Salla Juntunen: Kolme polkua
Kirsi Monnin sooloteoksen osioiden kontrastit ovat todella onnistuneet. Jokainen antaa uuden näkökulman ajatukselle ihmisyydestä. Teos ei herätä suurta tunnetta, mutta ei jättänyt tyhjäksikään.
Kuva: Heli Sorjonen
Lichtweg
Koreografia, tanssi ja videokäsikirjoitus: Kirsi Monni
Musiikki: Giancinto Scelsi/Mikko Hynninen Lichtweg-remix Suite No 8 ”Bot-ba” (1952). Pianisti Marianne Schoroeder. Hat Hut records (1992)
Video ja valosuunnittelu: Mikko Hynninen
Lavastus: Simon Le Roux
Puvustus: Suvi Hänninen
Tekniikka: Tuukka Törneblom
Alkuperäistuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Liikkeellä marraskuussa -festivaali
Tuottajat: Jutta Heikkilä, Kirsi Monni
Ensi-ilta 3.11.2006
17.4.2007 Hällä-näyttämö, Tampere
Tanssivirtaa Tampereella 2007 -festivaali
Kolme polkua
Käsiohjelmassa kerrotaan reitin kulkemisesta kolme kertaa. Ensimmäisen reitin yleisilme on valkoinen pukuineen ja kirkkaine valoineen. Mielestäni tylsä. Liikemateriaali näyttää teennäiseltä tekemiseltä ja vaikka tanssija eläytyy ja elehtii, sekään ei näytä aidolta. Tarina ”kuka ihminen on?” tuntuu hutulta, jota monet käsittelevät hyvin pinnallisesti ja perusteettomasti. Viattomuus ja kauneus eivät jaksa kiinnostaa. Alan pelätä, että tämä jatkuu kauan.
Musiikki sammuu ja tanssija lähtee lavalta. Alkaa toinen osa. Valon väri muuttuu punaiseksi, asu muuttuu valkoisesta löysästä housupuvusta mustaksi paljastavaksi topiksi ja hameeksi, tunnelma muuttuu huomattavasti totisemmaksi. Tuntuu kuin musiikki tulisi hieman kovempaa ja rätisten korviini. Kiinnostun heti. Osio on paljon mielenkiintoisempi kuin ensimmäinen. ”Maailman historia lapsi, liian usein sen uhri” on puhutteleva ja saa kaiken huomion. Liike näyttää tehokkaammalta ja siitä paistaa verta ja hikeä. Tanssijan laiha keho näyttää raa’alta mutta sopii täydellisesti hetkeen. Tunnelma on hyvin voimakkaasti uhkaava ja pelkäävä. Luen takaseinälle heijastuvat tekstit ensimmäistä kertaa, vaikka ne olivatkin jo ensimmäisessä osassa siellä.
Kolmas osa alkaa samalla tavalla kuin aikaisemmat. Korkokengissä, konttorihameessa ja valkoisessa topissa haahuileva tyyppi on humoristinen. Takaseinän tekstit jäävät huomiotta, vaikka siellä on tapahtunut muutosta ainakin tekstien paikoissa. Katson surullisen huvittuneesti, kuinka tanssija hoipertelee korkokengissään ympäri näyttämöä etsien jotain. Kadulla törmää sen kaltaiseen naisihmiseen usein. Menoa on suuresti joka suuntaan, mutta kuitenkaan ei ole mitään tietoa, että minne. Kuvaus osuu täydellisesti nykyihmiseen.
Teoksen osioiden kontrastit ovat todella hienot ja onnistuneet. Jokainen antaa uuden näkökulman ajatukselle ihmisyydestä, ja ne ovat hyvin selkeitä. Teos on rakenneratkaisultaan hieno, kolme osaa helpotti ajan seuraamista. Mitään suurta tunnetta teos ei minussa herätä, mutta ei se tyhjäksikään jättänyt. 
Salla Juntunen
Kirjoittaja on tamperelainen tanssija, joka on opiskellut mm. Tampereen konservatorion ammatillisella asteella.
