Liikkeellä marraskuussa –festivaalin toisena viikonloppuna nähtävä Lisbeth
Mutta sitten alkaa tapahtua.
Ensimmäiseksi Gruwezin korkea liikekompetenssi herättää huomiota. Sen jälkeen itse liikekin saa dynaamisuutta ja pontta nauhalta kuuluvista sananpätkistä, jolloin kokonaisuus muistuttaa jopa hitusen hollantilaiskaksikko Lightfoot Léonin kädenjälkeä. Gruwez on kuitenkin oma itsensä, ja vahvasti sellainen. Jos viime viikonloppuna nähty Grind pani katsojan ihailemaan tanssijan äärettömän kestävää fyysistä kuntoa, niin tekee tämäkin sooloteos. Lavalla on fyysisiä sanoja ja liiketutkielmaa, ikään kuin lauseista parsittaisiin syntagmaattisia kokonaisuuksia, jolloin itse liikekin selkenee.
On mahdoton sanoa, kumpi vie kumpaa: ääni kehoa vai keho ääntä. Teos avautuukin katsojalle etenemisensä myötä pikku hiljaa enemmän ja enemmän. Ääni taustanauhalla on tv-evankelista Jimmy Swaggart, jonka konservatiivisista teksteistä puhe ja sanat on saksittu. Vaikutelma on voimakas, vaikkakin yllättävän ystävällinen. Gruwez lataa lausutuille äänille painoa toistolla, josta itse liikekin saa voimansa ja kohoavuutensa, jolloin androgyyni tanssija ja ääni sulautuvat yhdeksi, hallitsevaksi, johtavaksi hahmoksi.
Tempon kohotessa liikekieli saa pakonomaisia, väkivaltaisia piirteitä, joissa persoonallisuus häilyy. Edelleen Gruwez kykenee tekemään nopean, vahvan ja laajankin liikkeen äärettömän puhtaasti, ja visuaaliselta kannalta teosta on hyvin kiitollista katsoa. Sooloteos antaa katsojan unohtaa kuka lavalla todellisuudessa edes on: Swaggert, Gruwez vai universaali unisex-hahmo, joka voisi edustaa kenen tahansa mieltä.
Jokseenkin kliseisestä draaman kaaresta It’s going to get worse and worse and worse, my friend selviytyy loistavasti. Tunnelma tihenee loppua kohti, äänteet pitenevät sanoiksi ja edelleen lauseiksi, tanssijan liikkeestä muodostuu niinikään myös ehjiä, kokonaisia, äkäisiäkin virkkeitä. Seuraa näennäinen tipahdus jännitteen tasolla, kun liike pysähtyy suorakulmion takalaitaan. Mutta energia ei pysähdy, vaan pysyy korkealla. Se kulkee kuin viimeisen koitoksen läpi valoon ja keveyteen. On vaikea sanoa, mihin keskittyä lopussa eniten: siihen painonvoimaa uhmaavaan kuvaan jonka Gruwez muodostaa, vai jo mainittuun fyysisen kestävyyden ihailuun. Mutta ehkä ennen kaikkea ilmaisuun. Tekee mieli heittäytyä tanssijan pehmeisiin ja korkeisiin hyppyihin mukaan: niistä huokuu tuskan ja avunhuudon jälkeen kaunis ja kevyt vapaus.
Elise Malmivirta
Lisbeth Gruwez/Voetvolk: It’s going to get worse and worse and worse, my friend
Koreografia ja esitys: Lisbeth Gruwez
Äänisuunnittelu ja avustaminen: Maarten van Cauwenberghe
Pukusuunnittelu: Veronique Branquinho
Taiteellinen apu: Bart Meuleman
Valosuunnittelu: Harry Cole Tuotanto:
Voetvolk vzw Yhteistuotanto: Grand Theater Groningen, Trobleyn/ Jan Fabre, Theater im Pumpenhaus
Levitys: Key Performance Tukijat: Provincie West-Vlaanderen & Vlaamse Gemeenschap
Kantaesitys: 27.9.2011 Contemporanea Festival, Prato (IT)