Kai Lehikoinen pohtii tanssin sanallistamista monesta näkökulmasta.
Suomenkielisiä käsitteitä luomassa
Tanssipedagogi ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa esittävien taiteiden yliopistonlehtorina työskentelevä Kai Lehikoinen on kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen tanssianalyysiin perehtyvän perusteoksen, joka julkaistiin viime keväänä.
Tanssi sanoiksi – Tanssianalyysin perusteita on laaja esitys siitä, mistä lähtökohdista tanssia sanallistetaan ja millaisiin teoreettisiin viitekehyksiin se voidaan asettaa.
Teos tuo kirkkaasti esiin tanssin sanallistamisen tarpeen. Lukija saa kattavan käsityksen siitä, miten monenlaisia viittaussuhteita tanssi muodostaa toisaalta omaan perinteeseensä, toisaalta useisiin käsitteellisiin teemoihin, historian tapahtumiin, kulttuurisiin käytäntöihin ja vallankäyttöön yhteiskunnassa. Lehikoinen perustelee tanssin sanallistamista ennen kaikkea ilmaisunvapautena ja oikeutena jäsentää omaa ajatteluaan tanssista, mutta myös edellä mainittujen viittaussuhteiden esiin tuomisen tärkeytenä.
”Kirjoittaminen on oikeutta tuoda tanssi yhteisen kulttuurisen keskustelun piiriin. Se on tanssin hahmottamista ja ymmärrettäväksi tekemistä ja vuoropuheluun pyrkimistä muiden kanssa”, Lehikoinen sanoo haastatellessani häntä lokakuisena harmaana aamuna.
Kirjan kirjoittaminen lähti kokemuksesta, että meiltä puuttuu suomenkielisiä käsitteitä, joilla keskustella tanssista. Lehikoisella on pitkä tausta tanssin praktiikan ja tanssiteorian opettamisesta. Hän koki vahvasti, että jokaisella pitäisi olla oikeus oppia käsitteistö ensisijaisesti omalla äidinkielellään, jotta käsitteet avautuisivat opiskelijalle syvemmin.
Samalla Lehikoinen halusi kuitenkin kirjoittaa kirjan, joka voisi puhutella erilaisia lukijoita.
”Halusin, että teksti avautuisi myös muille kuin tanssin teoriasta kiinnostuneille – vaikka ihan tavalliselle tanssin harrastajalle tai katsojalle.”
”Kapeakatseisuutta täytyy aina varoa”
Lehikoisen mielestä Suomessa kirjoitetaan tanssista tällä hetkellä asiantuntevasti, vaikka tanssin käsite onkin koko ajan laajentunut. Tanssitekstien saattaa olla kuitenkin vaikea päästä esille.
”Ongelma on ennemminkin lehtien toimituksissa ja niiden mahdollisuuksissa antaa tilaa tanssia käsitteleville artikkeleille. Olen kuitenkin iloinen siitä, että meille on syntynyt sellaista tanssikirjoittamista, joka irrottautuu elitistisestä sanahelinästä ja tuo teokset aidosti mukaan yleismaailmalliseen keskusteluun. Sitä kautta tanssilla on mahdollisuus resonoida laajemmin yhteiskunnassa.”
Risuja Lehikoinen antaa tanssikeskustelun ajoittaisesta yksisilmäisyydestä taiteen mahdollisuuksille.
”Joskus tanssin itseisarvoa puolustetaan jopa niin fanaattisesti, että samalla kokonaan pois suljetaan tai käännetään selkä uusille taiteen avauksille esimerkiksi soveltavan taiteen alueilla. Minusta pitäisi lähteä siitä, että taiteen itseisarvo on itsestäänselvyys, eikä tanssin tarvitse puolustella tai turhanpäiväisesti selitellä itseään. Tanssi vaikuttaa jo olemassaolollaan. Pitää osata olla avoin myös uusille mahdollisuuksille, joita traditio ei vielä tunne. Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi tehdä soveltavaa tanssia.”
”Tarvitsemme kriittistä tanssinlukutaitoa”
Lehikoinen toteaa Tanssi sanoiksi -kirjassaan, että tanssin perusopetus ei useinkaan panosta tanssikokemuksen kuvaamisen ja tulkinnan taitojen opettelemiseen. Hän kokee sen outona, koska tavoitteena on kuitenkin kasvattaa valistuneita ja kiinnostuneita tanssitaiteen ja -kulttuurin kuluttajia. Tämä sisältyy myös opetushallituksen antamiin taiteen perusopetusta koskeviin määräyksiin ja niiden oleellisiin tavoitteisiin.
