Vieraana katsomossa –artikkelisarja laajenee Ruutia! -lastentanssifestivaalin osalta Lapsivieraana katsomossa -osiolla, jossa keskitytään lapsen katsojakokemukseen ja valotetaan aikuisenkin ajatuksia hyvästä lastentanssiesityksestä. Tämänvuotinen kansainvälinen Ruutia! -festivaali pidettiin Kaapelitehtaalla Tanssiteatteri Hurjaruuthin organisoimana huhtikuussa 2009. Torstai-aamupäivän katsojavieraina ovat pikkuinen Valeri Petäjäjärvi, 1, äitinsä, esittävän taiteen ammattilaisen Krista Petäjäjärven, 29, kanssa.
”Lapselle viestinä toimii esityksen maailma”
Torstai-aamupäivän katsojavieraina ovat pikkuinen Valeri Petäjäjärvi, 1, äitinsä, esittävän taiteen ammattilaisen Krista Petäjäjärven, 29, kanssa. Valerille espanjalaisen Da. Te Danzan esitys Sueña (Uni) on elämänsä ensimmäinen.
”Omasta lapsuudestani muistan vaikuttavana kokemuksena sen, että näin Susanna Haaviston Peter Panina kun olin 6-vuotias”, Krista kertoo ja myöntää, että lasten kanssa pitäisi kyllä käydä katsomassa enemmän esityksiä.
Hurjaruuthin lämpiö on täynnä pikkuväkeä, joka sopuisasti jutellen siirtyy katsomon puolelle. Puolisen tuntia kestävän esityksen aikana on hauskaa katsella lasten reaktioita esitykseen. Valeri aloittaa taputtamalla pikkuisen heti esityksen alkuun ja jatkaa seuraten vuoroin näyttämön tapahtumia, vuoroin muita lapsia katsomossa. Intoutuupa hän tarjoamaan tuttipullostaankin vierustoverilleen.
Sueña on yhden naisen soolo, jossa arjen askareet kuten pyykinpesu, lattian luuttuaminen ja pukeminen muuttuvat tanssiksi. Aistillinen esitys on hienostunut ja tasapainoinen kokonaisuus. Lapset jaksavat yllättävänkin hyvin seurata melko vaativaa, hienovaraista ilmaisua.
Jälkikäteen pikkukatsojavieras nukahtaa pian, ja jatkamme keskustelua aikuisten kesken.
”Tämä oli minimalistinen teos, tunnelmaltaan maaginen ja hyvällä tavalla levollinen”, Krista aloittaa. ”Espanjan lämpö oli läsnä. Tämän kanssa kannatti tulla sieltä asti vierailemaan.” Hän puhuu siitä, että esitystä katsoessa lapsella menee helposti valtaosa energiasta itse tilanteen hahmottamiseen: valot pimenevät, tilassa on paljon muita lapsia, näyttämöllä tapahtuu jotakin. ”Tässä oli hetkiä, jolloin vauvatkin keskittyivät esitykseen.” Ikäsuositusta hän pitää jokseenkin vääränä. 1-4-vuotiaiden sijaan esitys soveltuu paremmin noin 2-6-vuotiaille.
Hän kehuu teoksen loppuhuipennusta, tanssijan kiipeämistä tikkaille ja tuulikoneen ilmaan nostattamia hiuksia. ”Kautta linjan upea liikekieli huipentui tuohon lopun lentämiseen. Sillä kohdalla on teoksessa filosofistakin syvyyttä, millä lastenesityksessä on suuri arvo.” Kokonaisdramaturgialtaan Krista pitää teosta hieman liian arkana. Kontrasteja olisi voinut käyttää rohkeammin, esimerkiksi musiikillisesti teos on ollut jopa varovainen. ”Mieleeni tuli, että kenties tekijöillä itsellään ei ole lapsia. Mahtavaa oli se, että teoksessa ei ollut kliseitä lastenesityksistä tai lasten kosiskelua. Tämä oli selvästi rohkeasti taiteellinen, monesti Suomessa mennään hauskuuttamisen puolelle.” Esitys on ollut tyylipuhdas taide-elämys eikä kilpailemassa lasten huomiosta tv:n keinoin.
Ihmettelemme yhdessä, miksi teoksen loppu feidataan. Tanssija nukahtaa tuolilleen, ja yleisöä kehotetaan siirtymään salista hipihiljaa. Lapset olisivat halunneet antaa aplodit!
Valeri on pitänyt valoista, musiikin vaihdoksista ja koneista kiinnostuneena pikkumiehenä hurisevasta tuulettimesta. Myös se on kiinnittänyt huomion, kun tanssija on tullut lähemmäksi katsojaa. Krista avaa: ”Välillä tuntui kuin olisi katsellut esitystä etäältä, kuin maalausta. Tanssija olisi voinut kontaktia syventääkseen tulla useammin lähemmäs lasta.” Celia Sakon esiintymistä hän pitää luontevana ja vaivattomana, ja tanssi on ollut aikuisellekin nautittavaa.
Tanssin antaman mallin kehollisuuden ulottuvuuksille hän kokee lasta ajatellen tärkeänä. ”Maailmamme on kehollisesti niin rajoittunut. Katsoessaan tanssia lapsi voi laajentaa kokemustaan siitä, mitä keholla voi tehdä. Tanssi todentaa yhä uudestaan sitä, että ihmisyyden rajoja voi kehollisesti venyttää.”
Entä millainen on hyvä lastenesitys?
”Hyvästä esityksestä välittyy se, että tekijät ovat tietoisia millaisen maailman he antavat lapsille. Mitä ehyempi, maagisempi ja kunnianhimoisempi esitys, sitä suurempi vaikutus. Lapselle esityksen viesti ei niinkään ole sen juoni, vaan esityksen välittämä maailma”, Krista summaa.
Esimerkkinä hän kertoo katsomossa kuulemansa lapsen kommentin vierustoverilleen, joka on ollut tohkeissaan tunnelmallisesta valovaihdoksesta. Lapsi on tokaissut toiselle: ”Älä ota sitä niin vakavasti! Se on vain sinistä valoa.”
Jenni Sainio
