Ensimmäisinä vastaavat Jari Karttunen, Anniina Kumpuniemi, Pia Lindy, Anu Rajala, Timo Siliämaa, Tiina Suhonen ja Panu Varstala.
Lähetä oma näkemyksesi sähköpostilla osoitteeseen toimitus(ät)liikekieli.com (korvaa (ät) @-merkillä)!
Liikekieli.comin Kuuma peruna -palsta nostaa esille ajankohtaisen kysymyksen, johon pyydetään vastaus valikoidulta joukolta kulttuurikentän toimijoita. Vastausten julkaisun jälkeen lukijoilla on mahdollisuus lisätä oma näkemyksensä aiheesta.
Seitsemäs Kuuma peruna -kysymys on:
Palveleeko suomalainen tanssialan koulutus alan tarpeita?
– Mitä lisäkoulutusta mahdollisesti Suomeen kaipaisit?
Olen seurannut suomalaisen tanssialan koulutuksen kehitystä läheltä ja etäämmältä jo varmaan liiankin kauan, koska tämänkertainen kuuma peruna ei tunnu polttavan hyppysiä!
Väitän, ettei yksikään taiteenala ole kokenut viime vuosikymmenten aikana sellaista tutkintoihin johtavaa koulutusbuumia kuin tanssitaide. Kun tutkintoihin lisää vielä alan täydennyskoulutuksen, avointen yliopistojen tarjonnan ja kaiken muun kurssituksen, on opiskelumahdollisuuksien kirjo suuri. Sopii toivoa, että runsas ja alueellisesti hyvin jakautunut koulutus johtaa seuraavien vuosikymmenten kuluessa (nopeampaan kehitykseen en oikein usko…) tanssin statuksen nousuun ja tanssitaiteilijoiden työmahdollisuuksien kasvuun.
Mutta vastaako koulutus alan tarpeita? Pitääkö vastata? Ja mistä alasta on kyse? Ei ole enää yhtä tanssia (tai kahta). Tanssin taiteilijakuva on monipuolistunut ja avartunut, esimerkiksi tanssin soveltava käyttö (yhteisötanssi, erityisryhmien tanssi jne.) luo uusia työmahdollisuuksia ja uudistaa myös taiteen esteettistä ja eettistä pohdintaa.
Koulutuksen ja kentän suhde on taideoppilaitosten kestokysymys. Meillä on vain yksi koulu, jossa työnantaja vaikuttaa vahvasti koulutuksen kriteereihin, nimittäin Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitos. Tähän on perinteiset syynsä. Muissa oppilaitoksissa kentän ja koulun dialogia käydään pikemminkin rinnakkaisina prosesseina, ei suoraviivaisesti kysynnän ja tarjonnan rajauksilla.
Koulutuksen tehtävä parhaimmillaan on muuttaa ja uudistaa alan toimintaa, mutta ei sokeana kentällä tapahtuville muutoksille, ei umpiossa. Ja kun on näin paljon koulutusta, on hyvä että on monia eri painotuksia.
Entä lisäkoulutuksen tarve? Koulutuksen ideoiminen ei ole vaikeaa, ja hämmästyttävällä helppoudella meille on syntynyt esimerkiksi tanssijan ammatillista koulutusta. Eiköhän tutkintojen ja koulutuspaikkojen määrä nyt joksikin aikaa riitä? Kohtuullisin kustannuksin järjestettävälle täydennyskoulutukselle sen sijaan on varmaan tarvetta. Samoin tukitoimille, jotka auttavat ammattitanssijaa, joka haluaa siirtyä uuteen ammattiin.
Tiina Suhonen
tuntiopettaja alan oppilaitoksissa yli 20 vuoden ajan
Mikä on tanssialan ydinosaamista?
Tanssin alalla freelancerin arki on paitsi itse fyysiseen tanssiin liittyvää, myös paljolti oman työn organisointia, apurahojen/ rahoituksen hakua, omien tuotantojen tuottamista ja hallinnointia. Lisäksi pitäisi rakentaa imagoa, hallita sitä sekä luoda ja ylläpitää verkostoja.
Mistä koulusta tällaisia ihmisiä sitten valmistuu? Voiko koulutus ylipäätään vastata sataprosenttisesti kentän tarpeita? Koulujen ja työelämän dialogia on pyritty lisäämään, jotta voitaisiin tarjota enemmän työelämänlähtöistä koulutusta.
