Olli Ahlroos, Salamanca – Neljättä kertaa järjestettävä Festival Internacional de las Artes de Castilla y León tarjoaa erittäin mielenkiintoisen kattauksen kansainvälistä esitystaidetta. Ohjelmistossa ovat edustettuna niin kokeneet ja nimekkäät taiteilijat kuin nuoret ja tuntemattomammatkin tekijät.
Postikortti Salamancasta
Salamancassa, Espanjan sisämaassa lähellä Madridia järjestetään nyt neljännen kerran taidefestivaali Festival Internacional de las Artes de Castilla y León – FIACyL. Nuoren ja elinvoimaisen festivaalin ohjelmisto ajoittuu reilun kahden viikon aikavälille. Festivaalin näyttely- ja esitystarjonta valtaa koko kaupungin näiksi kahdeksi viikoksi, niin teatterit, kadut kuin kuppilatkin. Festivaali vetää tietysti puoleensa melkoisen määrän turisteja. Kansainvälinen ohjelmisto palvelee selvästi myös Salamancan kansainvälisen yliopiston opiskelijoita. Ilmaisten katutapahtumien ja konserttien lisäksi tarjolla on erittäin mielenkiintoinen kattaus eurooppalaista, aasialaista ja amerikkalaista esitystaidetta (Rufus Wainwrightin konsertista Beatbox-battlen, uudenteatterin ja nykytanssin kautta Espanjalaisen Cuco Suárezin verta tihkuvaan sosio-poliittiseen häröperformanssiin). Järjestäjät painottavat vaikuttavan ohjelmiston koostuvan myös kokeneista ja nimekkäistä taiteilijoista, mutta mikä on erityisen mielenkiintoista, valtaosa ohjelmistosta koostuu nuorista, eri alojen ennakkoluulottomista, hieman tuntemattomammistakin taiteilijoista ja ryhmistä.
Festivaalin mittakaava on ensi näkemältä valtaisa. Nuori, vielä esimerkiksi Euroopan toisella laidalla monille tuntematon festivaali onkin vasta herättelemässä yleisön kiinnostusta laajemmassa eurooppalaisessa mittakaavassa. Festivaalin valtava ja selvästi seuraavina vuosina kasvuun tähtäävä monipuolisuus ja mittakaava näkyvät muussakin kuin vain vaikuttavassa ohjelmistossa. Journalisteja ja kriitikoita lennätellään ja kyyditään Salamancaan kaikkialta ympäri Eurooppaa kirjoittamaan festivaalista. Itse Castilla y Leónin paikallishallinnon kulttuuriministeri Maria José Salqueiro Cartiñas kertoo festivaalin suosiosta ja kasvusta kaikkein vaikuttavimman faktan. Viime vuonna festivaalin ohjelmistoa seurasi hänen mukaansa kahden viikon aikana yhteensä noin 170 000 ihmistä.
Selvästi nuorten taiteilijoiden voimaan luottavan festivaalin kokeneempaa taiteilijakaartia edustaa ensi kertaa Espanjassa teoksiaan esittävä suomalainen koreografi Alpo Aaltokoski tanssijoineen. Aaltokosken teoksista festivaaleilla nähdään Aaltokosken soolo Deep (2005), joka on kiertänyt Washingtonin ensi-esityksen jälkeen monilla Euroopan festivaaleilla ja Etelä-Koreassa. Lisäksi nähdään Helsingin Stoassa ensiesitetty teos Trio (2007).
Tänä vuonna festivaalin henkilökunta on valitellut festivaalin ensimmäisten päivien huonoa säätä. Sade on haitannut monien ulkoilmatapahtumien järjestelyä ja syönyt osanottajien määrää. Vaikka melkein kaikki tanssiesitykset tapahtuvatkin sisätiloissa, toivoisi silti festivaalille aurinkoisempaa jatkoa. Festivaali on nimittäin todella tärkeä Salamancan kaupungille ja koko Castilla y Leónin alueelle. Tämä näkyy kaupungissa toisaalta teosten symbioottisesta suhteessa kaupunkiin, sen asukkaisiin ja miksei turisteihinkin. Hyviä esimerkkejä monien kuppilakonserttien lisäksi on keskeisen Plaza Mayorin suuri esiintymislava ja historiallisella Plaza de Anayalla järjestetty graffitinäyttely. Toisaalta festivaalin tärkeys näkyy paikallishallinnon avokätisessä osallistumisessa festivaalin järjestämiseen.
Salamancan kaupunki olisi sinälläänkin vierailun arvoinen. Historiaa ja perinteitä vaalivassa kaupungissa on silmiinpistävästi huomattu, ettei historiaa ja perinteitä voi vaalia vain naivilla säilömisellä ja restauraatiolla. Historian ja perinteisen elinympäristön vaaliminen tapahtuu Salamancassa – ainakin festivaalien aikana – tavalla, josta moni kaupunki ja muukin yhteisö voisi ottaa kernaasti mallia. Perinteen vaaliminen tapahtuu nimittäin lujittamalla nykyhetken ja perinteen suhdetta luomalla nykyhetkessä uutta; taittelemalla nykyajan kerroksia auki uudestaan ja uudestaan näin luoden uusia, juuri kulloisellekin ajalle luonteen omaisia muotoja joissa perinne voisi ilmetä. Tämä on taiteen työtä, jonka päälle Salamancassa tunnutaan hyvin ymmärtävän.
Nykyaika, jonka suhde perinteeseen on sen muotojen ”tyhjää” säilytystä ja toistamista, suhde joka on jotain muuta kuin kaiken olemassa olevan alituista uudelleen avaamista, uudelleen ymmärrystä ja tässä mielessä perinteen positiivista affirmaatiota – rekonstruktiota, eikä vain restaurointia – on tuomittu nykyaika. Kuollut suhde perinteeseen on pakoa omasta todellisuudesta historiaan, jolloin perinteen merkitys itse asiassa katoaa, eikä suinkaan vahvistu, sillä mitään nykyhetken ulkopuolella olevia merkityksiä ei yksinkertaisesti ole. Sellainen jo kliseeksi muodostunut lause, kuin ”elävä suhde perinteeseen” tuntuu olevan historiallisen Salamancan keskustan hiljainen motto vierailijoilleen.
Lisätietoa festivaalista: www.festivalcyl.com. 
Olli A. Ahlroos
Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut Liikekieli.comiin keväästä 2007 lähtien.
olli.ahlroos(at)liikekieli.com
Kuva: Johannes Romppanen
Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.
