Vastaajina Anniina Aunola, Thomas Freundlich, Esko Hakala, Marjaana Keskitalo, Milla Koistinen, Merja Koskiniemi, Riina Koskivaara, Teemu Kyytinen, Leo Lenkola, Nina Lindholm-Viitanen, Kaari Martin, Pirjo Nenola, Johanna Nuutinen, Martta October, Mammu Rankanen, Matti Raekallio, Tiina Suhonen, Ulla Tenhunen, Arja Tiili, Taru Tuhkanen ja Karoliina Yli-Honko.
Ota kantaa ja lähetä oma näkemyksesi osoitteeseen toimitus(ät)liikekieli.com!
(Korvaa (ät) @-merkillä)
(22.1.2005)
Kyyneleitä ja energiaa
Maallikon odotuksia tanssiesityksestä muovaavat aiemmat kokemukset,
käsiohjelmat ja arvostelut. En ole osannut itsellenikään selvittää, mikä
on avainsana, joka aiheuttaa levottomuutta ja pakkoa päästä katsomaan jotain
tiettyä esitystä, mutta harvoin tulee pettymyksiä. Ehkä se on vihje
musiikkityylistä, jota kautta muodostuu mielikuvia.
Odotus on aina kuitenkin sama. Kun liikutus hieman kuristaa kurkkua ja tuo vedet
silmiin, tiedän tulleeni oikeaan esitykseen. Liikutus voi tulla tanssiesityksen
aiheesta tai tanssijoiden huimaavasta taidosta, mutta parhaan tyydytyksen saa
tuntiessaan tanssijoiden nautinnon esiintymisestä. Nautinto näkyy sekä
kasvoilla että vielä voimallisemmin liikkeessä. Tuolloin nautintoon ei voi
olla yhtymättä.
Odotukseni ovat siis hyvän olon tunne ja energisoiva levottomuus.
Riina Koskivaara
Erityisopettaja
(13.1.2005)
Mennessäni katsomaan tanssiesitystä, erityisesti Helsingissä, on vaikea olla odottamatta mitään; kaikki tekijät kun yleensä ovat enemmän tai vähemmän tuttuja. Menisin mielelläni katsomaan esityksiä ilman ennakko-odotuksia ja varsinkin ilman ennakkoasenteita, mutta en edes yritä väittää pystyväni siihen. Täysin neutraaliin katsomistilaan on lähes mahdotonta päästä, mutta aika lähelle uskoisin joskus päässeeni. Joka tapauksessa yritän vapautua ulkoisista odotuksista ja keskittyä katsomaan teosta etsivin ja uteliain silmin.
Odotusten sijaan minulla on ennemminkin muutama toive esitysten suhteen. Ensinnäkin mennessäni katsomaan esityksiä toivon, että tekijät ovat todella ottaneet vastuun työstään. Vastuun teoksen lähtökohdista, prosessista ja lopputuloksesta. Toivoisin näkeväni sen voimakkaan syyn, miksi teos on tehty. Oletan ja todellakin toivon, että tekijöillä on voimakkaat motiivit ryhtyä työhön ja paljon sanottavaa. Toisinaan nämä seikat hukkuvat jonnekin teoksen syövereihin.
Ei riitä, että tekijät itse tietävät mitä tekevät, vaan myös katsojille pitäisi selvitä edes jossain määrin mistä on kyse. Kaipaisinkin teoksien avaamista. En tarkoita tällä töiden puhkiselittämistä vaan johtolankojen sekä avaimien antamista katsojille. En usko, että teokset kärsisivät suurta inflaatiota, jos tekijät hieman kertoisivat työstään eivätkä verhoaisi kaikkea taidemysteerikulttiin. Toki on hyvä jättää katsojalle mahdollisuus omaan tulkintaan ja kokemuksiin, mutta jotain voisi myös avata. On helppo jättää tehty työ vaille sanallista muotoa, sanoa antavansa tilaa katsojille ja ilmoittaa, että teos ei kaipaa selittelyä. Ehkä niin, mutta välillä tämä tuntuu minusta vastuun karttamiselta. Ei oikein aina itsekään tiedetä, mitä halutaan sanoa ja toivotaan, että kyllä se teoksessa näkyy. Antaa taiteen puhua puolestaan.
Hyvä teos kestää myös keskustelua, purkamista ja jopa selittämistä. Katsojia ei pidä aliarvioida, mutta ei myöskään pidä tehdä liikoja oletuksia oman työn suhteen. Hyväkin työ saattaa kaivata hieman selittämistä, jotta katsoja saa siitä esiin sen, mitä tekijä haluaa tuoda näkyville.
On myös hyvä muistaa, että tanssin katsominen vaatii jonkinlaista lukutaitoa, joka kehittyy katsomiskokemusten kertyessä. On kuitenkin niitä katsojia (joita pitäisi olla huomattavasti enemmän kuin tällä hetkellä), jotka eivät ole nähneet paljoa ja jotka eivät ole alan ammattilaisia. Heille teosten lukeminen voi olla toisinaan äärimmäisen hankalaa, kun se on sitä alaan perehtyneillekin. Tämä saattaa nujertaa sinnikkäämmänkin katsojan, ja seuraava kerta tanssiteoksen parissa on helppo jättää väliin. Siksi siis jonkinlaisten lukuohjeiden saaminen voisi olla antoisaa ja innostavaa seuraavia katsomiskokemuksia ajatellen. Korostan edelleen, että tarkoitan pieniä vinkkejä, suuntimia käsiohjelmissa, yleensäkin keskustelevampaa otetta, en suinkaan turhaa alleviivaamista ja kaiken pikkutarkkaa selittämistä. Jokainen kuitenkin varmasti haluaa ymmärtää näkemäänsä ja huomata hoksaavansa itse.
Lisäksi toivon esityksistä näkeväni, että tekijät ovat täysillä työssään, että he arvostavat tekemistään, itseään, toisiaan ja yleisöä. Haluan nähdä antautumisen, heittäytymisen ja etuoikeutetun aseman käyttämisen hyväksi. Tekijöillä on valtaa ja sitä pitää osata käyttää nauttien siitä.
Milla Koistinen
tanssija
(13.1.2005)
Suhteellisuusteoriointia ja käsittelykykyä
Odotukseni esim. ansioituneen tanssiteoksen suhteen ovat samankaltaiset kuin odottaessani jonkin itselleni tärkeän ihmisen kohtaamista, jolloin odotukseni tapaamisesta ovat suhteellisen korkealla. Haluan, että odotukseni palkitaan mielenkiintoisilla keskusteluilla, molemminpuolisella ymmärryksellä ja kuunteluntaidoilla. Jos jostain syystä odotukseni kohtaamisesta eivät täytykään, niin hämmennyn. Keskustelusta tulee pinnallinen, kumpikaan ei näytä ymmärtävän toistaan ja kuuntelusta ei ole tietoakaan. Mitä itselleni tärkeämmästä ihmisestä on kyse, sitä suurempi on tällöin epävarmuuden ja pettymyksen määrä.
Sama pätee odotuksiin myös tanssiteoksen osalta. Jos kyseessä on jo tunnetumpi ja positiivisia mielleyhtymiä herättävä tekijä, sitä suuremmin ennakko-odotuksin kohtaamiseen lähden. Mitä tuntemattomampi tuttavuus on kyseessä, sitä neutraalimpia ennakko-odotukseni ovat.
Kuten ihmissuhteissakin, niin myös taiteessa olennaista on vuoropuhelu, jonkinasteinen ymmärrys tai kiinnostus tekijän ja teoksen maailmankuvaa kohtaan sekä kuuntelu. Teoksen kokijana vuoropuhelua on käytävä omassa päässään. On hyvä miettiä omaa suhdettaan teoksen esittämään väittämään tai maailmankuvaan.
Olen huomannut myös sen, että mitä tärkeämmästä ja ansioituneemmasta teoksesta tai ihmisestä on kyse, sitä valmiimpia ihmiset ovat antamaan anteeksi kömmähdyksiä säkenöivän gloorian edessä. Aiemmat kokemukset sekä näkemykset viitoittavat suuntaa uusille tapaamisille ja näin ollen, esim. yllä mainitun huomion ollessa kyseessä, uskon että odotukseni taidokkuudesta mahdollisesti palkitaan.