Itse toimin opettajana ammatillisella II asteella ja koen, että myös tanssin perusopetuksen tulisi pystyä antamaan realistista tietoa tanssista ammattina, esittävänä taiteena ja koulutusalana. Kysynkin, kuinka monta kertaa tanssin perusopetuksessa olevat lapset ja nuoret käyvät katsomassa nykytanssin ammattikentän esityksen, osallistuvat yleisökeskusteluihin tai tutustuvat muihin kuin oman tanssikoulunsa ammattilaisiin? Uskoakseni tässä on paljon petrattavaa. Tällöin nähdäkseni myös alan ammattiopintoihin hakeutuvilla nuorilla olisi realistisempi ja elävämpi kuva alasta.
Suurella mielenkiinnolla kysyn muilta alalla toimivilta; Mikä on mielestänne sellaista alan ydinosaamista, joka tulisi saavuttaa ennen työelämään siirtymistä? Mitä tarvitaan lisää? Millaista innovatiivisuutta alalla ”pärjäämiseen” tarvitaan ja voiko sitä mielestänne opettaa ammattikoulutuksen aikana?
Jari Karttunen
tanssija-koreografi FIA, ammatillinen erityisopettaja
Palveleeko suomalainen tanssialan koulutus alan tarpeita?
Suomalainen tanssialan koulutus antaa mielestäni hyvää pohjaa alalle tulijoille. Koulutuksissa on tehty erilaisia linjanvetoja viimeisten vuosien aikana ja eri koulutuksista valmistuvat tuovat kentälle jo spesifioidumpaa tietotaitoa. Erilaiset lähestymistavat liikkeeseen ja tanssiin saavat aikaan hyvää keskustelua alalla ja tuovat uusia näkökulmia tanssialan työmahdollisuuksien kehittymiseen.
Ongelmiakin toki on. Yksi ongelmista on tutkinnot, niiden päällekkäisyys ja alan monitoimijoilla erilaisten tutkintojen tarpeellisuus. Eri tasoisten koulutusasteiden kehittyminen on synnyttänyt tarvetta myös pätevyysasteiden määrittelyyn. Tämä taasen on saanut aikaan hienoista ruuhkaa opintosuoritusten ja yhden jos toisenkin pätevyyden suorittamiseen.
Esimerkkinä tanssija, joka joko lukion aikana tai jälkeen pääsee konservatorioon ja tekee siellä tanssijaopinnot (3v.), sen jälkeen hän haluaakin opettajaksi ja pääsee ammattikorkeakouluun (4v.), kiinnostuu koreografiasta (tai tanssijan/pedagogin maisteriopinnoista) ja pääsee koulutukseen (2v.).
Vihdoin päättäessään opiskelujaan hän on tehnyt kolme erilaista lopputyötä sekä ollut 9 vuotta koulutusputkessa luultavasti työskennellen välillä saadakseen leipää pöytään. Ja mikä ettei siitä sitten jatko-opintoihin.
Toisaalta, koulutusta ei ole ilman tarvetta. Kentän kehitys on synnyttänyt eri tasoisia koulutuksia ja koulutuksista kentälle tulevat kehittävät jälleen alaa eteenpäin. Koulutuksien organisaatio taas on paljon hitaampaa kuin kentän liike ja siten eri koulutukset joutuvat jatkuvasti tarkentamaan koulutusmalleja ja sisältöjään.
Koulutuksissa suuri merkitys on opettajilla ja opiskelijoiden mahdollisuuksilla verkostojen rakentamiseen sekä koulun sisällä että ulkopuolelle. Toimiminen tanssialan ammattilaisten kanssa pienryhmissä tai mahdollisesti yksilöllisemminkin jo koulutuksen aikana (mikä koulutuksissa jo toteutuukin suhteellisen hyvin) avaa ajattelua ja lisää tietoa itse kentästä.
Eri tavoin suuntautuneet koulutukset pystyvät mielestäni vaikuttamaan työmahdollisuuksien kehittymiseen kentällä. Koulutussisältöjä tulisi verrata kentän työtilaisuksiin, etsiä uusia mahdollisuuksia, auttaa tarpeen ja tekijöiden kohtaamista ja löytää niille vastaavia sisältöjä koulutuksissa. Koulutusten eri painotukset näen voimavarana ja mahdollisuutena kentän kehittymiselle.
