Kantaa ottavat Auli Räsänen, Minna Tawast, Pirjo Yli-Maunula, Sanna Suonsyrjä, Marjaterttu Willman-Matosic, Katariina Metsälampi, Sanna Tyyri-Pohjonen ja Mari Kiviniemi.
Lähetä oma näkemyksesi sähköpostilla osoitteeseen toimitus(ät)liikekieli.com (korvaa (ät) @-merkillä)!
Päivitetty 10.6.2006
Liikekieli.comin Kuuma peruna -palsta nostaa esille ajankohtaisen kysymyksen, johon pyydetään vastaus valikoidulta joukolta kulttuurikentän toimijoita. Vastausten julkaisun jälkeen lukijoilla on mahdollisuus lisätä oma näkemyksensä aiheesta.
Kuudes Kuuma peruna -kysymys on:
”Mitä ajattelet Suomen Kansallisbaletin nykytilasta ja tulevaisuudesta?”
Alpo Aaltokosken näkemys Kansallisbaletista on kapea
Kun minulta pyydettiin kannanottoa Suomen kansallisbaletin tilanteesta, arvelin pyynnön sisältävän olettamuksen, että olisin eri mieltä kuin julkisuudessa ääntä pitänyt Alpo Aaltokoski. Olettamus on oikeaan osunut. Eriävä mielipiteeni johtuu pääosin siitä, etten pidä Aaltokosken analyysiä ohjelmiston puutteista kovinkaan osuvana.
Ohjelmistossa on puutteita, mutta ei sillä suunnalla kuin Aaltokoski näkee. Ongelma on mielestäni siinä, että nykyinen baletinjohtaja Dinna Bjørn on valinnut huonoja klassikkoversioita, hollantilainen Joutsenlampi huonouden huippuna. Kun hän lisäksi on valinnut kanadalais-amerikkalaisen näkemyksen Raymondasta, hän osoittaa välinpitämättömyytensä baletin venäläisestä traditiosta.
Aaltokoskelle huomion suuntaaminen Kansallisbalettiin on mainio keino siirtää huomio pois nykytanssin ongelmista. Valtionosuusjärjestelmän demokratisoiminen odottaa yhä ratkaisua, mutta se on Aaltokoskelle ja kumppaneille niin kuuma peruna, että siitä ei edes keskustella.
Eikö taiteilijaprofessorin tehtäviin pitäisi kuulua tämän kaltaisten avausten tekeminen pikemmin kuin taiteellisten ongelmien keksiminen hänelle vieraan baletin kentälle?
Professorin käsitys Kansallisbaletista vaikuttaa tarkoituksellisen yksipuoliselta, kun Aaltokoski ei myönnä, että Kansallisbaletin ohjelmistossa on Suomen parhaisiin kuuluvien nykykoreografien teoksia. Hän ei myöskään myönnä, että Kansallisbaletin tanssijat ovat aivan yhtä hyviä nykytanssijoita kuin sellaisiksi Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella koulutetut. Ei baletin osaaminen poista heiltä kykyä ottaa haltuunsa nykytanssin vaatimuksia, eihän se poista sitä koreografeiltakaan, pikemmin päinvastoin. Sen sijaan teakilaiset eivät pysty tanssimaan modernin tanssin tehtäviä, Forsythestä ja Kyliánista nyt puhumattakaan. He osaavat kyllä lahjakkaasti maata näyttämöllä, kieriä nurkasta nurkkaan ja tehdä minimalistista liikettä..
Aaltokoskilaiset nykytanssijat ja -koreografit ovat jotenkin onnistuneet olemaan havaitsematta tai myöntämättä, että nykytanssia esittävät eurooppalaiset huippuryhmät kuten Cullberg-baletti, Nederlands Dans Theater, Pina Bausch ja Anne Teresa De Keersmaeker perustavat työnsä klassiseen tanssiin ja treenaavat balettitekniikkaa päivittäin. Yhdysvalloissa balettitekniikkaa treenaavat myös musikaalitanssijat, sillä ilman baletin taitoa heillä ei ole mitään asiaa edes musikaalirivistöön!
Kansallisbaletilla ei mielestäni ole velvollisuutta ottaa ohjelmistoonsa Aaltokosken ja muiden nykykoreografien teoksia muulloin kuin silloin, kun niissä on riittävästi haastetta Kansallisbaletin monipuolisille tanssijoille. ”Ympäri maailmaa kysytyt ja arvostetut koreografit” väittää Aaltokoski sivuun jääneistä kotimaisista tekijöistä, vahvasti liioitellen tietysti. Kyllähän kysyntää on muutamilla, mutta ei tungokseen asti kokonaisella joukolla, joka olisi jäänyt keksimättä, ja jota pitäisi esitellä balettiestradeilla.
