Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksen ensimmäisen vuosikurssin kandiopiskelijat avautuvat. Laiskurin tanssi -kirjoitussarja on kokoelma kokemuksia tanssinopiskelun arjesta, muotoutuvista näkemyksistä sekä taiteilijuuteen kasvamisesta. Haaveiden ja konkretian kohtaamisesta, peloista, iloista sekä kehollisen vapauden – sen niin kutsutun laiskurin tanssin – etsimisestä.
Täällä, näiden ihmisten kanssa
Elokuun lopulla 17 uutta kandiopiskelijaa aloitti opinnot Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksella. Nyt yksi kokonainen syyslukukausi on ohitse ja tammikuun loppua viedään. Missä välissä viisi kuukautta oikein tapahtui? Ensimmäinen blogikirjoituksemme on pyhitetty sille, mitä kaikkea ihka ensimmäisen koulupäivän ja tämän hetken välille on mahtunut. Ja se on yllättävän paljon se!
Tanssin koulutusohjelman ensimmäinen syksy oli hektinen, mutta antoisa. Ensimmäiset viikot oli varattu informaatioviidakossa seikkailemiseen, uusiin opiskelutovereihin tutustumiseen Fiskarsin kolmipäiväisen leirikoulun merkeissä sekä koulun esitystoiminnan tuotantojärjestelmään eli Opetusteatteriin perehtymiseen. Noina aikoina luotiin useita hulvattomia demoesityksiä kanssaopiskelijoita ja opettajakuntaa ilahduttamaan, mutta ennen kaikkea tekijöidensä riemuksi. Kuka tätä ennen tiesikään, että koulun tarpeistosta löytyy muun muassa kasakaupalla kumisia eläinnaamareita, tai kuinka mainioita äänimaisemia voidaan saada aikaan 45 minuutin aikana äänitysstudiossa pelkän ihmisäänen voimin?
Hienot ideat pantiin heti täytäntöön! Valitettavasti – tai kenties kaikkien onneksi – nämä puvuston, tarpeiston ja luovuuden rajoja koettelevat taide-elämykset eivät avautuneet työryhmän ulkopuolisille silmille. Mitä perehdytysjaksolta kuitenkin jäi, myös tulevaisuudessa ja avoimemmissa yhteyksissä jaettavaksi, on se valtava luova potentiaali, joka eri koulutusohjelmien välisen yhteistyön tuloksena syntyy. Kouluaikana syntyy kontakteja ja työpareja, löydetään yhteisiä näkemyksiä ja tapoja tehdä taidetta, sekä luodaan toimintamalleja, jotka kantavat pitkälle vielä valmistumisen jälkeenkin.
Arkirytmin löydyttyä päivämme täyttyivät nykytanssin, baletin ja somaattisten tekniikoiden harjoittamisesta sekä vaihtuvien teoria- ja liiketekniikoiden opiskelusta. Syksyyn on tekniikkatuntien ohella kuulunut muun muassa improvisaatiota, vaihtoehtoista tanssipedagogiikkaa, joogaa, kiinalaista kehotekniikkaa Chi’ Kungia sekä hollantilaisen koreografi Anouk Van Dijkin lanseeraamaa Counter-tekniikkaa.
Blogimme nimi, luokan lentäväksi lauseeksi muodostunut sanonta ”laiskurin tanssi”, juontaa juurensa ihanan opettajamme Ervi Sirénin improvisaatiokurssilta, jossa pääsimme pudottamaan, päästämään, heilauttamaan ja seuraamaan, kuinka keho löytää tanssin reitit ja tapahtumat mahdollisimman orgaanisesti ilman sen suurempaa eforttia ja pakottamista – laiskurin hengessä siis. Kurssi on ollut meille haastava mutta todella mieluisa, sillä itsessä ja toisissa tapahtuvat liikelaadulliset muutokset, liikkeen helpottuminen ja vapautuminen sekä tämän hienovaraisen kehityksen läheltä seuraaminen motivoi ja inspiroi aivan erityislaatuisella tavalla. Toivommekin saavamme nauttia Ervin opeista myös jatkossa, sillä paljon liikepolkuja on vielä kulkematta!