Totta on, että samanhenkiset ihmiset viihtyvät toistensa seurassa. Tunnen oloni kotoisaksi siellä, missä minua ymmärretään tai missä itse pystyn ymmärtämään toisia. Vieraantuntuiset kokeellisemmat esitykset eivät saavuta suuria massoja siksi, että tuttuuden tunnetta ei ole vielä olemassa. Ja niin kuin ihmisten kesken, niin myös kaiken muunkin suhteen, hyvin harva ihminen on tarpeeksi utelias tutustumaan varauksettomasti tuntemattomaan. Ihminen on pohjimmiltaan mukavuudenhaluinen.
Loogisesti pääteltynä voi ajatella, että tanssin tekijänä kannattaisi pysyä suhteellisen selkeiden raamien sisällä jos haluaa miellyttää jo saavutettua yleisöpohjaa tuttuuden ja turvallisuuden tunteilla. Edellisiin onnistumisiin ja menestyksiin nojaten saattaa pitää itsensä pidemmän aikaa pinnalla.
Toinen on taas sitten ajatus siitä, mitkä premissit ovat omalle taiteelliselle kehitykselle ja kiinnostukselle rakentavia. Mielestäni taiteilijan tehtävä on herättää kysymyksiä ja pohdintaa niin itselleen kuin teostensa kokijoillekin. Yleisöä on sinänsä turha lähteä ehdoin tahdoin miellyttämään. Tosin keveyskään ei sulje pois taiteellisuuden tai vakavasti otettavuuden määrää. Kyse on lähinnä suhteellisuuden tajusta ja käsittelykyvystä eri asioiden välillä.
Huomaan olevani katsojana vaativampi jonkin jo tunnetun tekijän teoksen edessä kuin jonkin aivan uuden tekijän kokeellisemman ja ehkä hapuilevammankin teoksen äärellä. Toisaalta joskus on myös niin että asia onkin vice versa eli olen alitajuisesti armollisempi sellaisen tekijän teoksen edessä, jonka teoksista olen aiemmin pitänyt vaikka itse tämä teos ei juuri nyt sykähdyttäisikään.
Pitäisikö pyrkiä avaamaan silmänsä kerta kerran jälkeen aivan tuoreina auki jokaisen teoksen ja ihmisen edessä? Onko se mahdollista? Ihminen on aina suhteessa tekoihinsa. Teoksen tekijä on aina suhteessa teokseensa. Mutta toisaalta teoksellakin on oma integriteettinsä ilman tekijää.
Pitäisi vain pyrkiä näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat. Niin, se mikä on minulle kaunista on sinulle luotaantyöntävää tai se, mikä minussa herätti kummastunutta pohdintaa herätti sinussa suunnatonta inhoa. Alkuperäinen kysymys siitä, mitä odotan tanssiteokselta herätti myös kysymyksen siitä, ketä tai mitä arvioin arvioidessani?
Arvioinko tekijää suhteessa teokseen ja edellisiin teoksiinsa? Arvionko teosta suhteessa tekijäänsä? Arvioinko kenties teosta sen suuremmin miettimättä itse teoksen tekijää? Millaisessa suhteessa teos on omaan maailmankuvaani tai moraaliini? Puhutteleeko teos minua? Miksi? Miksi ei? Kaikki on suhteellista. Kaikkia ei voi eikä tarvitse miellyttää ja tokihan makuasioista voi kiistellä jos kiistely on ajatuksia herättävää vuoropuhelua, pyrkimystä ymmärrykseen ja kuunteluun.
Odotukseni ovat suhteessa näkemääni ja kokemaani. Odotukseni rakentuvat myös opitusta tavastani käsitellä näkemääni ja kokemaani. Opittuja tapoja on tarpeen vaatiessa hyvä kyseenalaistaa ja uudelleenarviointia on mahdollista harrastaa, niin omien ajatusten, ihmisten kuin teostenkin suhteen.
Arja Tiili
Koreografi
(13.1.2005)
Helppo juttu, mutta onko kaikille
Aina satunnaisen säännöllisesti kuulee ihmisiltä, jotka eivät omasta mielestään ole useita tanssiteoksia elämänsä aikana nähneet, että kun ei oikein löydä mitään tarttumapintaa tai muutenkaan pääse mukaan. Onko se osittain konvention puute, tanssitaiteen nuoruuden vuoksi, vai pakottavatko he itseään löytämään jotain sen kaltaista, mitä ovat aikaisemmin jotain katsoessaan kokeneet tai tottuneet kokemaan?
Kun lähtee katsomaan jotain, tulee ensin tieto asiasta, jotta päätös lähtemisestä voidaan tehdä. Tämän lisäksi toiset etsivät vielä lisää tietoa. Ennakko-odotuksia itselleni muodostuu yleensä sen pohjalta, mitä tietoa tanssiesityksestä olen saanut ennen sitä. Jonkinlaisen määrän ennakkotietoa esityksestä yleensä saa, ennenkuin voi tehdä päätöksen lähteä sitä katsomaan. Itse en yleensä sen enempää lisätietoa etsi. Jos kyseessä on esimerkiksi tanssiryhmä, koreografi tai tanssijoita, joita olen jo aikaisemmin nähnyt, helposti muistelen aikaisempia kokemuksiani. Ennakkotieto siis tuo minulle ensimmäiset mahdolliset odotukset teoksesta. Tämä vaikuttaa mielestäni jonkin verran siihen, kuinka helposti lähtee tai ei lähde katsomaan kyseistä teosta.
Ei siinä mitään juonta ollut, vaikka luulin
Yleisesti odotan saavani jotain itselleni. Katsoin sitten tanssia, elokuvaa, teatteria, mitä tahansa. Toivon sen vaikuttavan minuun jotenkin, herättävän esimerkiksi ajatuksia tai tunteita. Mielihyvää tai ärtymystä, mutta tärkeämpänä minulle, että yleisesti ottaen saa kokemastaan jotain irti. En tarkoita, että kaikissa pitäisi olla jokin syvä ajatus tai tutkiva idea, vaan hyvin tehty pieni liikekin kertoo jo paljon ja erilaisia asioita eri ihmisille. Se on yksi niitä hienoja asioita tanssissa, että jostain hyvinkin yksinkertaisesta asiasta voi löytää niin monia, eri tasoisia olevia ajatuksia, assosiaatioita ja mielikuvia.
Tiettynä päivänä joku asia teoksessa ei vaan ole yhtä mielekäs, kuin se voisi yllättäen olla jonakin toisena päivänä.
Yritän olla ilman suurempia odotuksia, mennä katsomaan värittömin linssein. Toisaalta taas mietin, että miksi. Aina odottaa löytävänsä jotain.
Esko Hakala
Tanssiopiskelija, TeaK
Useimmiten menen katsomaan tanssiesitystä ilman ennakko-odotuksia, mutta jos tulen pettyneenä ulos, niin tiedän mikä ei ole vastannut odotuksiani.
Mielestäni odotukset ovat täyttyneet, jos fiilikseni on parempi ulos tullessa kuin esitykseen mennessäni. Tällöin esitys on antanut minulle visuaalisen elämyksen ja koskettanut tunnetasolla. En ole niin älyllinen (enkä haluakaan olla), että jaksaisin pohtia esityksen suurta filosofiaa, jota usein esitteissä yritetään julistaa. Tosin en kovin jaksa myöskään innostua narsistisista ongelmaväännöistä eli kuitenkin odotan jokinasteista ideaa tai ajatusta. Jos juttu on hyvä, niin sitä ei sanoilla tarvitse selittää — ajatus löytyy esityksestä itsestään. Valitettavasti näin ei aina käy.
Ulla Tenhunen
Järjestösihteeri
Suomen tanssitaiteilijain liitto
Kun menen katsomaan esitystä odotan liikuttuvani, sanan konkreettisessa merkityksessä. Esityksissä antoisinta on kun tuntee itse liikkuvansa, tekevänsä kaikki samat kurvit ja kaaret kun näyttämöllä olijat. Olen sinänsä aika helposti liikutettava katsoja, sillä koen näin varsin usein. Kinestettinen kokemukseni estyy oikeastaan vain silloin jos esiintyjä ei hengitä, jotenkin jäpittää liikkumisensa kanssa. Ahdistuneeksi kehoni tekee myös se jos tanssijan rintakehä on jäykkä ja tukossa, liike pakkaantuu hartioihin.. uih. Siitäkin tietenkin saa kokemuksen, mutta se on sellainen mitä en erityisesti odota tai kaipaa.
Anniina Aunola
tanssinopettaja
Avoin kirje esiripun toiselta puolelta
Hyvät esiintyjät ja koko taiteellisesti vastuullinen työryhmä,
Näin katsomovalojen sammuessa ja yleisön hiljentyessä lienee paikallaan muutama sana siitä, mitä toivon esitykseltänne.
Ensimmäinen ja tärkein toiveeni on: Älkää pitkästyttäkö. Niin kauan kuin tanssiteoksen seuraaminen on kiinnostavampaa kuin valonheittimien ripustuksen tai käsiohjelman tarkastelu, voi kotiin yleensä mennä hyvillä mielin, vaikka esitys ei olisikaan mikään elämää mullistava kokemus.
Pyydän: antakaa minulle jotain ajattelemisen aihetta, jotain joka kummittelee tajunnassani vielä huomennakin. Koskettakaa, viihdyttäkää, sykähdyttäkää visuaalisesti, tai olkaa edes taidokkaita ja energisiä.
Ällistyttäkää kyvyillänne (kun tarpeen on), mutta tietäkää, milloin alkaa jo riittää. Yllättäkää, mutta älkää kikkailko. Antakaa inhimillisyytenne, persoonanne ja yksilöllisyytenne näkyä, mutta muistakaa, että kaikki ei ole arvokasta ja säilyttämisen arvoista vain koska taiteilija on sen tuottanut.
Näyttäkää minulle jotain uutta ja ennennäkemätöntä tai jotain ajatonta ja ikuista. Valaiskaa välähdyksenomaisesti niitä kaikkein yksinkertaisimpia asioita, joiden oppimiseen Hemingway totesi menevän koko elämän. Muistakaa, että laatu ja tekemisen ilo eivät ole koskaan vanhanaikaisia.
Herättäkää minut. Hätkähdyttäkää minut myötäelävään liikeimpulssiin tuolillani. Hämmästyttäkää minut kosteaan rantahiekkaan kirjoitetun runouden kauneudella. Jakakaa kanssani jotain, joka saa minut onnelliseksi, että olen nähnyt sen juuri nyt, ja samalla surulliseksi, että huomenna sitä ei enää ole. Muistuttakaa minua taas kerran siitä, miksi tätä hommaa kannattaa tehdä. Välittäkää lavan ja katsomon välisen rotkon yli jotain, jonka tekee vaivan arvoiseksi ei vain sen, että minä istun 60 minuuttia penkilläni (sillä se on verrattain pieni vaiva), vaan ennen kaikkea teidän oman viikkojen tai kuukausien työnne, hien ja mustelmat jotka olette uhranneet yhteisen asianne eteen.
Lämpimästi kiittäen,
Thomas Freundlich
tanssija-koreografi
Tanssijoilta: Antautumista ja aitoutta, 110 % läsnäoloa joka imaisee minut katsojana mukaansa, sekä hävittää matkan yleisön ja lavan välillä. Parhaimmillaan se saa unohtamaan kaiken muun ja se elämys antaa energiaa pitkäksikin aikaa. Uskallusta mennä mielen sekä kehon niin positiivisille kuin pimeämmillekin osa-alueille ja seisoa täysillä valintojensa takana. Pitkälle vietyä tulkinnan artikulointia (keho+mieli-kokonaisuus), jotta teoksen sanoma/”juttu” hahmottuisi omassa muodossaan myös katsojalle. Kovan luokan showta siis 😉
Katsojalta: Avomielisyyttä, ja antautumista. Valmiutta tulla yllätetyksi. Ja jos tarvetta, antaa aikaa kritiikille sitten kun TEOS ON NÄHTY.
Johanna Nuutinen
tanssija
Suomen Kansallisbaletti
Odotan sitä, että voin unohtaa kaiken muun ja eläytyä siihen mitä lavalla tapahtuu oli esityksen sanoma mikä tahansa.
Kaari Martin
tanssija/koreografi/tanssinopettaja
Yritän tietoisesti olla odottamatta mitään erityistä etukäteen, etteivät ennakkoasenteet vaikuttaisi liikaa katsomiskokemukseen. En lue mitään teosta koskevia kritiikkejä tai ennakkotietoja ennen esitystä. Mielikuvat ja odotukset muodostuvat vasta hieman ennen esitystä, kun selailen käsiohjelmaa. Usein odotukset ovat utuisia mielikuvia, joita teoksen nimi herättää, esimerkiksi värejä.
Karoliina Yli-Honko
opiskelija
Ensinnäkin on mielenkiintoista nähdä, miten esityksen valmistaneet taiteilijat ovat teoksessaan lähestyneet valitsemaansa aihetta. Toisaalta on kiinnostavaa tutkailla omia itsessä herääviä tuntemuksia ja ajatuksia niin esityksen aikana kuin sen jälkeenkin. Odotan siis sitä, että esitys jollakin tavalla koskettaisi…
Leo Lenkola
tanssija/koreografi/tanssinopettaja
Odotan tai toivon näkeväni kiinnostavia esiintyjiä; läsnäoloa,inhimmillisyyttä ja koskettavuutta. Se mielestäni syntyy jos tanssija on läsnä kehossaan ja tapahtuvassa hetkessä, avaten itsensä nähtäväksi ja ”maustaa” liikkeen ja lavalla olon oman kokemuspohjansa ja persoonansa kautta, teko on hänelle tosi tässä ja nyt. Silloin voin löytää asioita, joihin voin samaistua ja koskettua. Ehkä toivon esitykseltä että jokin liikahtaa sisälläni sitä katsoessa.
Mammu Rankanen
tanssija, koreografi
Käyn valitettavasti verrattain valikoivasti seuraamassa tanssiesityksiä. Tilaisuuden harvinaisuus aiheuttaa myös odotusten kasvamisen toisinaan kohtuuttomallekin tasolle. Yhtäältä valikoiden voin päätyä seuraamaan tuttuja koreografeja ja ryhmiä, joilta uskaltaa jo aikaisemman kokemuksenkin perusteella odottaa paljon! Toisaalta harvoin käyminen saa aikaan sen, että mieli on vastaanottavaisempi ja varmasti esityksestä niin sanotusti enemmän ”menee läpi”, kuin harjaantuneemmalle katsojalle.
Erityisesti esityksessä odotan musiikin yhdistämistä liikkeeseen ja sen kirvoittamia mielleyhtymiä ja kokemuksia. Tanssijoiden puvut, valaistus ja mahdollinen lavastus ovat useimmiten odotuksissani toisarvoisia, pääpaino keskittyy itse tanssijan ilmaisuun ja kuulemaani musiikkiin.
Odotan lisäksi mahdollisesti huomaavani jonkinlaisia kannanottoja tai viestejä, joita teoksella pyritään välittämään. Usein positiivisimmat kokemukseni tanssiesityksistä ovat sisältäneet myös jonkinasteista huumoria, mitä tietyiltä esiintyjiltä osaan jo toivoakin.
Vaikka tanssiesitykset ovatkin itselleni harvinaista herkkua, poistuessani katsomosta olen lähes takuuvarmasti tyytyväinen. Suomessa esiintyy tiettyjä nykytanssin huippuja, joilta ei yksinkertaisesti voi odottaa liikaa.
Martta October oik.yo
– tyytyväinen tavis
Tiedot esityksestä muokkaavat pitkälti ennakko-odotuksia ; koreografi, ryhmä, tyylisuunta. Odotuksiin vaikuttavat myös omat aikaisemmat tiedot ja kokemukset.
Mutta ODOTANKO varsinaisesti jotakin ? Haluan käydä katsomassa tanssia, erilaisia juttuja – työn takia joskus jopa TÄYTYY mennä. Tanssiesitykseen meneminen ei sentään ole koskaan, työnäkään, ollut vastenmielistä. Joskus kyllä katsominen on muuttunut siksi kesken esityksen.
Itse asiassa parampi olisi kun esitykseen mennessä ei olisi erikoisia odotuksia ; olisi vain valmis ottamaan vastaan ja luomaan mielikuvia näkemänsä perusteella. Tänä vuonna olen nähnyt paljon teknisesti upeaa tanssia, mutta vähän tanssia, joka olisi koskettanut tai saanut jalat vipattamaan…
Merja Koskiniemi
Just Jazz
Tampereen konservatorio/ammatillinen koulutus
Pirkanmaan Tanssin Keskus ry
Odotan tanssiesitystä, aivan kuten mitä tahansa esitystä katsoessani, että sydämessäni ja/tai päässäni liikkuisi jotain.
Nina Lindholm-Viitanen
tanssinopettaja
tanssija
Elämystä.
Matti Raekallio
Pianomusiikin professori
Odotan, että minulle kerrotaan kiinnostava tarina tai mietitty ajatus tai näkökulma. Odotan myös, että esitys on kliseitä välttävä, siis jollakin tavalla omintakeinen. Odotan kiinnostuneena, ravisteleeko esitys ajatuksia ja onko se visuaalisesti puhutteleva. Odotan joka kerta ällistyväni.
Pirjo Nenola
Toimittaja
Iisalmen Sanomat, kulttuuritoimitus
Odotan jotain sisältöä, teemaa, sanomaa tms., tekijöiden persoonallista näkemystä ja sen toteuttamista, kokonaisuutta, jonka eteen on todella tehty työtä – koko tiimi, siis tanssijoiden ja koreografin lisäksi mahd. valo-, ääni-, puku- ja lavastussuunnittelijat ym.
Odotan myös, että tanssijoilla on sisällön ilmituomiseksi hallussaan tarvittava taito (tekniikka ja tyyli), jota he syvällisesti ja ammattitaitoisesti hyödyntävät. Tekniikka ei saa ”paistaa” eikä olla itsetarkoitus, mutta sen on toimittava. Minua puhuttelevat tanssiteokset, jotka koskettavat tunnetasolla. Siinä mielessä olen kuin mattimeikäläinen katsomossa, että mahdollisuus itse samastua johonkin teoksen rooliin tai asiaan tempaa aina mukaansa. Musiikki on minulle tanssiesityksessä tärkeää, en halua pelkkää hiljaisuutta, ihmis- tai hälyääntä, vaikka toisaalta tehosteina ne ovat usein erinomaisia.
Marjaana Keskitalo
tanssipedagogi
Lahti
Odotan elämystä kaikille aisteilleni, varsinkin aivoilleni eli omalle mielikuvitukselleni. Mielestäni Tero Saarinen Company on antanut tällaisia elämyksiä uudestaan ja uudestaan. On mieletöntä kävellä ulos esityksestä, joka puhuttelee ja kantaa korkeuksiin viikkoja esityksen jälkeen.
En ole teattereissa, oopperassa tai konserteissa montaa kertaa kokenut tällaisia tuntemuksia. Asiat tehdään T.S Companyssa loppuun saakka laadukkaasti ja se näkyy. Musiikki, valot ja varjot, koreografia, puvustus, kaikki toimivat, kantavat esitystä ja vievät teosta eteenpäin.
On ihanaa ymmärtää omaa maailmaa katsojakokemuksen kautta, ikään kuin poissa omasta elämästä, poissa omasta itsestään. On ihanaa nauraa sanattomille, äänettömille mutta huutaville vitseille, jopa nähdä ne hulluudet itsessään ja vain nauraa.
Odotan, että esitys hahmottaa tätä päivää, elämää, tunteita, inhimillisyyttä, elämän raadollisuutta ja rakkautta. Odotan että ymmärrän koreografin ajatuksen. Oli kamalaa olla katsomassa erästä sooloesitystä, missä tanssijatar kiersi kehää ja siitä minun piti ymmärtää jotakin? Mitä? Tosin tanssijattaren asu oli valtavan kaunis, mutta sen katselu ei oikein tuonut tarpeeksi täytettä tuohon soolotanssiin.
Zodiakissa esitetty Tommi Kitin koreografia Pienen näyttämön juttu, jossa oli Eero Hämeenniemen musiikki, oli täynnä valloittavaa kontrastia nykytanssin ja intialaisvaikutteisen musiikin kesken. Nykyaika ja vanha kohtasivat, itse asiassa siinä kohtasivat vertauskuvallisesti maailma ja minä, tanssien.
Odotan, että yleisö on tanssijalle läsnä oleva elementti, ikään kuin valo tai ääni, jota pitää aistia ja sen kanssa pitää keskustella, flirttailla, temmata mukaan, NÄHDÄ.
Odotan siis todella paljon, mutta miksi en odottaisi?
Taru Tuhkanen
katsoja
Aina kai on parasta, mitä avoimemmin mielin pystyy menemään esitystä katsomaan, sehän nyt on jo suorastaan klisee. Kuitenkin on tunnustettava, että myös kaikki ennakkoinformaatio mitä esityksestä/esiintyjistä on saanut; tiedotus, valokuvat, esitystila, ym., voi vaikuttaa katsomiskokemukseen. Suuntaan tai toiseen.
Itselleni vaikuttavan esityksen jälkeen tulee usein olo, että nyt on löydetty optimaalinen henki ja muoto esitykselle, mitenkään muuten asioita ei voisi paremmin ratkaista. Siis tunne siitä, että jokin teos saa hetkeksi mukaansa niin, että tuntuu kuin muuta ei olisi. On päästy johonkin ytimeen, kosketettu jotakin oikeata. Sitten näkee toisen, täysin erilaisen esityksen, erilaiset ratkaisut, ja reaktio on sama.
Siksi en itse ole ainakaan tähän päivään mennessä keksinyt, mikä tekee esityksestä ”hyvän”, mitkä on ne elementit tai tunnuspiirteet, jotka aiheuttavat kuvaamani reaktion. Joskus vaikuttuu viimeiseen asti hiotusta laadusta ja taidosta, joskus rosoisempi esitys voi tuoda aivan yhtä voimakkaan elämyksen. Joskus jonkin aihepiirin tai teeman oivaltava käsittely järisyttää, toisinaan järisyttää esitys jossa ei näennäisesti ole mitään teemaa tai aihetta, tai ainakaan sitä ei osaa verbalisoida.
Joudun siis vain kommentoimaan maailmaa syleilevän ympäripyöreästi, että anything goes, eikä taaskaan olla päästy puusta pitkään…
Teemu Kyytinen
tanssija, koreografi
Kysymys on vaikea! Yritän olla odottamatta mitään, menen vain katsomaan rentona ja virkkuna ja annan esitykselle mahdollisuuden. Tämä on tietenkin idealistista, mutta siihen pyrin. Ennakko-odotukset ja varsinkin ennakkoluulot pilaavat katsomistilanteen. En tulekaan jakamaan, ottamaan vastaan, vaan tarkkailemaan ja ehkä torjumaan. Niin
voi käydä. Olen katsonut tanssia (ja muitakin esittäviä taiteita) yli neljänkymmenen vuoden ajan, siksi muistiin on kertynyt niin elämyksiä kuin kulttuurista tietoa. Taideteosten pohdiskelu kuuluu arkeeni. Käsittelen taiteen äärellä samalla jotain omaani. Miten minun maailmani kohtaa teoksen maailman, ehkä myös tekijöiden maailman.
Ei ole vain hyviä ja huonoja juttuja, se jako on liian tiukka minulle. Eikä teos aina edes ole keskiössä; viittaan Lorcan huomioon tulkitsijan voimasta. Kuinka tulkitsija voi löytää jotakin uutta, ja kastaa ”voimattoman, hengettömän ruumiin tuoreeseen vereen ja tietoon”.
Katsoessani tanssia en suuremmin välitä siitä minkälainen tanssijan työtapa on ollut esitystä valmistettaessa. Ovatko pohjana koreografin luomat liikkeet, perustuuko tanssijan työ hänen omaan liikemateriaaliinsa tai esityshetkessä tapahtuvaan improvisaatioon. En jaksa uskoa, että jokin tie olisi sinällään todempi tai luovempi. Kyse on paljolti senhetkisestä tekemisen kulttuurista, ilmapiiristä joka rohkaisee tanssijaa. Tanssijan on kaikissa tapauksissa tehtävä oma osuutensa, annettava tekemiselle mieli. Tanssija ei pue liikkeitä päälleen, kuin vaatekappaleita, vaan liike, kaikissa eri työtavoissa, syntyy hänestä ja hänessä.
Esittämisen mekaanisuutta, maneereja, ulkokohtaisuutta voi nähdä jokaisessa tanssin genressa. Ymmärrän, että tekijälle on tärkeää korostaa jonkin työtavan merkitystä, ja saattaa se katsojallekin olla kiinnostavaa lisätietoa. Esitystilanteessa on kuitenkin kysymys juuri siitä hetkestä. Jos esitys herättää ajatuksia, liikuttaa, yllättää ja ehkä hämmentää, esitystilanteen tehtävä, hetken ja tilanteen yhteinen jakaminen, toteutuu.
Tästä taisi tulla nyt turhan koukeroista tekstiä. Totta puhuen ensimmäinen reaktioni tähän kuumaan perunaan oli se, että toivon, että esiintyjät eivät vaikuta väsyneiltä tai haluttomilta. Silloin nimittäin minunkin tekee mieli panna silmät kiinni.
Tiina Suhonen
tanssin katsoja
Valtion tanssitaidetoimikunnan jäsen