Ikävää, etteivät Aaltokoski ja hänen säestäjäkseen ryhtynyt Marjo Kuusela näy ymmärtävän tradition merkitystä ja sitä, että Helsinkiä isommissa paikoissa klassismi elää ja voi hyvin monissa eri muodoissaan. Klassisvaikutteisissa teoksissa ei ole kyse vanhojen muotojen velvollisuudentuntoisesta vaalimisesta, vaan nykytanssiin keskeisesti kuuluvasta tanssin alueesta. Tanssitaiteen laitoksen johtaja Marjo Kuusela esittää, että jos Kansallisbalettiin kiinnitettäisiin nykytanssijoita, balettitanssijat voisivat vaalia traditiota ilman syyllisyyttä. Syyllisyyttä mistä? Epäreilu vihjaus, johon toivon Kuuselalta selvitystä.
Kuusela haluaisi paikata muutamalla tanssijakiinnityksellä epätasa-arvoista tilannetta Kansallisbaletin ja vapaiden tanssiryhmien kesken, mutta miksi muutama kiinnitys, kun 84-jäsenisessä baletissa kuitenkin on jo ryhmä erinomaisia nykytanssijoita? Sen sijaan, että Kansallisbalettiin haluttaisiin nykytanssijoita, kannattaisi vaatia lisää resursseja nimenomaan muille työllistäville tanssiryhmille. Kansallisbaletti on alan suurin työllistäjä jo nyt, koska sen piirissä toimii vuosittain 80 -100 tanssijaa, noin 25 pienryhmän verran. Nykytanssijoita Kansallisooppera työllistää säännöllisesti oopperaesitysten tanssikohtauksissa.
Mutta tanssin kateellisella kentällä taitaa olla vaikeaa saada aikaan sitä isoa remonttia, jota VOS-järjestelmän (tanssiryhmien valtionosuudet) demokratisoiminen edellyttäisi.
Se tarkoittaisi ryhmien avustusten pohjaksi kunnon kriteereitä. Ryhmien 2–3 vuoden välein tapahtuvaa arviointia taiteellisten tulosten mukaan, arviointiperusteina teosten kvaliteetti ja tanssijoiden ammattitaito, esitysten määrä ja tanssijoiden työllistäminen. Silloin viimein saataisiin avustusten kärkeen parhaat ryhmät, ja häntäpäähän jäisivät huonoimmat.
Huonoimmat voisivat kokonaan tipahtaa valtion avustusautomaatista, mikä ei haittaisi tanssitaidetta vähääkään, pikemmin kirkastaisi kokonaiskuvaa. Vaikka tanssin kentällä hyvä ja huono edustavat hyvin karkeaa jakoa, ei sitä pidä täysin jättää huomiotta. Esimerkiksi Ranskassa ja Iso-Britanniassa arvioidaan reippaasti, Suomessa vain hyssytellään.
Auli Räsänen
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien tanssitoimittaja ja -kriitikko.
On hienoa, että näin pienellä kansakunnalla on oma kansallisbaletti, joka on tasoltaan hyvä. Sen ylläpitäminen julkisin varoin on välttämättömyys; täällä eivät muutkaan taidelaitokset tule toimeen omillaan. Kansallisbaletilla – kuten tietysti koko oopperalla – on myös yleissivistävä, kulttuurinen merkitys.
Oopperan tämänhetkinen taloudellinen kriisi on kuitenkin sen kaltainen, että sen syyt on selvitettävä kunnolla ja katsottava, mitä käytännön toimia ne vaativat. Yleispyöreät selitykset ja hyväntahtoiset toiveet paremmasta tulevaisuudesta eivät saisi riittää suurimmalle rahoittajalle, valtiolle. Oopperan talouden ja hallinnon organisoitumista pitäisi tutkia. Näillä tiedoilla en pysty arvioimaan, mikä on ”baletin osuus” tässä kriisissä, sillä baletilla ei ole erillistä budjettia. Baletin esitysten täyttöasteethan ovat sinänsä ihan hyvät (niikuin oopperankin).
Kansallisbaletti on tietysti ensisijaisesti klassisen baletin ja nykybaletin esittäjä (repertoaariahan ei mikään muu talo ylläpidä), mutta tilanteessa jossa moni muukin eurooppalainen oopperatalo kamppailee melkoisten talousvaikeuksien kanssa, voisi olla hyvä suunnata katsetta hiukan avarampaan toimintamalliin ja miettiä aidosti yhteistyötä muun suomalaisen tanssin kanssa – tietenkin järkevästi sovitettuna oopperan toimintaan. Minusta Jorma Uotisen ehdotus kuulosti kehityskelpoiselta.
Baletin ohjelmisto on ollut viime vuosina epätasainen ja linjaton siltä osin, että aina ei ole ollut helppo löytää kunnon perusteluja, miksi jokin teos on ohjelmistossa tai miksi se on mukana juuri tietyssä kokonaisuudessa. Mitään kovin uutta ja rohkeaa siellä ei ole nähty, muutama hieno teos silti.
Minna Tawast
Päätoimittaja
Tanssi-lehti
Minusta tässä kuumana käyneessä julkisessa keskustelussa voisi erottaa kaksi kysymystä toisistaan:
1) Miten Alminsalia saataisiin enemmän suomalaisen nykytanssin käyttöön?
2) Voisiko kansallisbaletin ohjelmistoon saada enemmän ja useamman suomalaisen nykytanssikoreografin töitä?
Alminsali on nykytanssin kannalta paitsi parhaita suomalaisia näyttämöitä niin tietysti myös statukseltaan parempi (tai ainakin toisenlainen) kuin esim. Kaapelitehdas tai Stoa. Ja kuten tiedämme, kullakin esitystilalla on oma uskollinen yleisönsä, joten Alminsalin saaminen useammin nykytanssin käyttöön olisi siinäkin mielessä perusteltua, että siellä esitettävät teokset saisivat uutta yleisöä ja mahdollisesti myös laajemman yleisön. Voisi kuvitella että Kansallisbaletin kannattaisi kokeilla yhteistyötä nykytanssikoreografien kanssa ja luoda sinne esim. jonkinlainen vierailuesitysten sarja. Se olisi erinomainen asia nykytanssillemme, mutta varmasti hedelmällistä myös Kansallisbaletille.
Kokonaan toinen juttu on sitten se, kuinka paljon ja ketä suomalaisia nykytanssikoreografeja Kansallisbaletti kutsuu tekemään teoksia sen tanssijoille. On kiistämätön tosiseikka, että siellä on ollut nykytanssikoreografeja vierailemassa, mutta kiinnostavia tekijöitä on jäänyt myös varmasti huomiotta. Toivottavasti useampi saa jatkossa tilaisuuden.
Kansallisbaletista asiaa kommentoineet ovat asettuneet selvästi puolustuskannalle eivätkä ole halunneet lähteä pohtimaan sitä, voisiko heidän ohjelmistoprofiiliaan muuttaa jotenkin. Toivoisin, että sillekin pohdinnalle annetaan tilaa kun pöly on laskeutunut.
Hyvä että provosoidaan ja provosoidutaan. Meidän tanssikeskustelumme kaipaa välillä tätä suorasukaisempaa keskustelua, kun kriitiinen keskustelu käydään niin usein vain selän takana pienissä piireissä.
Terveisin
Pirjo Yli-Maunula
Taiteellinen johtaja
Täydenkuun tanssit -festivaali
Mitä ajattelen Suomen Kansallisbaletin nykytilasta ja tulevaisuudesta?
Olen kiinnostuneena seurannut keskustelua, jota parhaillaan käydään Kansallisbaletin nykyisestä ohjelmistosta nykytanssin suhteen. En voi kehuskella olevani Kansallisbaletin vakiovieras enkä tunne tilastoja esim. ohjelmistossa olevan nykytanssin määrästä. Minulle henkilökohtaisesti Kansallisbaletti ei profiloidu nykytanssin näyttämönä ja täytyy myöntää, että tutkin sen nykytanssiohjelmistoa hyvin satunnaisesti. Minulle nykytanssi löytyy tällä hetkellä muista paikoista, muuta kautta – useimmiten Kansallisbaletin ulkopuolelta.
Olen Marjo Kuuselan kanssa samoilla linjoilla siinä, että baletin taiteellinen linja on taiteellisen johdon asia. Taiteellinen johtaja valitsee ja luo oman linjansa. Suomalaisen nykytanssin lisääminen ohjelmistoon ja suomalaisten koreografien palkkaaminen on siis täysin taiteellisen johdon valinnoista kiinni.
Suomen Kansallisbaletin perustehtävä on sinänsä monipuolinen. Dinna Bjørnin mukaan Kansallisbaletti esittää kokoillan klassisia baletteja ja kotimaisten sekä kansainvälisten nykykoreografien töitä, lisäksi Kansallisbaletti esittää ainoana maassamme vaativia kansainvälisten huippukoreografien moderneja balettiteoksia. Tehtäväkenttä on laaja ja ymmärrän, että aikataulutkin osaltaan jo laittavat rajoja kotimaisten koreografien ”käytölle”. Olkoonkin, että maassamme kyllä riittäisi mielenkiintoisia taiteilijoita. Ehkäpä Kansallisbaletti voisi järjestää välillä teemakuukausia, joissa esiteltäisiin laajemmin kotimaisia tekijöitä – myös niitä, jotka eivät ole vielä päässeet nauttimaan Alminsalin tarjoamista mahdollisuuksista.
Toinen asia sitten on, onko Kansallisbaletin mielestä ongelmaa edes olemassa – ollaanko siellä täysin tyytyväisiä nykyiseen linjaan? Niin tai näin, jotain kuitenkin kertoo se keskustelu, joka Alpo Aaltokosken aloitteesta on asian tiimoilta virinnyt. Miten Kansallisbaletti vastaa syntyneeseen keskusteluun käytännön tasolla jää nähtäväksi. Samoin se, millaista tanssillista kuvaa se haluaa itsestään tulevaisuudessa antaa. Suomalaisen nykytanssin korkean tason ja monipuolisen tarjonnan takia olisi tietenkin suotavaa, että se pääsisi näkymään ohjelmistossa entistä enemmän.
Sanna Suonsyrjä
tuottaja
Mitä ajattelen Suomen Kansallisbaletin nykytilasta ja tulevaisuudesta?
Töölönlahdella makaa valas, joka on huuhtoutunut vuoroveden mukana rantaan. Siinä se odottaa pelastajia puskemaan sen takaisin aaltoihin.
Ei mutta sehän onkin Kansallisooppera, maamme ainutlaatuinen taidetalo, joka nyt on kuin karikkoon juuttunut laiva. Pelastajia ei vaan näytä kuuluvan…
Mitä mahtavat ajatella työntekijät olemassaolostaan? Mitä ajattelen minä, Kansallisbaletin tanssijana?
Työpaikkamme on ollut syytösten ja puolustusten ristitulessa viimeiset kuukaudet. Tuttavat ja sukulaisetkin kyselevät ensikäden tietoa; mihin ne kaikki rahat on käytetty ja mitä siellä oopperalla oikein puuhataan?
Tuntuu pahalta. Vuosien työpanokseltamme taiteen alalla näyttää katoavan merkitys, kun Kansallisoopperan taloudelliset ongelmat kaatuvat työntekijöiden niskaan. Lomautus odottaa ja pelko ohjelmiston sekä resurssien rajusta muutoksesta vaivaa mieltä. Mutta työnteko jatkuu, ja tanssijan jalka vipattaa entiseen tahtiin.
Kansallisbaletin suuresta joukosta löytyy tanssijoita moneen junaan. Monipuolisuus on ryhmän rikkaus. Kapasiteettimme toimia sekä klassisen baletin että nykytanssin kentällä on laaja. Lahjakkuus, potentiaalisuus, taito ja into ovat adjektiiveja, joilla kuvata tanssijoitamme ikään katsomatta. Halu tehdä työtämme on luja ja moraalimme työtä kohtaan korkea.
Tanssijan innostus pääsee kuitenkin auttamatta laantumaan, jos tahti on liian kova. Kansallisbaletin loputon näytösralli käsittää noin 80 näytöstä vuodessa. Fyysisesti rankkojen näytösten esittäminen kolme kertaa viikossa on kovaa työtä. Samalla harjoitellaan keskimäärin viittä, pahimmillaan kymmentä eri teosta yhtä aikaa. Eri tyylilajien päällekkäisyys tuo myös mukanaan omat haasteensa; balettitossuilta laskeutuminen painonkäyttöä vaativaan nykyteokseen ei ole kovin helppoa. Monen erilaisen tanssiteoksen samanaikainen harjoittelu vaatiikin varsinaista ammattitaitoa; tyylien sekoitus hajottaa pään ja kropan, mutta kovan harjoittelun tuloksena ammattilainen saa erilaisuudet istumaan jäseniinsä.
Tästä kaikesta kasvaa krooninen väsymys ja taiteilijan mielen valtaa helposti laitostuminen. Tanssija rutinoituu työhönsä, jolloin esittävän taiteen luova puoli saattaa kärsiä. Väsyneenä lavalle mentäessä päämääräksi voi nousta selviytyminen. Yleisö ei tätä näe, mutta tanssija kokee tällöin henkilökohtaista riittämättömyyttä. Selviytymisen tarve sisältää pelon loukkaantumisesta, jota ryhmässämme tapahtuu erityisesti väsymyksen takia.
Ryhmämme yhteishenki auttaa kuitenkin jaksamaan rankan työtahdin rattaissa. Kansallisbaletissa vallitsee sanaton yhteisymmärrys työn ja työtovereiden kunnioituksesta. Kollegat kohdataan ystävinä, jolloin jokaisen on helppo löytää oma tilansa ja rauhansa. Ryhmään tulevat ulkomaiset tanssijat kotiutuvat nopeasti keskittyneeseen työmyyrä-ilmapiiriin. Suomalaisen mentaliteetin mukainen nöyryys työtä kohtaan ja huomaavaisuus suhteessa kanssakävijöihin näkyvät vahvasti balettiryhmämme tunnelmassa. Näytöksen jälkeen partneria halatessa tilanteessa kulminoituu vankka yhteistyö ja ryhmän positiivinen henki.
Kansallisbaletin laiva on lastattu potentiaalilla, jota ei mielestäni kuitenkaan aina päästä täysin purjein käyttämään. Luovuus ja taiteellisuus jää usein tekniikan ja suorituskeskeisyyden jalkoihin. Syy tehdä liikettä unohdetaan liian helposti. Klassisen baletin jäykät rakenteet eivät meinaa antaa periksi – eivät edes nykytanssia tehtäessä.
Myös repertuaarin sisältö tuntuu tällä hetkellä ongelmalliselta; ohjelmisto ei anna täysin mahdollisuutta käyttää hyväkseen ryhmän monitaitoisuutta. Moni tanssija tuntuu turhautuvan mielenkiintoisten työtehtävien vähyydestä.
Olen nähnyt Kansallisbaletin muutoksen kolmentoista vuoden ajalta. Luonnollinen vaihdos tanssijoissa, harjoittajissa ja johtajissa on värittänyt balettiryhmää ja tuonut säännöllisesti mukanaan tarvittavaa energian muutosta. On ollut mielekästä olla osana ryhmän kulkua ja kokea eri aikakausien vaihtelut. Nyt tulevaisuutta miettiessäni aprikoinkin ryhmämme tämänhetkisiä tarpeita.
Miten pitää yllä Suomen Kansallisbaletin mainetta monipuolisena ryhmänä muiden Euroopan belettiryhmien joukossa? Kuinka tarjota yleisölle mielenkiintoista ja sisältörikasta ohjelmistoa? Mitkä ovat ne työkalut, joilla saadaan tanssijan henkinen ja fyysinen puoli toimimaan mahdollisimman hyvin valtavan työmäärän tuoksinassa? Näihin kysymyksiin tulisi löytää vastauksia yhteisin voimin ryhmän sisällä.
Oopperan talousongelmien keskellä balettiryhmäkin tuntuu purjehtivan puolin purjein. Puuttuu vahva näkemys ja suunta tulevaisuudesta. Kaivataan uutta raikasta tuulta purjeisiin.
Kestävä ja merenkulussa menestyvä laiva edellyttää hyvää kipparia. Kapteenin tulee seistä tukevasti ohjaimissa ja pitää alus määrätietoisesti kurssissa. Laivan miehistöllä pitää olla mahdollisuus luottaa kapteenin päätöksentekoon ja arviointikykyyn. Usko tulevasta näkyy, jos miehistö kokee tyytyväisyyttä.
Kansallisbalettimme tulevaisuus on tänään vahvasti sidoksissa Kansallisoopperan taloudelliseen tilanteeseen. Ongelmista aiheutuvat vaikutukset tullaan kohtaamaan lähitulevaisuudessa. Emme saa kuitenkaan akuuttien ongelmien keskellä unohtaa ryhmämme tulevaisuuden tavoitteita tai yleisön tarpeita.
