Samuli Roininen – Tuoreet tutkimukset kertovat kovia asioita tanssitaiteilijoiden todellisuudesta.
STTL:n ja Opetushallituksen alaisen Musiikki-, teatteri- ja tanssialan koulutustoimikunnan tanssijaoksen 3.11.2005 järjestämässä tilaisuudessa Kiasmassa
Marraskuun alussa luimme taas lehdistä verottajan julkaisemia ansio- ja pääomatuloverotustietoja valtakunnan ykkösveronmaksajista. Olemme lukeneet samoista lehdistä Suomen korkeakoulujen keskinkertaisista listautumisista kansainvälisissä vertailuissa samaan aikaan kun ulkomaiset opetushallinnon edustajat vierailevat tiuhaan tahtiin Suomessa ottamassa oppia peruskoulutuksemme korkeasta tasosta. Akateemisia tutkimuksia valmistuu niin koulutuksen jälkeisestä saavutetusta ansiotasosta suhteessa suoritettuun tutkintoon kuin suhteutettuna palkansaajan maksamaan asunnon neliöhintaan. Hienoa. Olkoonkin että tutkimukset ja tilastot tuntuvat joskus silkalta populismilta, ne tarjoavat tärkeää informaatiota.
Entä tanssialan tutkimus? Voidaan väittää, että suomalaisen tanssialan hahmottaminen akateemisen tutkimuksen keinoin on meillä ollut suhteellisen vähäistä. Todennäköisempää on olettaa, etteivät tehdyt tutkimukset ole ylittäneet uutiskynnystä valtamedioissa. Vielä harvemmin tutkimukset ovat pystyneet antamaan konkreettisia toimenpidesuosituksia taidepoliittisille päätöksentekijöille. Kuitenkin on kysymyksiä, joihin vastaaminen auttaa tanssialaa konkretisoimaan sanottavansa. Mikä on tanssitaiteilijan asema työmarkkinoilla? Mihin yltää tanssitaiteilijan keskimääräinen ansiotaso? Miten nähdään tanssin koulutuksen määrä ja laatu maassamme suhteessa olemassa oleviin työmarkkinoihin? Ja laajemmin, mihin suuntaan tanssialan työmarkinat ovat tulevaisuudessa kehittymässä?
Suomen Tanssitaiteilijain Liiton ja Opetushallituksen alaisen Musiikki-, teatteri- ja tanssialan koulutustoimikunnan tanssijaoksen 3.11.2005 järjestämässä tilaisuudessa Kiasman seminaaritilassa esiteltiin kaksi tanssialaa käsittelevää tutkimusta: STTL:n Kutsumuksen hinta sekä tanssijaoksen raportti Tanssi ammatiksi? Seminaariin oli pyydetty tanssialaa edustava kuuden hengen paneeli keskustelemaan ja kommentoimaan julkaistuja tutkimusraportteja, ja edelleen etsimään mahdollisia ratkaisuja raporttien esittämiin epäkohtiin. Raportit esittelivät Sari Lakso ja Tarja Yoken. Paneelia vetämään oli kutsuttu Taiteen keskustoimikunnasta tutkija Paula Karhunen.
Kutsumuksen hinta on nimeltään STTL:n Sari Laksolta tilaama jäsentutkimus, jossa liitto halusi tarkemmin kartoittaa jäseniensä työskentelyolosuhteita, työsuhteiden laatua ja laajemmin luoda kokonaiskuvaa alan erityispiirteistä. Samalla kun myönnettiin, että tutkimuksen tulosten rinnastaminen koko kenttään on monesti ongelmallista jo tutkimuksen otoksen pienuuden vuoksi (600 STTL:n jäsenestä, joille kysely lähetettiin, 24% vastasi!) todettiin että otos kuitenkin vastasi hyvin STTL:n jäsenistön demografista kuvaa.
Näin Lakson Kutsumuksen hinta on erinomainen lisä tanssialan järjestelmällisessä kartoittamisessa ja toimii osaltaan hyvänä työkaluna perusteluissamme kulttuurihallinnon päättäjille, kun pyritään kasvattamaan tanssialan saamaa kokonaisrahoitusta. Tutkimus ei välttämättä tarjoa tanssialan ammattilaiselle mullistavaa uutta tietoa alastaan, mutta poliittiselle päättäjälle kylläkin. Lakson kokoama aineisto onnistuu vahvistamaan ja osoittaamaan numeroin ne realiteetit, joiden kanssa tanssitaiteilija arkipäiväänsä jakaa.
Mielenkiintoista on myös Lakson tutkimuksessaan aiempien tanssialan tutkimusten esittely ja vertailu. Hän toteaa, kuinka erityisesti freelance-painottuneilla aloilla on syytä tarkastella tilastoja erityisellä tarkkuudella ja edelleen pohtia sitä mitä ne mittaavat ja mihin ne pohjaavat. Näin esimerkiksi tanssialan työttömyysaste voi vaihdella suurestikin riippuen tilastointitavasta ja -tahosta.
