Ajattelin kirjoittaa kokeellisen arvion, jossa kriitikkotoverinani olisi pieni kummipoikani Otto.
Minä kevyesti ohjaisin ja kirjaisin ylös keskustelua koko perheelle suunnatusta Missä asuu Onni? Var bor Onni? -esityksestä. Otto pudottelisi lahjomattomia näkemyksiään hienoisen kieliasullisen muotoilun kautta paperille siirrettäväksi.
Miten hölmö ajatus! Eihän kolmevuotiaan maailma jäsenny sanoista rakenneltujen analyyttisten tulkintojen kautta.
”Lapsen näkemät ja kokemat asiat saattavat tulla ulos vasta hyvin pitkän ajan kuluttua ja yllättäen”, totesi Oton fiksu äiti. Kenties enemmän kuin aikuisilla, joiden katsomiskonventiot ovat jo vakiintuneet, ne siilautuvat uniin, assosioituvat villisti satunnaisiin tilanteisiin, pulpahtavat pintaan sanavalinnoissa, heijastuvat hetkittäin ruumiinliikkeissä…
Ja lapsen palaute, se tulee suoraan esitystilanteessa. Tässä, olen kuullut, on lapsiyleisön ihanuus ja haastavuus.
Paavo Kerosuon, Hannu Riskun ja Panu Varstalan kaksikielinen musiikki-, tanssi- ja tarinarevittely hauskuuttaa kyllä aikuistakin katsojaa. Lavalla nähdään ainakin hervotonta hetulaa heittävä mummo, musikaalinen Onni-kissa sekä tanssiva avaruus. Mainittava on myös esityksen aikana näyttämöllä paistuva mustikkapiirakka, jonka tuoksu leviää pikkuhiljaa katsomoon asti.
Kerosuon mukaan esitys on ”tehty leikkimällä”. Tekotapa heijastuu niin esiintyjien joviaaliin lavaolemukseen ja rentoon yhteistyöhön kuin ennakoimattomasti etenevään sisältöönkin. Esittävän taiteen eri aloja hyödynnetään mukavan monipuolisesti ja mielikuvituksellisesti.
Pieni kriitikko osallistuu estoitta: huutaa kysyttäessä ponnekkaasti nimensä, viskoo voimallisesti kuvitteellisia mustikoita esiintyjien kierrättämään marjakupposeen.
Osan esityksestä hän istuu sylissä, välillä kiertyen pienelle kerälle, välillä jännittyen seuraamaan esitystä koko kropalla. Joskus hän kiepsahtaa makaamaan maahan asetelluille patjoilla, välillä hetkuu musiikin tahdissa lattialla. Jossain kohtaa hän kysyy kovaan ääneen: ”Koska tää loppuu?”.
Mitä esityksestä siis voi lopulta sanoa? Mitä esityksistä yleensä voidaan sanoa? Ehkä lapsen tavassa katsoa ja kokea taidetta onkin opittavaa meille katsojakonkareille. Ehkä laulava Onni-kissa, hupaileva mummo ja tanssiva avaruus olisikin päästettävä irralleen jossakin siellä, missä unet, leikki ja taide syntyvät.
Elina Manninen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja neljän lapsen taidekasvatukseen innolla osallistuva kummitäti
Missä asuu Onni? Var bor Onni?
Esitys Tanssin Aika -festivaalilla Jyväskylän kaupunginkirjastossa 24.9.2015
Tekstit, musiikki, tanssi ja esitys: Paavo Kerosuo, Hannu Risku ja Panu Varstala
Kuva: Suvi Suovaara/Cuvaya
