Blab on sen tyyppinen teos, josta on vaikea sanoa mitään. Ehkei pitäisi.
Jokin hiertää pahasti. Kyse on luultavasti erimielisyydestä tai todennäköisemmin epäselvyydestä koskien käsitystämme taiteesta. Joudun siteeraamaan hieman käsiohjelmaa.
Kyseessä on ”hybriditeos, jossa maalaus, kuvanveisto ja koreografia sulautuvat yhteen”. Tästä voi olla tietyin varauksin samaa mieltä. Lavalla on esineitä ja kasoja. Ne voi laskea kuvanveistoksi, jos välttämättä haluaa. Veikkaan, että jokunen kuvanveistäjä olisi eri mieltä. Mutta kyse onkin esitystaiteesta, joten lasketaan nyt sitten. Lavaa kehystämässä on suuria maalauksia ihmishahmoista, pippeleistä ja pimpeistä. Esiintyjillä on vaatteita yllä mutta ne paljastavat kuitenkin kaiken. Miksi? ”Teos saa muotonsa muuntuvana veistoksena, jonka olemus kartoittaa alitajuisen maaston”. Teos on kieltämättä jonkinlainen muuntuva veistos, jos mitä tahansa kasoja saa luvan pitää veistoksina. Esiintyjät liikuttelevat lavalla esineitä, raahaavat niitä, vetävät naruista ja ketjuista, paiskovat räteistä ja lumpuista muotoiltuja falloksia.
Mitä tarkoittaa ”muuntuvan veistoksen olemus kartoittaa alitajuisen maaston”? Sitä on vaikea ymmärtää. Ehkä ei ole tarkoituskaan. Miksi olisikaan?
Toisaalla kerrotaan teoksen nimen taustoista: ”Teos rakentuu kielellisen konseptin ’blabbing’ (suom. lörpöttely, höläyttely) ympärille”. Tätä selitetään vielä hieman. ”Kyseessä on puheen assosiatiivinen, potentiaalisesti järjetön, […] ei-tietävä muoto”. Teos ”tutkii möykkyisiä, takkuisia ajatusprosesseja, joilla ei ole alkua eikä loppua”. Miksipäs ei? Käsiohjelmaan vielä Deleuze-sitaatti niin sehän on siinä. Niinkö?
Vaikuttaa siltä, että käsiohjelmassa epäselväksi jäävä vetoaminen ”alitajuiseen maastoon”, ”potentiaaliseen järjettömyyteen”, ”ei-tietävään muotoon” ja ”takkuisiin ajatusprosesseihin” on yritys muotoilla melkein mihin tahansa taiteeseen liittyvä epämääräinen ymmärtämättömyyden kokemus teoreettiselta kuulostavaan ulkoasuun. Kun teoksen temaattinen ydin ja lähtökohta ovat nämä, lopputulos, sen rakenne ja sisältö vaikuttavat täysin mielivaltaisilta. Vaikutelma on se, että kaikki käy ja mitään ei tarvitse perustella, kunhan kertoo tutkivansa järjettömyyttä ja takkuista ajattelua. Tekee mieleni sanoa, että ei tutki, vaan on.
Riippuu teoksen äärelle hiljentyneen ihmisen ennakkokäsityksistä ja kokemuspohjasta, kuinka ongelmallisena teoksen rakenteen ja sisällön mielivaltaisuus koetaan.
Uskon, että Blab tulee saamaan kiitosta jonkinlaisena muodikkaana suomalaisen esitystaiteen lipunkantajana. Vaikka mielivaltaisuudesta saatu kiitos kuulostaa ehkä viattomalta, kehotan pysähtymään ja ajattelemaan hieman laajemmassa mittakaavassa mitä seuraa mielivaltaisuuden kiittämisestä.
Olli Ahlroos
Sonja Jokiniemi: Blab
10.11.2017 Zodiak/Liikkeellä marraskuussa
Konsepti, koreografia ja visualisointi: Sonja Jokiniemi
Esiintyjät: Ivo Serra, Mira Kautto, Sara Gurevitsch
Valosuunnittelu: Heikki Paasonen
Tekstiilit toteutettu yhteistyössä Janina Silvennoisen kanssa
Tuottaja: Riikka Thitz
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Liikkeellä marraskuussa -festivaali, ITAK Itä-Suomen tanssin aluekeskus, Veem House for Performance
Kuva: Simo Karisalo