Kutsumuksen hinta -tutkimuksen aineisto on kerätty keväällä 2005, ja se esittelee kentän hyvin heterogeenisena joukkona, josta erityisesti uutta tietoa esitetään freelancereiden (76% vastanneista, N=142) työolosuhteista sekä alalle tyypillisten määräaikaisten työsuhteiden (87% vastanneista, N=142) määrästä ja laadusta.
Lakso toteaa että alalle tyypillinen palkattoman työn tekeminen tulisi tässä erottaa omaksi kattavaksi tutkimuksekseen. Kovin silmiinpistävä on saatu luku kysyttäessä tehdyn palkattoman työn osuutta (palkattoman työn osuus 54% tehdyissä produktioissa, N=44). Musertavalta näyttää myöskin luku, jonka mukaan 18%:ssa produktioissa, joissa vastanneet olivat tehneet tanssialan työtä, palkkoja ei maksettu lainkaan!
Tällaisina oheiset luvut vain vahvistavat käsitystä tanssialan työn luonteesta kutsumusammattina, ja edelleen haastavat vastaamaan kysymykseen, kuinka tanssialan ammattilainen ylipäätään kykenee ylläpitämään ammattitaitoaan tekemättä ilmaista työtä.
“…työskennellään palkatta ja talkoovoimin tai hyvin vähäisillä korvauksilla. Fakta on tiedossa tanssin alalla toimivien keskuudessa, mutta onko tilanne yhtä selkeä alan rahoituksesta päättäville.”
Lakso 2005
Tanssi ammatiksi? -raporttia laatiessaan oli tanssijaos kuullut vuoden 2003 aikana useita tanssialan oppilaitoksien ja työnantajien edustajia. Tavoitteena oli hahmottaa maassa järjestettävän tanssialan koulutuksen sisällöllisiä ja laadullisia tekijöitä suhteessa työelämän asettamiin vaatimuksiin.
Samalla kun todetaan, ettei raportti ensisijaisesti halua ottaa kantaa tanssialan koulutuksen määrälliseen kysymykseen, arvioidaan tanssinalan oppilaitoksista valmistuvan vuosittain lähes sata uutta ammattilaista. Raportti kehoittaa kuitenkin varovaisuuteen tanssialan koulutuspaikkojen mahdollisessa vähentämisessä, todeten koulutuskentän kehittymisen aikaansaaneen osaltaan viime vuosikymmenten positiivisen kehityksen tanssitaiteessa.
Positiivisena nähdään oppilaitoksien selvä profiloituminen omalle tanssialan sektorilleen. Ongelmallisempana nähdään tanssialan koulutusrakenteen piirre, jossa toisen asteen koulutus ei niinkään toimi portaittaisen mallin alkupäänä peruskoulun lopettaneille, vaan pikemminkin rinnakkaisena mallina ammattikorkeakouluille ja Teatterikorkeakoululle.
“Kuitenkin ammattiin johtavassa tanssinalan koulutuksessa portaittaisen koulutusmallin toteutuminen olisi erityisen tärkeää, koska merkittävä osa tanssinopiskelua on fyysisten ominaisuuksien ja valmiuksien kehittämistä. Näin ollen harjoittelun tulisi olla riittävän laajaa ja tehokasta juuri niinä nuoruusajan vuosina jolloin fyysisten valmiuksien kehittäminen on fysiologisesti tehokkainta.”
Tanssijaos 2005
Myös toinen tanssijaoksen huomio liityy koulutushierarkian portaittaiseen malliin. Kun keskeiseksi koulutuspoliittiseksi tavoitteeksi on tullut koulutuksen talouden, tehokkuuden ja joustavuuden vaatimus, on raportin mukaan aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen monesti ongelmallista opiskelijan siirtyessä työelämästä oppilaitokseen tai oppilaitoksesta toiseen. Ongelmana nähdään mm. oppilaitoksien pitäytyminen omien opintokokonaisuuksiensa sisältöihin, niin ettei muualta hankittua osaamista tunnisteta.
Tanssijaoksen raportti ehdottaa edelleen kolmivaiheista jatkotutkimusta seuraavasti:
1. Tehdään selvitys tanssialan työvoimatarpeesta pitkällä aikavälillä.
2. Laaditaan kokonaisarviointi tanssialan koulutuksen oppimistuloksista ja vaikuttavuudesta eri koulutusasteilla sekä
3. Tehdään erillisselvitys siitä, millaisia käytänteitä on olemassa ja miten tanssialan koulutuksen tavoitteita ja sisältöjä vastaavan osaamisen tunnistamista tehostetaan eri oppilaitosten ja koulutusasteiden välillä.
Raportit ovat saatavilla Suomen tanssitaiteilijain liitosta Ulla Tenhuselta, sttl(at)teme.fi ja puhelin 09-2511 2147 sekä Opetushallituksesta Terhi Heinolta terhi.heino(at)oph.fi.
Samuli Roininen
Kirjoittaja työskentelee tanssija-koreografina tamperelaisessa Tanssiteatteri MD:ssä ja on ollut tanssijaoksen jäsen vuosina 2003-05.
Korvaa sähköpostiosoitteissa (at) @-merkillä