Mitä lisäkoulutusta mahdollisesti Suomeen kaipaisit?
En olisi lisäämässä koulutuksia, vaan kehittämässä jo olevia. Koulutusten perustamiseen tarkoitettuja varoja, jos niitä olisi tarjolla, voisi käyttää aivoriihien kokoamiseen koulutussuunnittelijoiden, opettajien ja kentällä toimivien ammattilaisten kesken eri koulutustasoilla erikseen ja yhdessä.
Tuloksena voisi syntyä mm. hyvinkin yksilöllisiä koulutuspolkuja ja lisää syventäviä/täydennyskoulutusmahdollisuuksia.
Anu Rajala
Koreografi-tanssija
”Palveleeko suomalainen tanssialan koulutus alan tarpeita?”
Tanssialan koulutus on määrällisesti kattavaa ja riittävää. Koulutuksen sisällöt eivät välttämättä kohtaa työelämän tarpeita. Koulutussisältöjä voitaisiin laaja-alaistaa erilaisilla suuntautumisalueilla.
”Mitä lisäkoulutusta mahdollisesti Suomeen kaipaisit?”
Tanssialan koulutuksessa voitaisiin luoda laajemmin suhteita ja yhteistyötä ammattikentän erilaisiin työllistäviin tahoihin mm. ammatti- tai harrastajateattereihin, tanssiteattereihin ja tanssiryhmiin.
Koska koulutusta antavia tahoja on useita, eri ammatilliset opinahjot voisivat profiloitua selkeästi ja avoimesti antamaan koulutusta erilaisin painotuksin tai tarjota suuntautumisvaihtoehtoina esim. teatterityötä, tanssiryhmätyöskentelyä, yhteisöllistä tai muuta soveltavaa tanssitoimintaa, yritystoimintaa tai kulttuuripolitiikkaa painottavaa freelancertoimintaa. Tanssitaiteen korkeakoulun on hyvä keskittyä taiteellisesti syväluotaavaan itsenäisten tanssitaiteilijoiden kouluttamiseen.
Koulutuksen tähtäin voisi olla kauempana tulevaisuudessa, jossa tanssikulttuuri lienee ammattilaisten määrän kasvaessa sekä tanssin aluekeskusten ansiosta monimuotoistunut, ja tanssin ammattilaisia työllistäviä tahoja on nykyistä moninaisemmilla yhteiskunnan alueilla.
Rajatusti kohdennetuilla ja erityisosaamista laajentavilla täydennyskoulutuksen kokonaisuuksilla voisi olla myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella olevien oppilaitosten yhteydessä kysyntää.
Anniina Kumpuniemi
hallituksen puheenjohtaja
Pirkanmaan Tanssin Keskus ry
Kysymykseen palveleeko suomalainen tanssin koulutus alan tarpeita?
Kenen tarpeista on kysymys – Tanssitaiteen? Yksilön? Yhteiskunnan? Opetusministeriön?
Minkälaista on tanssitaiteilijan työ tässä yhteiskunnassa?
Missä tanssi tapahtuu, minkälaisina tekoina ja tapoina? Miten tanssitaide teoksena toteutuu tai ilmenee? Kuinka sidottu se on paikkaan, esittämisen traditioihin tai siihen mitä tanssista, taiteesta, esityksistä yleensä on totuttu ajattelemaan?
Mikä voi olla tanssiteoksen tai tanssillisen teon ympäristö tai tilanne, jos se tapahtuu muualla kuin taidemaailmalle osoitetuissa vakiintuneissa taiteen tapahtumapaikoissa tai -tilanteissa?
Miten nämä muualla ja muilla tavoin toteutuneet teokset ja teot tulevat esille ja osaksi vaikka tanssi- ja taidekeskustelua tai yhteiskunnassa yleensä?
Näiden kysymysten saattelemana voi pohtia myös tanssin ammatillista koulutusta Suomessa. Vaikka jo syventymällä siihen miten edellä mainitut kysymykset tulevat esille, jos tulevat, tanssinkoulutusten opintojen sisältökuvauksissa tai opetusministeriön määrittelemissä tutkintojen sisältövaatimuksissa?
Suomessa taidealan koulutus on taidekentän asia, mutta niissä tavoitteiden ja rakenteiden puitteissa, joita koulutushallinto eli valtion byrokratia sille määrää (Paula Karhunen 2004, 65). Syventymisen siihen, missä määrin koulutusten ja taidekentän välillä tapahtuukaan vuorovaikutusta lisäksi, kiintoisaksi kysymykseksi nousee AINA myös pohdinta taiteen ja tanssin suhteesta yhteiskuntaan yleensä.
