Karoliina Yli-Honko: Viimeinen tanssi Charnockilta
Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmälle tehty Life on teatterillinen teos, jossa on hieman kompromissin makua. Nigel Charnockin teos koostuu pienistä episodeista tai kohtauksista, se on kuin tilkkutäkki, joka on kudottu yhteen Charnockin omalla elämänkokemuksella.
Kuva: Charlotte Estman-Wennström
Life
Suunnittelu, ohjaus ja koreografia: Nigel Charnock
Valosuunnittelu: Vesa Ellilä
Äänisuunnittelu: Jyrki Sandell
Tanssijat: Sari Haapamäki, Harri Kuorelahti, Kai Lähdesmäki, Janne Marja-aho, Unto Nuora, Maria Saivosalmi, Inka Tiitinen, Kaisa Torkkel
Helsingin Kaupunginteatteri, Studio Elsa 4.11.–15.12.2005
Viimeinen tanssi Charnockilta
Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmälle tehty Life on teatterillinen teos, jossa on hieman kompromissin makua. Nigel Charnockin teos koostuu pienistä episodeista tai kohtauksista, se on kuin tilkkutäkki, joka on kudottu yhteen Charnockin omalla elämänkokemuksella.
Teoksen alku muistuttaa maailman alkuhämärää, ihmisen evoluution lähtöpistettä mahtipontisen musiikin ja savun takia. Huomio kiinnittyy takaseinälle projisoituun videoon, jossa hieman epäselvä alaston hahmo liikehtii. Hämärässä siivilöityvän valon ja videotanssijan eleiden kautta mieleen juolahtaa myös kristillisiä mielleyhtymiä. Kaikki kahdeksan tanssijaa makaavat äännellen lattialla, josta he päätyvät kävelemään kumarassa, ryömimään lavan poikki ja lopulta kävelemään suorassa. Tanssijat on puettu harmaisiin huppareihin ja rentoihin housuihin. Teos muodostaa syklin palaamalla alun tunnelmiin lopussa, tosin hieman muunneltuina.
Life on sieltä täältä otettujen ideoiden kokoelma, joka kulkee eteenpäin valikoitujen musiikkikappaleiden voimalla. Esityksessä käydään läpi diskotunnelmia, raiskataan Suomen lippua ja Brittien kansallishymniä, parodioidaan balettia Bachin säestyksellä sekä nähdään miten irlantilaiset miehet hoitavat lapsiaan. Teoksessa parasta oli hieman Harri Kuorelahden ja Kaisa Torkkelin humoristinen dialogi vanhenemisesta. Kohtaus oli silkkaa standup-komiikkaa, mutta se onnistui erinomaisten esiintyjien avulla.
Elämän vaiheiden problematiikkaa ei käsitelty mitenkään tanssillisesti, vaan niitä piti etsiä teoksesta muuten. Teoksessa oli Charnockille ominaisesti paljon paljasta pintaa ja viittauksia seksiin sekä itkua ja naurua, mutta ei niin paljon kuin aiemmin. Hieman tuntuu siltä, että Charnock on käyttänyt tanssillisen ja draamallisen sanavarastonsa loppuun.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi
