Kuuma peruna III: Mikä oli kiinnostavin vuonna 2004 näkemäsi tanssiesitys?

Mikä kosketti, herätti ja jäi mieleen? Tanssin tekijät ja näkijät vastaavat. Päivitetty tiistaina 8.3.2005.

Ota kantaa ja lähetä oma vastauksesi sähköpostilla osoitteeseen toimitus(ät)liikekieli.com (korvaa (ät) @-merkillä)!


Liikekieli.comin kolmas Kuuma peruna -kysymys nostatti tähänastisista kysymyksistämme eniten keskustelua vastaajiemme keskuudessa. Moni koki ajatuksen kiinnostavimman tanssiesityksen nimeämisestä vaikeana ajatuksena tai yrityksenä mitata tanssiesityksen laatua.

Tavoitteemme ei ole ollut luoda ranking-listaa tai suomalaisen tanssin Top 10 -tilastoa, vaan kysyä, mikä jäi mieleen – ja miksi. Oli hauska nähdä, että yli maa- ja kulttuurirajojen ulottuvat vastaukset kertoivat vahvasti omaa kieltään siitä, että jokainen katsomiskokemus on yhtä yksilöllinen kuin kokijansakin, eikä tanssia voisi mitata vaikka haluaisi.

– Toimitus

Vastauksia päivitetään tälle sivulle lisää sitä mukaa kun niitä saapuu toimitukseen.


8.3.2005

Katselin viime vuoden kalenteriani ja ilmeisesti olen nähnyt noin 80 tanssiesitystä ja teoksia vielä enemmänkin, koska yhdessä illassa on saattanut olla useampi teos. Kyllä tämä määrä hämmästytti itseänikin, eikä sieltä ole helppo poimia ?parasta?, edes leikkimielellä. Mutta jos annan muistikuvien vapautua alkaa kolmesta teoksesta leijua näkymiä, värejä ja tuntua omasta intensiivisestä katsomisen kokemuksesta. Kolmen naisen kolme hyvin erilaista teosta: Marjo Kuuselan Murheellisten laulujen maa, Sanna Kekäläisen Mieli – Mind ja Tarja Rinteen Imprography.

Murheellisten laulujen maa oli tunnistettavasti ihmisistä, vieläpä henkilöistä, ja tunnistettavasti Suomesta. Se oli virkistävää. Kuuselan koreografia oli ilmavaa, lennokasta ja tarkkaa, kohtausten tilallinen rakentuminen ja tapahtumien kestot taidokkaasti ratkaistuja. Paljon huumoria, joka peitti kipua ja surua, hyväksikäyttämistä ja nolatuksi joutumista. Kuuselalla on kyky ohjata tanssiryhmästä (tässä tapauksessa Tsuumista) ensemble, jossa ei ole heikkoja lenkkejä. Alun ja lopun viittaukset Reijo Kelan Ilmarin kynnökseen liittivät Kuuselan teoksen hienosti suomalaisen tanssin yhteiskuntakriittiseen traditioon.

Sanna Kekäläisen koreografioima duetto Mieli ? Mind tutki tanssiliikkeen ja tilanteiden avulla mielen käsitettä. Käsittämisen ja ajattelun liikkeellinen pohdiskelu tuntuu aika kummalta näkökulmalta. Ei niin, ettei liike nostaisi näkyviin ajatuksia, mutta että ajattelua? Joka tapauksessa Kekäläisen luovuuden tulvaa katsellessani (ja Johanna Rantanen oli Kekäläisen vahvana partnerina) annoin mieleni temmeltää mukana.

Viime vuoden tanssillismusiikillinen herkku oli Tarja Rinteen Imprography. Yksinkertaiset mutta pätevät ainekset: Trio Töykeiden elinvoimainen musiikki ja kolme nuorta naistanssijaa (Jonna Eiskonen, Katri Manner, Terhi Vaimala) kaivertamassa siihen omia liikereittejään. Tässä oli kyse tanssin kokemuksesta ja ruumiillistumisesta, mutta myös tanssijoiden kontaktista musiikkiin, muusikoihin, toisiinsa ja yleisöön. Kuunteleminen on kaikenlaisen kontaktin tärkeä osa, ja tanssijalla voi olla kuunteleva keho.

Tiina Suhonen
Tanssin tutkija


8.3.2005

Nigel Charnockin Baby häiritsee muistona oloani melkein vuosi esityksen kokemisen jälkeen. Sen absurdi ja kamala huumori ja tuskaisen raadollinen kuva ihmisyydestä tuntui ajavan minut katsojana nurkkaan ja ilkkuvan: kiellä (tämä totuus) tai muutu. Esityksen lopussa sen hahmoille suotu valkoinen ja silkkinen rauha ei laskeutunut katsomon, tai ainakaan itseni ylle. Ehkäpä se siksi tuli mieleeni, kun mietin menneen vuoden kiinnostavinta esitystä.

Tiina Susiluoto
Projektisihteeri
Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus
www.kulttuuri.hel.fi/annantalo
www.kultus.fi


3.3.2005

Vuoden 2004 mieleenpainuvin esitys oli Antje Pfundtnerin sooloteos eigenSinn. Esityksen intensiteetti kantaa erinomaisesti alusta loppuun saakka. Pfundtner on intiimillä tavalla valovoimainen esiintyjä ja hän on onnistunut soolossaan tekemään yksityisestä yleistä; asiat esitetään omaperäisellä ja tuoreella tavalla kuitenkin niin, että katsoja tunnistaa itsensä/omat kokemuksensa teoksen kontekstista. Teos on punottu vankalla käsityötaidolla ja se osoittaa, että nerokkaat ideat toimivat ilman suurta taustakoneistoa.

Koreografin taito assosioida asioita ja antaa niille ilmava, mutta pohtimisen aihetta antava sävy miellytti kovasti.

Anne Raudaskoski
Tanssija


3.3.2005

Liikkeellä Marraskuussa -festivaalilla kokemani Felix Ruckertin Secret Service oli minulle vuoden 2004 paras “esitys”. Se oli äärimmäisen hieno, henkilökohtainen ja syvä kokemus. Täysin poikkeuksellinen esitystilanne vaikutti minuun voimakkaasti. Elämys on jäänyt vaikuttamaan pitkäksi aikaa, yhä edelleen palaan mielessäni siihen.

Teoksen vuorovaikutteisuus oli rakennettu mielestäni ainutlaatuisen taitavasti. Esityskokemus sai minut näkemään monia asioita itsestäni uudella tavalla.

Pirjo Yli-Maunula


3.3.2005

Yksi kiinnostavimmista viime vuonna näkemistäni esityksistä oli ”Välimaaston ihmeet” (koreografia: Jouni Järvenpää, esiintyjät: Tuomas Kumpulainen, Eeva Muilu, Titta Soini, Timo Pesonen, musiikki: Anssi Laiho, Marko Suorsa). Näin esityksen sekä Turussa että Oulussa viime keväänä. Oulun tila oli hieman hankala esityksen kannalta, mutta Turun Barker-teatterilla esitys toimi loistavasti.

”Välimaaston ihmeet” oli rakkaudella sekä täydellä antaumuksella, mutta silti kurilla luotu teos. Se jäi mieleeni kiehtovan persoonallisuutensa ja hämmentävän tyylinsä takia. Teoksessa oli kummallisella tavalla onnistuttu yhdistämään erikoinen, oma maailmansa sekä arkisen tuttu ympäristö, jotka kommunikoivat keskenään kaikissa tunnetiloissa. Katsojana koin olevani jossain kokemuksellisuuden välimaastossa, joka sai minut kysymysmerkittömän ihmetyksen valtaan. Siinä välimaastossa oli hyvä tallustaa.

Milla Koistinen
Tanssija


3.3.2005

Routa-ryhmän esittämä “Kivien kätkemä” (kor. Minna Palokangas-Sirviö) antoi siivet aikamatkalle menneisyyteen.

Leo Lenkola
Tanssija/Koreografi/Tanssipedagogi


3.3.2005

Kiinnostavin vuonna 2004 näkemäni tanssiesitys oli Anne Teresa de Keersmaekerin soolo Once, joka esitettiin Helsingin Juhlaviikoilla Alminsalissa.

Teos loi visuaalisuuden, liikesommitelmien ja äänisuunnittelun kautta näennäisen sattumanvaraisen ja epämääräisen oloisen vaikutelman ja oli kuitenkin äärimmäisen huolellisesti viimeistelty kokonaisuus. Teoksen lähtökohta oli tavanomainen: soolotanssi lempimusiikkiin levysoittimen säestyksellä. Mutta tulkinta ja toteutus oli yllättävä ja hetkittäin jopa anarkistinen. Kappaleita kunnioitettiin ja toisaalta käsiteltiin kylmästi taustamusiikkina. Liiketeemojen toistuminen ja varioiminen suhteessa musiikin
teemojen ja sanoituksen säkeistöjen toistumiseen vaihteli jatkuvasti. Aiheen käsittely oli loputtoman rikasta. Lisäksi de Keersmaeker tanssi ja esiintyi upeasti. Eipä muuta. Esitys todella teki vaikutuksen minuun.

Anniina Kumpuniemi
tanssija-koreografi, Tanssiteatteri Mobita/Dansco
puheenjohtaja, Pirkanmaan Tanssin Keskus ry

 


SIDI LARBI CHERKAOUI – HELMI BELGIASTA

”Foi” on ranskaa ja tarkoittaa uskoa ja luottamusta. Sen nimen on koreografi Sidi Larbi Cherkaoui antanut myös tanssiteokselleen, jonka näin Grenoblessa 2003 vuoden lopussa. Teos kiersi vuoden 2004 ympäri Eurooppaa. Se on syntynyt yhteistyössä Les Ballets C. de la B.:n (Contemporain de la Belgique) ja Dirk Snellings/Capilla Flamenca -musiikkiryhmän kanssa.

Musiikki, joka on pääasiallisesti keskiaikaista, kuuluu 1300-luvun ”Ars Nova” -tyyliin. Se on kulkeutunut vuosisatojen läpi sekä kirjoitettuna muotona että kyläläisten suullisen perinteen kanssa heidän laulaessa näitä lauluja. Tästä syntyy yhteys uskoon ja myytteihin. Uskommeko pyhiin kirjoituksiin vai kansanomaisiin legendoihin? Mitä olemme oppineet vanhemmiltamme? Mitä olemme kuulleet kerrottavan? Uskommeko lukemaamme? Mihin perustamme uskomme? Mihin asioihin edelleen uskomme? Minkä uskon/uskomuksen annamme jatkua, kun siirrämme sitä eteenpäin? Olemmeko varmoja uskostamme? Näihin kysymyksiin perustuu ”Foi”-teoksen rakenne.

Ballets C. de la B.:n tanssijat ja näyttelijät ovat työstäneet näitä kysymyksiä ryhmä- ja henkilökohtaisten improvisaatioiden kautta. Tanssin, musiikin, laulun ja tekstin yhteentörmäyksestä on syntynyt moderni keskiaikainen tanssiooppera. Kaikki ryhmän yksitoista tanssijaa ovat vahvoja persoonia. Puhdasta tanssia on vain hyvin vähän eikä sitä lisää kaipaakaan. Seitsemän hengen soitto- ja lauluryhmä on vahvasti esillä koko esityksen ajan. Teoksen kohtaukset ovat kuin repäistyjä tilanteita suoraan kadulta tai uutislähetyksestä. Koskettavat, ilkikuriset ja traagiset tapahtumat seuraavat toisiaan ja pitävät vahvasti jännitettä yllä.

Tunnelma teoksessa on universaali. Helppo ja viihdyttävä se ei ole. Teos koskettaa varmasti, jos sen antaa koskettaa. Harvoin olen poistuessani tanssiesityksestä tuntenut vastaavaa. Luotan tähän tunteeseen, jonka takia valitsin ”Foi”:n vuoden 2004 parhaaksi tanssiteokseksi.

Tuomas Lahti
Tanssija


Näin monta mielenkiintoista tanssiesitystä vuonna 2004. Yksi mieleenpainuvimmista kuitenkin oli Anna Torkkelin “Todellisuudessa vain putosin rentona alas” (ensi-ilta 2.9.2004 Barker-teatteri, Turku. Tanssijat Jussi Hanhirova, Maija Raumanni, Antti Seppänen ja Anna Torkkel).

Näin työn Beslanin panttivankikriisin aikaan ja katsos – lavalta minua katsoivat kärsivät ja pettyneet ihmislapsen kasvot!

Tanssijat kouristelivat kuilun reunalla tavalla josta Antonin Artaud puhuu: traagisesti muistuttaen katsojaa vaarasta, mahdollisuudesta pudota vaan. Rentona alas.

