L
L – I – V – E Kuopion Sotkussa 24.11.2008
Koreografit: Sirpa Möksy, Laura Kontoniemi ja Enni Turunen
Sävellykset: Marko Salmela
Tanssijat: Möksy, Kontoniemi, Turunen, Mariano Vega, Lisbeth Vega, Lucia Marquin Madriz
Muusikot: Salmela (rytmisoittimet), Katja Koskinen (saksofoni), Minna Hämäläinen (laulu), Janne Tuovinen (kontrabasso), Aleksis Liukko (piano), Laura Kontoniemi (laulu)
Yhteistyössä on voimaa
Tavallinen tarina: lahjakkaat taiteilijat haluavat turvata (tällä tavoinkin kapean) leipänsä ja ryhtyvät opettamaan alaansa. Tekemällä näin he toki antavat korvaamattoman panoksensa maansa/alueensa taide-elämälle, samalla kuitenkin taiteellinen työ usein hautautuu opetustaakan alle. Etenkin valtion laitoksissa, joissa virkamiehille kerääntyy opetuksen ohella kaikkea muuta sälää. Nyt Kuopion Musiikki- ja Tanssiakatemian Sirpa Möksy, lehtori, ja Marko Salmela, päätoiminen tuntiopettaja, ponnahtivat ravakasti työtaakkansa uumenista ja valmistivat 60 minuuttisen kera mainion ja monipuolisen ensemblen tanssijoita, muusikoita ja valosuunnittelijan. Niin sitä pitää! Tuloksena on nautittava kokonaisuus, siis tanssia ja musiikkia sekä upeasti suunniteltua ja toteutettua valolavastusta. Jazzista on kyse niin tanssissa kuin musiikissa, taitaa valosuunnittelija olla jazzmiehiä hänkin; valaistus kun on silkkaa sitä itseään.
Marko Salmela, tuo armoitettu tanssituntien säestäjä ja tunnelman pelastaja, on säveltänyt kavalkadin musiikkia, joka pistää tanssijalan vipattamaan. Hän ei epäröi pistää itseään peliin myöskään esiintyjänä. Aika harvoin näkee muusikoiden hyppäävän tanssijoiden sekaan lauteille kuten Salmela ja saksofonisti Katja Koskinen Möksyn …Tähtihetki…- kipaleessa. Tuossa ulostulossa kulminoitui oikeastaan koko illan tunnelma: rentoa läsnäoloa, luontevaa huumoria ja aitoa tanssin riemua, savolaista svengiä nicaragualaisin maustein.
L – I – V – E koostuu erillisistä teoksista, jotka live-musiikki lähes saumattomasti niveltää toisiinsa: aina ei tiedä milloin yksi loppuu ja toinen alkaa. Tapahtumapaikkoina ovat katu, klubi ja ”mielen synnyttämät tilat”. Minimin valomestari Sam Siltavuori on onnistunut loihtimaan tavattoman toimivan lavastuksen kekseliäillä valaistusratkaisuillaan. Silmiä hivelevät värit, jännittävät spotit, muuntuvat taustakuviot jne. kuljettavat katsojaa mainittuihin tiloihin sykähdyttävästi. Esityksen tilana on tanssin kannalta ihan siisti Sotku.
BUS STOP, …Tähtihetki…
Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Salmela cajoun – soittimineen ilmestyy viihdyttämään bussipysäkillä odottavia. Laura Kontoniemen Bus Stop ei ole kokonainen, vaan intron tyyppinen tunnelman luoja, jossa koreografia hoitaa pääsiallisen tanssiosuuden hip hop – henkisesti. Odottava tunnelma vaihtuu ja seuraava numero …Tähtihetki… alkaa vaivihkaa. Olisi ehkä kannattanut pitää kappaleet reilusti erillään. Nyt toisen kappaleen asetelmallisuus korostuu alun vapaamuotoiseen rentoiluun verrattuna. Parhaita hetkiä tarjoavat Mariano Vega (tuo Nicaraguan lahja Suomen tanssitaiteelle) sooloineen ja muusikot, jotka lopussa lähtevät mukaan jammailuun. Biisin liikekieli on hillittyä ja hallittua, tiukan jazztanssiperinteen mukaista. Tanssijat ovat varsin hyvin tilanteen tasalla.
Bienvenidos
Latinalaisrytmit saavat illan ulkomaalaisvahvistukset Mariano Vegan, Lizbeth Vegan ja Lucia Jarquin Madrizin äidinmaidon äärelle. Möksyn koreografia yhdistelee tyylilleen uskollista kontrolloitua jazztanssia latinalaisaskelluksiin ja väristyksiin monipuolista isolaatiota käyttäen. Koreografi säkenöi itse mukana eikä jää jälkeen nicaragualaisista kumppaneistaan. Siinä missä kappaleen musiikki on jazzia latinalaisittain ryyditettynä, samoin liikesanasto noudattelee tätä periaatetta. Tanssissa kontrasti toimii pääosin, vain aika ajoin yhdistelmän pikku kömpelyydet pistävät silmään.
Sunday
Laura Kontoniemen toinen koreografia esittelee tekijänsä myös laulajana. Siinäkin tämä monipuolinen ja sensuelli rytmitaituri on suvereeni. Alun Bus Stopin tapaan tämäkään teos ei ole koreografiana kokonainen, vaan kokonaisuuden muodostaa musiikin ja tanssin yhdistelmä. Kontoniemen välineenä on klubiympäristöön soveltuva showtanssin osin rutiininomainen liikekieli, josta taitavat tanssijat saavat tavallista enemmän irti. Enni Turunen, Vega ja Möksy osoittavat olevansa ammattilaisia. Möksyn ja Vegan pas de deux – työskentely on huimaa.