Suomessa Tanssitaiteilijian liiton teettämän tutkimuksen mukaan perinteisen teatteritanssijan työn virkoja olemassa pari kourallista. Baletin suuri työllistäjä on Kansallisooppera. Lisäksi on olemassa tanssiryhmiä, jotka kykenevät työllistämään tanssin tekijöitä määräaikaisesti.
Vuonna 2004 käynnistynyt tanssin aluekeskushanke, jonka avulla synnytettiin alueellisia tanssin keskuksia eri puolin Suomea, panostaa voimakkaasti työllistämisen ja työllistymisen rakenteisiin. (STTL/Lakso 2004, 11)
On todellisuuden vastaista ajatella kaikkien tanssijoiksi koulutettavien työllistyvän vakinaiseen työhön suoraan valmistuttuaan etenkin jos työllistäjäoletuksena on perinteinen tanssiteatteri tai ryhmä, tai että uudet tanssin aluekeskukset nopeasti loisivat kymmeniä uusia virkoja ja tanssin työpaikkoja. Todennäköisempää on se, että tanssitaiteilijoiden työ koostuu useista eri projekteista, yhteis -ja opetustöistä tai taiteen laajan ja soveltavan käytännön töistä kuten yhteisöllisistä projekteista tai erilaisten ryhmien ohjaamisesta, suunnittelusta ja tapahtumien järjestämisestä.
Mitä selkeämmin tanssin ammatillisessa koulutuksessa on huomioitu tanssitaiteilija osana yhteiskuntaa eikä vain yhden kentän sisällä toimivana, sitä enemmän opiskelijoilla valmistuttuaan on mahdollisuuksia löytää keinoja tanssin ja taiteen työpaikkojen luomisessa itselleen.
Itse asiassa jo tanssin aluekeskusten toiminnan juurruttaminen ja kehittäminen ja tanssitaiteen mahdollistuminen laaja-alaisesti koko maassa vaatii isoa työpanosta, näkemystä, osaamista ja kokonaisvaltaista ajattelua tanssin nykyisiltä ja tulevilta ammattilaisilta. Tässä mielessä on hyvä lukea opetusministeriön luomia tai ylläpitämiä tanssin koulutuksille asetettuja sisältöjä ja tavoitteita. Missä määrin ne sitovat esimerkiksi valtakunnallisten opetussuunnitelmien kautta tanssikoulutuksia toteuttamaan tietynlaisia opetussisältöjä?
Näen itse hyvin ristiriitaisena tanssitaideproduktioiden ymmärtämisen pelkästään tai pääosin esittävän taiteen alojen kanssa nähtäväksi yhteistyöksi aikana, jolloin nimenomaan yhteistyökumppaneita voivat olla myös sosiaaliala, ympäristösuunnittelijat, koulut tai joku aivan muu. Toki on turvattava korkeatasoisten tanssiesitysten mahdollistuminen perinteisissäkin esitystiloissa ja annettava opiskelijoille välineitä niiden toteuttamiseen.
Sitäkin tärkeämmäksi nostaisin koulutuksen sisällä
tapahtuvan muunkinlaisen koulutuksen ja pohdiskelun, joka auttaisi tulevaa tanssin ammattilaista näkemään erilaisten tanssin yhteistöiden mahdollisuuksia erilaisissa yhteyksissä ja antaisi eväitä uusienkin luovien ja taiteellisten käytäntöjen ja vuoropuhelujen luomiseen.
Jaana Parviainen on kiteyttänyt artikkelissaan teoksessa ”Näkökulmia tanssinopettamiseen” sen miten nykytanssijan on välttämätöntä hahmottaa sekä omaa yksilöllistä identiteettiä mutta myös yleisesti nykytanssijan identiteettiä ja asemaa yhteiskunnassa. Tällöin ei myöskään voi sivuuttaa esille nousevaa kysymystä, mikä on tanssista syntyvän taidon ja tiedon ala ja sen paikka ja merkitys yhteisön toiminnassa. (Parviainen 1997, 146)
Miten pohdimme tanssialan ammatillisia opintoja ja näiden suhdetta yhteiskunnan eri osa-alueille, missä määrin taidekoulutukset sisällyttävät taiteilijan vuoropuhelun yhteiskunnassa, taiteen soveltavan käytön tai erilaiset tekijät/tekemisen tavat koulutukseen? Minkälaisia käsityksiä ja odotuksia tanssista/taiteesta ja sen paikasta tässä yhteiskunnassa koulutus tarjoaa tai voi tarjota? Kuka käy tätä keskustelua vaikka juuri nyt?