Jaana Lämsä
Tanssisosiologi


Suomen tanssikentällä tapahtuu nykypäivänä mielestäni ihailtavan paljon mitä erilaisimpia esityksiä. Vahvoja ja omaperäisiä, hyvällä tavalla edukseen erottuvia kokonaisuuksia. On siksi hankalaa pohtia, saati ratkaista, mikä olisi se mieleenpainuvin tanssiesitys, mikä viime vuonna tuli nähtyä.

Moni tanssiesitys voisi kuulua tähän kategoriaan, mutta parin päivän pohdinnan jälkeen valitsin Tommi Kitin Kilimanjaro ja Tasanko -illan , joka esitettiin Helsingin Stoassa, joulukuun alussa 2004. Kokonaisuus oli monella osa-alueella hieno; eri osa-alueet tukivat hyvin toisiaan ja tanssi ei millään muotoa kuitenkaan näytellyt sivuosaa kokonaisuudessa.

Minkä takia sitten juuri tämä, koska niin monet muut tanssiteokset ovat omalla olemuksellaan vaikuttaneet ja herättäneet valtavasti?

Ehkä merkittävin syy tämän valintaan oli oma ikä ja nuoruuteni tanssin suhteen. Molemmat teokset ovat aikaisemmin kantaesitettyjä ja uudelleen tehtyjä, eri kokoonpanolla kylläkin. Itselleni oli erityisen mielenkiintoista nähdä esimerkiksi tanssiteos vuodelta 1990 (Kilimanjaro), jolloin itse kulutin peruskoulun toisen luokan penkkiä. Samaten Tasanko (2001) on aikoinaan jäänyt välistä ja oli oikein hienoa päästä näkemään myös kokonaan tuore porukka lavalla (Tanssiryhmä Täpinä). Teokset oli valittu hyvin kyseiseen iltaan ja ne tukivat toisiaan omilla vivahteillaan. Koko ilta oli monella tavalla onnistunut, eikä siihen vaikuttanut edes raskas koulupäivä.

Toivon, että vanhempia teoksia näkisi jatkossakin, ne ovat aina hyvä lisä kaiken uuden ohessa.

Esko Hakala
Tanssiopiskelija, TeaK


Kiinnostavin vuonna 2004 näkemäni tanssiesitys oli perinteinen beduiinimiesten tanssi, Baharia Oasis, Egyptin läntisessä autiomaassa. Miksi? Melkoisen machossa kulttuurissa elävien miesten tanssi oli ujoa ja feminiinistä ja he laittoivat tanssiessaan huivin lantiolle korostamaan lantion feminiinisiä liikkeitä. Kun tanssi loppui, miehet olivat yhtä äijiä kuin ennenkin, se oli todella hassua.

Kaari Martin

 


Carte Blanche (Norja) : I lie, I speak
Toukokuussa Bergenissä. Mukaansatempaava, humoristinen ja ajatuksia synnyttävä, täynnä mielenkiintoista liikettä, upeat ja ilmaisuvoimaiset tanssijat – esityksen jälkeen itsellä oli niin energinen olo, että oli pakko mennä katsomaan esitys parin päivän päästä uudestaan. Toinen katsomiskokemus ei vähentänyt fiilistä, päinvastoin. Tanssivuoteni ehdoton kohokohta.

Merja Koskiniemi
Tampereen konservatorio / tanssin ammatillinen koulutus
Just Jazz -ryhmä
Aamulehti / tanssikriitikko


Kiinnostavin näkemäni tanssiesitys viime vuonna oli Tommi Kitin Pienen näyttämön juttu. Se vei jalat alta ja sai tunteet pintaan. Miksikö? Mikä siinä nyt oli niin erikoista?

Luulin, ettei Tommi Kitin upeaa liikehdintää voi monistaa. Väärin; loistava ensemble toteutti joka solullaan Kitin kaunista kieltä. Ilman prameita lavasteita, ilman pakollisia videoprojisointeja, ilman yleisön kosiskelua. Pitkästä aikaa näin Pienen Suuren Esityksen, suorastaan ihmeen. Hämeenniemen hieno ja sävykäs musiikki soi ihanasti vanhojen ystävien saumatonta yhteistyötä, niin tanssin ja musan kuin Tommin ja Eeronkin. Helponnäköistä ja hengittävää, mutta mikä määrä ihmisten uurastusta taustalla. Kohtaamisia, kulttuureita, hikeä ja harjoituksia.

Pienestä jutusta tuli suuri lahja. Kiitokset tekijöille.

Sanna Pohjonen


Monista hyvistä vuoden aikana näkemistäni esityksistä voimakkaimmin mieleeni jäi Black Room Actin teos Rakkaus lunastetaan jouluna. Se oli rohkean päällekäyvä, varomaton, käänteissään yllättävä esitys, joka todella aidosti poikkesi valtavirrasta. Esityksessä käytettiin tanssin lisäksi muitakin ilmaisumuotoja, mutta kerrankin tanssi ei jäänyt niille alisteiseksi, vaan oli mielekäs osa kokonaisuutta. Loistava esitys, joka on säilynyt mielessä!

Teemu Kyytinen


METRI, METRINPI, METREIN…

Ensinnä mieleeni tulee viimeisimpänä näkemäni teos: Liisa Risun Metri. Risun teoksessa minua kiinnostaa ominaisuus, joka on mielestäni – ehkä paradoksaalisestikin – epätyypillistä tanssitaiteelle – nimittäin keveys.

Italo Calvino on kirjoittanut keveydestä luentosarjassaan Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle seuraavasti:

”Hetkinä jolloin ihmiskunta tuntuu minusta raskauteen tuomitulta, ajattelen, että minun pitäisi lentää toiseen ulottuvuuteen. En tarkoita pakoa uniin tai järjen ulottumattomissa olevaan maailmaan. Tahdon sanoa, että minun on vaihdettava lähestymistapaani ja katsottava maailmaa toisesta näkökulmasta, turvauduttava toisenlaiseen logiikkaan, tutkimus- ja tarkistusmenetelmiin… …Mutta jos kirjallisuus ei riitä vakuuttamaan, etten seuraa pelkkiä unia, etsin tieteestä ravintoa mielikuvilleni, joissa kaikki painavuus hälvenee…”
(suom. Elina Suolahti)

Calvinon arvostama keveys ei ole sisällöistä pinnallisuutta vaan ajatusten ja assosiaatioiden yhdistelyn taito ja tyyli, joka kohottaa taide-elämyksen kokemuksena iloiseen liitoon. Keveys vaati enemmän työtä kuin lopputuloksesta ensisilmäyksellä voisi päätellä. Tästä ehkä johtuu että keveys on usein aliarvostettua.

Risun Metrin kevyt pakinatyyli tavoitti mielestäni oivaltavasti tunnelmia, havaintoja ja huumoria lipsumatta lainkaan heppoisuuteen, truismeihin tai kliseiden sameuteen. Esiintyjien taidot uhmasivat nekin painovoimaa saaden katsojan huokailemaan ihastuksesta. Risun käyttämät tekstit olivat kiehtovia; luettelomainen ”Minä tiedän että..” toimi yhtä hauskasti kuin Erlend Loen luettelot romaanissa Supernaiivi. Risun koreografia oli riisuttu koristeellisuuden ja symboliikan painolastista. Teos esitettiin ’muuten vain’, tanssijoiden esittäessä taitavia ja sympaattisia tanssijoita, mikä ei tarkoita etteikö teoksessa olisi ollut keveyden vaatimaa etäännytystä. Pieni lipsahdus tyylirikkoon teatterillisessa kohtauksessa, jossa ryhmän velvollisuudentuntoisin saa voimattoman raivarin joutuessaan roudaamaan yksin, oli sekin perusteltu, koska katsoja – teoksen käyttöohjeiden mukaisesti – mittaili ’raskaan’ kohtauksen pituutta pois siivottavien tuolien määrällä.

Calvinon ja Loen lisäksi Metri toi mieleeni John Cagen, tai vaikkapa Lauri Anttilan taiteen. Ajan, havainnon, painon ja mittaamisen käsitteillä leikkiväksi taiteeksi Metrissä oli hyvä svengi.

Tuomo Railo

Koreografi Tuomo Railo johtaa yhdessä Simo Heiskasen kanssa espoolaista vapaata tanssiryhmää, Glims & Gloms dance companya. Hänen viimeisin teoksensa, Näkki, oli ensi-illassa Kuopio tanssii ja soi –festivaalilla kesäkuussa 2004. www.glimsgloms.com