Katsojavieraana tällä kertaa on pieni Ronja Kauppala, 1, äitinsä kanssa.
Oivallinen esitys aivan pienimmille
Festivaalikokemus huipentuu perjantain Auraco-ryhmän Me-Me-esitykseen. Suomalais-belgialais-ranskalaisena yhteistyönä syntynyt puolituntinen on täydellisen sopiva pienelle katsojavieraallemme, vuoden ikäiselle Ronja Kauppalalle. Äiti, teatteri-ilmaisun ohjaaja Katri Kauppala, 28, on mukana tulkkina. Aamupäivän hetki on Ronjan ensimmäinen tanssiesityskokemus.
Ikäryhmälle 0–3-vuotiaat suunnattu esitys on hyvin lapsen huomioonottava kokonaisuus. Turbiinisalista on rajattu valkoisella tanssimatolla ja taustakankaalla näyttämötila, jonka ulkopuolella voi myös vapaasti kulkea. Yleisö saa istua näyttämön reunoilla, ja lapset vapaasti osallistua tanssijoiden kanssa teoksen kulkuun. Aikuisia ohjeistetaan heti aluksi olemaan puhumatta esityksen aikana.
Kolme naistanssijaa ja miesmuusikko ovat valmiita lasten kiinnostukselle tyhjää näyttämötilaa kohtaan. Ronja on lapsista ensimmäisenä liikkeellä, ja lähtee heti innostuneena tutkimaan tanssijoiden sekaan! Vähitellen muutkin lapset rohkenevat mukaan, pieni vihreäpotkuhousuinen vauva ryömii vauhdilla kohti muusikkoa.
”Oli mielenkiintoista, että lapset katsojina saivat olla ja mennä vapaasti – se oli ainoa mahdollisuus”, Katri toteaa esityksen jälkeen viitaten tyttäreensä, joka on liikkuvainen ja aktiivinen luonne. ”Esityksen tanssiliike toi hyvin ilmi sitä, mitä lapsen tanssi on. Tanssijat ottivat impulsseja lapsista, peilasivat lapsen liikettä. Liike oli vuorovaikutuksellista.”
Hän jatkaa puhuen siitä, että liike visuaalisena stimulaationa toimi hyvin näin pienelle lapselle. Isompia lapsia saattaisi alkaa ujostuttaa kontaktin ottaminen ja he kenties alkaisivat järkeistää asioita.
”Liikkeen tuottamisen pohjaksi tanssijoilla oli selkeästi valmiina paljon mahdollisia elementtejä. Oli kuitenkin hienoa, ettei erilaisia vaihdoksia tuotu esitykseen väkisin. Liike oli osittain improvisoitua ja osittain suunniteltua, tekijöillä oli työkaluja eri tilanteisiin”, Katri jatkaa kävellessämme läheiseen leikkipuistoon.
Lasten mukaan ottamisen mahdollistaminen tehtiin hänen mielestään hyvin. Kontakti syntyi lapsen ehdoilla. Tanssijat eivät esimerkiksi koskeneet lapsiin, mutta ottivat katseella vastaan tai tarttuivat kädestä, jos lapsi itse lähestyi. ”Kontakti luotiin hienovaraisesti ja -vireisesti.”
Katrin mielestä esitys oli ikäsuositukseltaan passeli ja jätti kokonaisuudessaan hyvän tunnelman. ”Oli hyvä, että alussa pyydettiin vanhempia olemaan puhumatta. Se rauhoitti tilannetta antaen lapsille rauhaa touhuta”, hän kuvaa.
Ronja on kotonaan tottunut eri soittimiin, joten varmasti senkin takia esityksen perkussiovoittoinen musiikkipuoli ohjasi pikkuneitiä tanssimaan. Ronja tosiaan liikkui koko esityksen ajan tilassa tanssien ja kävellen tutkimassa yleisöä ja tilaa. Katrin mukaan esitys oli hieman liian pitkä – vähääkään pidempi kesto olisi jo koetellut näin pienen lapsen keskittymiskykyä.
Hyvästä lapsille suunnatusta esityksestä kysyessäni Katri summaa vielä lopuksi: ”Liikkumisen vapaus yleisölle on tärkeää kun kyseessä on pienet lapset. Houkuttelevaksi tehty visuaalisuus on plussaa, tässä esityksessä olisi ehkä voinut olla lisää väriä. Äänimaailma on tosi tärkeä. Tekijöiden täytyy kyllä tuntea lapsen maailma, ja se tuntemus välittyi hyvin tästä teoksesta. Kokemus siitä, että ihminen voi liikkua kiinnostavalla tavalla on myös olennainen osa hyvää lastentanssiesitystä.”
Esitys nosti kiinnostavimmaksi lasten liikkeen, itsekin huomioin aktiivisesti vain vähän tanssijoiden vuoroin lattiatasossa ja laajemmin tilassa liikkuvaa liikkeellistä runkoa lasten tanssille. Pehmeää, lempeästi lasten kanssa muodostuvaa Me-Meä oli todellakin ilo seurata.
Jenni Sainio