”Kyllä se heijastaa suoraan tanssin perusopetuksen arvoja, jotka painottavat usein ensisijaisesti fyysistä suorittamista. Joissakin edistyksellisissä kouluissa opetukseen sisältyy myös taiteellisen tekemisen ulottuvuus, mutta tanssin arvostuksen opettamisen komponentti on yleensä aliarvostettu. Tietysti tähän on useita syitä ja yksi on varmasti tanssikoulujen yksityinen omistus, jolloin niiden täytyy toimia kaupallisesti. Monella tanssin harrastajalla on puhtaasti liikunnallinen motiivi harrastukselleen, eikä koulu pysty pitämään oppilasvirtojaan ilman, että ottaa tämän huomioon.”
Lehikoinen toivoisikin, että opettajien täydennyskoulutukseen voitaisiin panostaa.
”Voi olla, ettei kaikilla opettajilla ole edes taitoja opettaa tanssin sanallistamista. Vieläkin on olemassa myytti siitä, että tanssi on ennen kaikkea tekemistä, ei ajattelua. Se johtaa siihen, että oppilaat ovat suurelta osin tanssilukutaidottomia ja heiltä puuttuu keinoja ymmärtää tanssitaiteen tehtävää ja paikkaa maailmassa. Se johtaa hyvin yksipuoliseen ymmärrykseen ja kriittisen lukutaidon puutteeseen ja sitä kautta myös kyvyttömyyteen kyseenalaistaa erilaisia kehollisia, joskus stereotyyppisiäkin, merkityksiä, joita opettajat tunnille tuovat. Teoriaa tästä meillä kyllä jo on, mutta se ei ole välttämättä jalkautunut vielä käytäntöön saakka.”
Unelmia monimediaisesta tanssiympäristöstä
Viimeiseksi kysyn, millaisia unelmia Lehikoisella olisi tanssikirjoittamisesta tulevaisuudessa.
”Olisi tosi mahtavaa, että voitaisiin luoda sellainen monimediainen ympäristö, jossa liikkuvaan tanssivideoon voisi liittää kirjallisia kommentteja ja viitteitä. Sellainen, jossa teos kulkisi ikään kuin tekstin rinnalla. Tällaiseen Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen virtuaalinen Nivel -julkaisusarja jo kurottelee, mutta ei yllä vielä ihan unelmani tasolle.”
”Olen todella kiinnostunut tanssiteoksen ympärille muodostuvasta merkitysmosaiikista ja sen näkyväksi tekemisestä. Olen jatkanut intertekstuaalisuuden tarkastelua kirjoittamalla artikkelin muun muassa Leena Rouhiaisen ja Hanna Järvisen toimittamaan Tanssiva tutkimus: Tanssintutkimuksen menetelmiä ja lähestymistapoja -kirjaan. Seuraavaksi yritän luoda taiteellisen konseptin, jossa testaan intertekstuaalisen tanssin luennan ruumiillistamista ja materialisoimista esitykseksi ja installaatioksi.”
Lehikoinen toivoisi myös aidosti pohtivaa ja keskustelevaa, esittävää taidetta käsittelevää keskusteluohjelmaa televisioon.
”Sellaista, jossa puhe olisi älykästä, kiinnostavaa ja ymmärrettävää ja joka kiinnittyisi ajankohtaisiin esityksiin. Tyyli voisi olla sellainen ranskalais-ruotsalainen, jossa Ranskasta tulisi älyllinen käsitteellistäminen ja pohdinta ja Ruotsista taas lempeä keskustelemisen tapa”, Lehikoinen tiivistää nauraen.
Veera Lamberg
Kirjoittaja on tanssitaiteilija, joka uskoo tekstin ja tanssin sanallistamisen olevan tärkeä rajapinta maailman ja tanssin välissä sekä tyhjentymätön työkalu syvemmälle taiteen tekemisen ja arvon ymmärrykselle. Hän on toiminut Liikekieli.comin päätoimittajana ja hankekoordinaattorina vuodesta 2011 lähtien.
°°°
Liikekieli.com on nostanut esiin myös tanssintutkimusta ja tanssintutkijoiden kirjoituksia. Näistä viimeisimpiä ovat esimerkiksi Tiina Suhosen Kevätuhrin sata vuotta -sarja ja Saara Moision Suomen tiedetoimittajain liiton tuella kirjoittama Tanssintutkimus-sarja, joka esitteli tanssintutkijoita ja heidän töitään. Kummatkin sarjat ilmestyivät vuosina 2013–2014.
°°°