Koulun alku on merkinnyt suurta muutosta, mutta henkilökohtaisen tason ohella eletään muutosta myös laajemmassa mittakaavassa. Tämän vuoden alussa paljon puhuttu X kävi toteen, eli Teatterikorkeakoulu, Sibelius-Akatemia ja Kuvataideakatemia yhdistyivät Taideyliopistoksi. Koulujen yhdistämisestä, aina logoa ja visuaalista ilmettä myöten, oli ennakkoon käyty runsaasti kiivasta keskustelua. Itse pääsin maistamaan konkretiaa ensimmäisen kerran jo joulukuun 2012 yhteisten opintojen merkeissä, kun Taideyliopiston pilottiprojekti Fairy Queen toteutui VR:n konehallissa Vallilassa. Yhteiset opinnot ovat Teatterikorkeakoulun eri koulutusohjelmien yhteisiä vapaaehtoisia opintoja, jotka mahdollistavat syventymisen oman opetussuunnitelman ulkopuolisiin kiinnostuksen kohteisiin. Viime jouluna tarjolla oli myös muutamia Taideyliopiston yhteisiä kursseja. William Shakespearen Kesäyön uni -näytelmään sekä Henry Purcellin Fairy Queen -semioopperaan löyhästi pohjautuva Fairy Queen -semioopperaproduktio olikin Sibelius-Akatemian, Teatterikorkeakoulun, Kuvataideakatemian sekä Aalto Artsin opiskelijoiden yhteinen poikkitaiteellinen ponnistus.
Kahden viikon harjoitusperiodin aikana luotu puolitoistatuntinen taideinstallaatio sai ensi-iltansa 15.12.2012 konehallin karun kauniissa betonimiljöössä. Teoksessa kuultiin ja nähtiin muun muassa barokkiorkesterin soittoa ja laulua, action paintingia, mustepistooleita, tanssia, repeytyvää paperia sekä improvisaatiota monessa muodossa. Itse pääsin esimerkiksi tanssimaan näytelmätekstin säestyksellä, luomaan varjokuvia valtavan paperilla päällystetyn puukehikon sisällä sekä improvisoimaan mattoteippirullan kanssa pitkin konehallin betonilattiaa. Ohessa kuvia harjoitusperiodin loppumetreiltä sekä esityksestä.
Viime viikon, ja ehkä koko ensimmäisen vuoden, kuumin peruna oli 15.1.2013 ensi-iltansa saanut Tanssiteos 1, eli Tanssin koulutusohjelman ensimmäisen vuoden ryhmäbiisi. Koreografinamme toimi lehtorimme Sanna Myllylahti, ja reilun puolituntisen nykytanssiteoksen nimeksi tuli Dog’s Thoughts And Other Things. Liikelähtöinen kompositio, 17 tanssijaa ja yksi esitystilaksi muutettu harjoitusstudio lähtökohtana voi kuulostaa epärealistiselta, mutta viiden viikon harjoitusperiodin aikana tehty omistautunut tanssijan- ja koreografintyö tuotti toivottua tulosta ja teos sai positiivisen vastaanoton neljän loppuunmyydyn esityksen muodossa.
Valmis esitys sai kiitosta muun muassa liikkeellisyyden raameissa tapahtuvasta henkilökohtaisesta tulkinnasta, jokaisen tanssijan näkyvillä olosta, tunnelmasta ja läsnäolosta, sekä haastavan liikemateriaalin esittämisestä sellaisella rentoudella ja tarkkuudella, jotka eivät poissulkeneet, vaan päin vastoin korostivat toisiaan. Ennen yleisön katseen alle asettumista on kuitenkin tarvittu niin motivaatiota, sinnikkyyttä, rohkeutta poistua omalta mukavuusalueelta kuin kykyä epävarmuuden sietämiseen. Isoimpia harjoitusprosessin sisällä esiin nousseita teemoja olivatkin kärsivällisyys, oma persoona ja sen suhde annettuun liikemateriaaliin, suorituskeskeisyydestä irroittautuminen sekä oman tekemisen arvostaminen. Teosprosessin tiimoilta heräsi arvokkaita omaan tanssijuuteen, kompositioon ja esiintymiseen liittyviä kysymyksiä, joiden pariin toivomme palaavamme koulutuksen edetessä.
Viimeaikaisin ilon aiheemme oli Taideyliopiston näkyvyystempaus, jossa joukko Taideyliopiston sisäisiä poikkitaiteellisia kokoonpanoja rantautui katukuvaan vieden näin taidetta konkreettisesti ulos taidelaitoksista, ihmisten nähtäville. Teatterikorkeakoulun ensimmäisen vuosikurssin tanssinopiskelijat sekä pianisti Tuomas Juutilainen ja laulaja Päivi Pylvänäinen Sibelius-Aktemiasta toteuttivat Juutilaisen, Pylvänäisen ja luokkalaisemme Elisa Keisasen ideoiman Pilkkiaaria -esityksen lauantaina 19.1. Helsingin metrolinjalla. Klassisten aarioiden säestyksellä joukko haalari- ja toppa-asuisia tanssijoita improvisoi, ihastutti ja ihmetytti niin metrovaunuissa kuin asemilla. Riemuksemme tempaus huomioitiin myös mediassa Nelosen iltauutisten (19.1.2013 kello 18.30) sekä Helsingin Sanomien (sunnuntain lehti 20.1.2013, sivut C20 ja C21) toimesta. Pieni pakkanenkaan ei haittaa, kun taiteen tekemisen polte lämmittää takareidet spagaattivalmiuteen jopa metrolaiturin kylmällä kivilattialla!
Outi Markkula