W.O.M.A.N, Muistot
Minna Hämäläinen on kaunisääninen, varma laulusolisti, ihanan soulstandardin ihana tulkitsija.
Kontoniemi, Turunen ja Möksy ovat kukin luoneet itselleen soolot musiikkikappaleen henkeen. Jokaisesta huokuu puhdas tanssimisen riemu, jota tanssitekniikkaongelmat eivät kahlitse.
Möksyn itselleen tekemä soolo sanoittamaansa ja Salmelan säveltämään kauniiseen balladiin Muistot oli selvästi omakohtainen ja näin koskettava kokonaisuus. Möksy liikkuu uskomattoman kevyesti ja eteerisesti, välillä liiankin aiheeseen nähden. Myös nopea jalkatyö ja ylävartalon monipuolinen liikkuvuus leimaavat Möksyn liikekieltä niin koreografina kuin tanssijanakin – no ja tietenkin ne grande battementit… Monivuotinen opetustyö ei ole latistanut Möksyn tanssijuutta, sitä paitsi hän on kadehdittavan hyvässä kunnossa, kerta kaikkiaan hienoa nähdä hänet esiintymässä.
Flow
Koko illan kiinnostavimmaksi teokseksi kohoaa improvisaatio, jossa koko poppoo (lukuun ottamatta Lisbeth Vegaa ja Lucia Madrizia) kantaa oman kortensa yhteiseen kekoon. Ensin jokainen vuorollaan, tyyliin: tanssija, soittaja, tanssija…, esittelee instrumenttinsa (kehon lisäksi cajoun, piano, kontrabasso, saksofoni, äänihuulet) mahdollisuuksia tavanomaisen ulkopuolelta. Siltavuoren silmiä hivelevät spotit nostavat esiintyjät yhden kerrallaan omaan sfääriinsä, taiteensa intiimissä ytimessä. Lopuksi valot paljastavat koko ensemblen; kukin tekee omaansa – vaan yhtä aikaa ja mielenkiintoisella tavalla yhdessä. Tämän tyylinen improvisaatioteos, joka on rakenteeltaan yksinkertainen, mutta sisällöltään varsin monimuotoinen, parhaimmillaan vie katsojan alkukokemuksen äärelle. Ihmisten välinen kommunikointi on tosiaankin mahdollista taiteen avulla ilman näkyvää kontaktia, kommunikointia tavalla ja tasolla, johon ei sanat, eivät ilmeet eivätkä eleet yllä.
Birifu
Kuopion Musiikki- ja Tanssiakatemian kolmannen vuoden opiskelija Mariano Vega on luonnonlapsi ja huikea tanssitaituri. Jazztanssin opettajansa Möksy teki hänelle soolon Hämeenlinnan jazztanssikilpailuun vuosi sitten. Tai kyseessä on oikeastaan trio, koska mukana on aktiivisesti kaksi muusikkoa, Salmela ja Koskinen. Minulla oli onni nähdä Vega jo Hämeenlinnassa. Silloin elementit olivat kyllä kohdallaan, mutta esitystä haittasi, että Vega latasi kaikki herkut tiskiin kerralla ja näin taiteellinen vaikutelma jäi vaisuksi. Nyt tämä teos on jalostunut vuoden takaisesta. Vega saa hienon salaperäisen tunnelman säilymään alusta loppuun intensiteetin kärsimättä teknisesti vaativissa ja upeasti toteutetuissa tanssillisissa osioissa. Mainittakoon, että esitys palkittiin kisassa erikoispalkinnolla David Yokenin toimesta erityisistä musiikillisista ansioista. Ai mistäkö teoksessa on kyse? En minä vaan tiedä, enkä välitäkään. En hae taideteoksista suoria merkityksiä vaan pyrin kokemaan ne intuitiivisesti. En uskalla edes yrittää pukea kirjalliseen muotoon kokemustani, koska pelkään analyysin tuhoavan sen hauraan olemuksen.
Kesäkuussa kirjoitin Ryt-M-it – teoksen arviossani: ”Näin jazztanssia pitää esittää: elävän musiikin säestyksellä – ja kanssa.” L – I – V – E todisti totisesti huomioni oikeaksi. Kun eri alojen taiteilijat yhdistävät voimansa, vanha klisee on otettava avuksi: lopputulos on enemmän kuin osiensa summa. Yleisökin tulee vedetyksi mukaan yhteiseen tunnelmointiin ja ilonpitoon kun taiteilijat ammentavat innoitusta toistensa tekemisestä heittäytyen välillä tuntemattomiin vesiin. Yhteistyössä on voimaa. Toivottavasti Jyväskylän ja nyt Kuopion onnistuneet tanssijoiden ja muusikoiden yhteistyöprojektit saavat seuraajia ympäri Suomen jatkuvalla pohjalla. Odotan kieli pitkällä Möksy-Salmela – projektin seuraavaa tuotosta. Onko teillä siellä piäkaapunki – seudulla tällaista lainkaan? Kysyy akka Savosta.
Maiju Pohjonen
Kirjoittaja on pitkän linjan tanssitaiteilija, yli 30 vuotta opettamista, koreografioita, tanssimista. Hän on Hämeenlinnan jazztanssitapahtuman perustaja ja johtaja vuodesta 1994. Asuu nykyään Varkauden takamailla, Savon sydämessä.