Yleisömme haluaa nähdä satuja ja unelmia, joita tasokkaat klassiset balettimme tarjoavat. Suomalainen syvä luonne kaipaa lisäksi myös monisäikeisempää merkityspohjaa. Tämän huomioonottaminen vaatisi mielestäni ohjelmistoltamme entistä enemmän sisällöksekästä nykytanssia. Sisältö luo myös tanssijalle mahdollisuuden kokea jotain henkilökohtaista. Klassisen baletin satumaailmassa kun on usein vaikeaa samaistua henkisesti roolityöhön.
Fyysisen uurastuksen keskellä on hyvä pysähtyä miettimään. Oma työnkuva rakentuu selkeämmäksi. Voi nähdä olosuhteiden positiiviset ja negatiiviset puolet kirkkaammin. Ajatellessani ymmärrän, että sitä määrätietoisuutta, jolla hiomme liikkeen puhtautta, tulisi käyttää myös työmme kokonaiskuvaa parannettaessa.
Kansallisbalettimme yli 80 henkinen tanssijaryhmä muodostaa vahvan yksikön ja yhdessä rakennamme vankan tulevaisuuden. Lastataan laiva työllä, niin kuin aina ennenkin!
Marjaterttu Willman-Matosic
Tanssija
Suomen Kansallisbaletti
Olen tänä kautena käynyt vain balettikoulun esityksessä. En ole eritellyt syytä itselleni, olen pari kertaa ollut menossa. Minulle tärkeä osa kansallisbaletin viehätystä on ollut kotimaisten tanssijoiden kehityksen seuraaminen balettikoulusta suuriin rooleihin, esim. Ninä Hyvärinen Päivikkinä ja Blue ladyna. Ulkomaisten tanssijoiden suuri määrä ei ruoki tätä mielenkiintoa – se on henkilökohtainen ongelmani.
Balettirepertuaarista menen varmasti katsomaan suuria klassikkoja – miten ne on nyt toteutettu. Toisaalta minua kiinnostaa suuresti, miten kotimaiset nykykoreografit rakentavat teoksia kansallisbaletin tanssijoille. Neoklassinen kikkailu ja baletin omat workshopit eivät houkuttele ostamaan lippua.
Katariina Metsälampi
Kulttuurituottaja
Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus
Kiinnostava kysymys Kansallisbaletin nykytilasta ja tulevaisuudesta:
Ilolla olen seurannut taiteilijaprofessorimme kannanotosta seurannut keskustelua Helsingin Sanomien sivuilla. Taiteilijoiden ja johtajien todellisuudet ovat hyvin erilaiset kyseisessä taidelaitoksessa ja sen ulkopuolella.
Marjo Kuuselan ehdotus perustettavasta nykytanssin ryhmästä Kansallisbaletin yhteyteen olisi mielestäni yksi rakentava avaus ohjelmiston monipuolistamiseksi. Tosin kiinnostavampaa olisi avata Alminsalin käyttöä vielä vaihtuvammalle vierailupolitiikalle, kun kiistämättä maassamme on korkeatasoisia taiteilijoita Kansallisbaletin ulkopuolella.
Tämän vierailutoiminnan tai tarjottavien sesonkien järjestäminen on vain melkoinen haaste taloudellisesti, suuren taidelaitoksen kuluja on mahdotonta kattaa vierailujen lipputuloilla. Oopperan nykyisessä taloudellisessa tilanteessa siellä tuskin kukaan kokee halua avautua ulkopuolisille toimijoille vaikka edes teoriassa niin ajateltaisiin.
Keskustelu on kuitenkin tärkeää, uskon sen vaikuttavan tulevaisuuden toiminnan linjauksiin. Loppujen lopuksi yleisö äänestää jaloillaan, se vaikuttaa.
Sanna Tyyri-Pohjonen
Puheenjohtaja, valtion tanssitaidetoimikunta
10.6.2006
Suomen Kansallisbaletin nykytila on hyvä ja pidän myös tulevaisuudennäkymiä
valoisina.
Yst. terv. Mari Kiviniemi
Kansanedustaja (Kesk), Suomen Kansallisoopperan Säätiön hallituksen jäsen
Ota kantaa ja lähetä oma näkemyksesi sähköpostilla osoitteeseen toimitus(ät)liikekieli.com!
Huom: Toimitus on lomalla ja puhelimen sekä sähköpostin tavoittamattomissa 26.6.2006 asti. Vastaukset Kuuma peruna -kysymykseen sekä muut artikkelipäivityksiä koskevat kyselyt pyydetään lähettämään toimituksen sähköpostiosoitteeseen.
