksi, peräkkäisten piippauksien sarjaksi, joka hiutuu lopulta pelkäksi kohinaksi.
Sanalla grind on asia- ja lauseyhteydestä riippuen monia merkityksiä. Se voi viitata muun muassa raatamiseen, murskaamiseen, hiomiseen tai kirskumiseen. Jefta van Dintherin, Minna Tiikkaisen ja David Kiersin moniaistinen GRIND pelaa kaikilla näillä mahdollisilla merkitysulottuvuuksilla. Teoksen äänimaailma on kylmän elektroninen ja metallinen, se tuo paikoin mieleen kokeellisen industrial-musiikin tai raa’an, aggressiivisen noisen. Pelkistetty lavastus, joka käytännössä käsittää ainoastaan lavalle pystytetyn, valkoisen seinän, jättää paljon tilaa van Dintherin liikehdinnälle ja Tiikkaisen suunnittelemille valoille. Valaistus tuo mieleen renessanssin maalaustaiteesta kehittyneen, dramaattisen chiaroscuron (ital. chiaro ”kirkas”, oscuro ”pimeä”). Valon ja varjon vaihtelu määrittää teosta, on kuin katsojan edessä käytäisiin jatkuvaa, jännitteistä kamppailua tilan hallinnasta.
Seuraavassa kohtauksessa musiikki on muuttunut sähköiseksi murinaksi, jota ajoittain rikkoo marssimisen mieleen tuova, rytmikäs ääni. Lavalla himmeässä valokeilassa seisovan van Dintherin ruumis näyttää siltä kuin se johtaisi sähkövirtaa lävitseen. Valaistuksen aikaansaamat näköharhat korostavat voimakkaasti liikkeen sähköisyyttä ja tekevät tanssijan hahmosta epätodellisen tuntuisen. Kohtaus päättyy shokeeraaviin välähdyksiin, joiden valossa van Dinther pyörittää jonkinlaista köyttä. Täydellisen pimeyden ja äärimmäisen valon välillä köysi piirtää katsojan verkkokalvoille valkoisen jälkikuvan liikeradastaan. Samankaltaisella idealla leikittelee myös esityksen viimeinen osa, jossa van Dinther hakee kerimänsä sähköjohdon pään ja alkaa pyörittää sitä päänsä yläpuolella kuin bolaa. Pyörivän johdon päässä oleva valo piirtää tanssija-koreografin ympärille kiertoradan, jonka katsoja on näkevinään vielä silloinkin, kun esitys on jo loppu ja hiljaisuus valtaa salin.
GRIND on upottavan immersiivinen, moniaistinen kokemus. Se on toisaalta myös brutaali ja ravisteleva teos, joka pakottaa katsojan ulos mukavuusalueeltaan. Teoksen kirskuva musiikki, aistiharhoja luova valaistus ja van Dintherin lähes mekaaninen liikehdintä muodostavat saumattoman kokonaisuuden, joka onnistuu olemaan enemmän kuin osiensa summa. Liike on hypnoottista, itseään toistavaa, kohtaukset muuttuvat hitaasti toisiksi. GRIND luo katsojiensa silmien eteen eräänlaisen dystopian, painajaismaisen kuvan yksilön selviytymiskamppailusta alati koneellistuvassa yhteiskunnassa. Teoksen uhkaava tunnelma seuraa esityksestä kadulle ja kotiin, äänimaailma jää pyörimään mielen perukoille ja eikä kokonaisvaltaista kokemusta pysty purkamaan sanoiksi ennen seuraavaa päivää.
Lopulta kaikki tiivistyy yhteen lauseeseen: GRIND on aisteihin kohdistuvaa väkivaltaa, mutta sellaisena kouristavan kaunista.
Heidi Vehmas
Kirjoittaja on Helsingissä asuva taidehistorian opiskelija, joka valmistelee parhaillaan gradua liikkuvista veistoksista ja tarkastelee tanssia kuvataiteen tutkijan silmin.
***
Jefta van Dinther, Minna Tiikkainen & David Kiers: GRIND
Konsepti: Jefta van Dinther, Minna Tiikkainen
Koreografia ja esitys: Jefta van Dinther
Valosuunnittelu: Minna Tiikkainen
Äänisuunnittelu: David Kiers
Musiikki: David Kiers and Emptyset
Tuotanto: Jefta van Dinther – Sure Basic ja Minna Tiikkainen
Vastaavat tuottajat: Hybris Konstproduktion, Frascati Productions
Yhteistuotanto: Frascati Productions (Amsterdam), Weld (Tukholma), Tanzquartier (Wien), PACT Zollverein (Essen), Grand Theatre (Groningen) ja Jardin d’Europe through Cullberg Ballet (Tukholma)
Taloudellinen tuki: Kulturrådet, Konstnärsnämden, Amsterdams Fonds voor de Kunst, Kulturkontakt Nord
Tukija: Fabrik Potsdam
Kantaesitys: 16.12.2011 Weld, Stockholm (SE)
Lue myös Elise Malmivirran ja Nina Vurdeljan arviot samasta teoksesta
Read also Nina Vurdelja’s article about GRIND