PIA LINDY (1968) tanssitaiteilija, Joensuu
Kirjallisuus:
KARHUNEN, PAULA 2004: Taiteilijakoulutus Suomessa -kehityslinjoja 1960-luvulta 2000-luvulle, artikkeli teoksessa
ARPO, ROBERT (toim.) 2004: Taiteilija Suomessa, taiteellisen työn muuttuvat edellytykset, Taiteen keskustoimikunnan julkaisuja N:o 28, Helsinki
LAKSO SARI, 2005: Kutsumuksen hinta, Suomen tanssitaiteilijain Liiton jäsentutkimus 2004, STTL, Helsinki
OPETUSMINISTERIÖ: Tanssialan perustutkinto, sisältö, tavoitteet, kriteerit, 2001
Jaana Parviaisen artikkeli teoksessa SARJE, AINO (toim.) 1997: Näkökulmia tanssin opettamiseen, suomalaisten tanssitaiteilijoiden ja tanssintutkijoiden kirjoituksia, OPM/kulttuuriosasto ja Turun taiteen ja viestinnän oppilaitos, Yliopistopaino, Helsinki
Opiskelu kannattaa aina ja antaa oivat mahdollisuudet, muttei tee kenestäkään huipputanssijaa saati ammattilaista ilman omaa tahtoa. Tanssiopistot, -koulut, -studiot jne. sekä toisen asteen koulutusta tarjoavat opinahjot tarjoavat perustan tai tietyn erityisosaamisen ja korkeakouluissa syvennetään sekä laajennetaan näkemyksiä niin tanssivasta ihmisestä kuin tanssista osana yhteiskuntaa.
Korostan, että varsinkin ”aikuisopiskelussa” (2. aste ja korkeakoulu) opiskelijan pitää itse tiedostaa alan mahdollisuudet ja tarjonta luottamatta siihen, että jostain koulusta valmistutaan suoraan veroa maksaviksi tanssitaiteilijoiksi.
Koulutusta ei ole liikaa, jos sen taso on tarpeeksi korkeaa ja monipuolista. Koulutuksen tulee antaa tanssitreenauksen lisäksi eväitä mm. vuorovaikutustaitoihin. Nykyään on erittäin tarkeää osata markkinoida osaamistaan: soittaa koreografeille, tanssiopistoihin, teattereihin jne. eikä vain tyytyä odottamaan puhelinsoittoa kotona.
Opiskelen Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella ja näkisin, että kansainväliset kontaktit ja opettaja/-koreografivierailut ovat tärkeitä. Niitä soisi olevan esim. meidän koulutuksessamme vieläkin lisää. Muuten olen ollut varsin tyytyväinen koulutuksemme tarjontaan.
Jos katson tulevaisuuteen suopein sinisin silmin ja ajattelen, että alukeskukset saavat hyvät yhteistyökuviot esim. laitosteattereiden kanssa tanssiesityksien, musikaalien ja tanssiteattereiden esitysfoorumiksi, niin ei muuta kuin tanssijalka vipattamaan aina valmistumiseen asti oli oppilaitos mikä ja missä hyvänsä.
Jos katson tulevaisuuteen harmaan lasittuneesti sanon, että kannattaa opiskella tanssin oheen toinen ”leipäammatti” – ihan varmuuden vuoksi.
Panu Varstala
Tanssinopiskelija
Teatterikorkeakoulu, tanssitaiteen laitos
”Palveleeko suomalainen tanssialan koulutus alan tarpeita?”
Tuohon en osaa sanoa muuta kuin että ilmeisesti, koska meillä on niin paljon hyviä tanssijoita.
”Mitä lisäkoulutusta mahdollisesti Suomeen kaipaisit?”
Meille amatööreille ja muutenkin lasten ja nuorten kanssa parissa työskenteleville olisi mukava saada ammattilaisten järjestämiä kursseja. Bailatinot ja humpat eivät ainakaan minua kiinnosta.
Timo Siliämaa
luokanopettaja
