Keskellä näyttämöä on koroke, korokkeen päällä erottuu tanssijan siluetti. Hahmo liikkuu. Se taipuu liki mahdottomalta näyttäviin asentoihin. Kädet ja jalat, sormet, varpaat ja pää kurottavat; ihmiskehosta muodostuu kiehtovia, veistoksenomaisia välähdyksiä.
Virpi Pahkisen sooloteos Kalagni sai ensi-iltansa vuonna 2000, Suomessa se nähtiin kuluvan kesän Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla. Synnyinmaassaan harvakseltaan esiintyvä tanssitaitelija esiintyi festivaalilla kahdesti, tai oikeammin: näyttämöllä nähtiin Virpi Pahkinen Dance Companyn kolme itsenäistä teosta. Teoksista toisen, oman koreografiansa Kabur kabur (ensi-ilta 2000) tulkitsi indonesialainen tanssitaiteilija Mugiyono Kasido ja kolmannen, Pahkisen koreografian Digambara (ensi-ilta 2011) esittivät Pahkinen, Kasido ja ruotsalainen Oskar Landström. Kuopion Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisali oli loppuunmyyty, yleisön aplodit räjähtävät.
°°°°
Pari päivää ennen ensi-iltaa tanssitaiteilija istui jyväskyläläisessä kahvilassa. Takana on kuuden tunnin harjoitus paikallisen tanssiopiston tiloissa, edessä seuraavan aamun varhainen lento takaisin Ruotsiin. Ennen perjantaista Kuopion esitystä vuorossa on torstaina esiintyminen Malmössä. Kiireestä tai hermostuneisuudesta ei näy jälkeäkään.
Virpi Pahkisen ura kansainvälisillä näyttämöillä on huikea. Esiintymisiä liki 50 maassa ja eri maanosissa, lukuisia palkintoja ja tunnustuksia. Viimeisin palkinnoista on kesäkuun alussa saatu Tukholman kaupungin Cullberg-palkinto, ja sitä edelsi Ruotsin kirkon kulttuuripalkinto viime vuoden marraskuussa. Palkintosumma oli molemmissa 100 000 kruunua – 11 000 euroa. Vuonna 2011 Pahkiselle myönnettiin Ruotsin kuninkaallinen mitali Litteris et Artibus hänen ansioistaan tanssijana ja koreografina. Kaksi vuotta aiemmin tanssitaiteilija vastaanotti kansainvälisen teatterikriitikkoyhdistyksen Ruotsin jaoksen palkinnon. Perusteluissa puhutaan tanssitaiteilijan kyvystä luoda ”oma universumi” ja hänen tanssinsa ”kosmisesta voimasta”.
Pahkisen tanssiopinnot käynnistyivät suhteellisen myöhään, 15-vuotiaana. Sitä ennen Virpi Pahkinen harrasti telinevoimistelua ja taitoluistelua. Koulun ilmoitustaulun seinälle liimattu lappu kertoi paikallisen tanssikoulun järjestämästä modernin tanssin opetuksesta. Kiinnostus outoa ”modernia” kohtaan heräsi, ja kolme vuotta myöhemmin kevätnäytöksessä oli ensimmäisen oman koreografian aika.
Tanssi tai liikunta eri muodoissaan eivät olleet ainoita kiinnostuksen kohteita, sillä musiikki – pianonsoiton opiskelu – oli yksi intohimoista. Lopulta opinnot Helsingin Konservatoriossa saivat väistyä Tukholman Danshögskolanin tieltä. Tanssi aukaisi kaikki ovet, eikä asettuminen Suomeen enää ollut mahdollista. Pahkisella on Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalaisuus.
Nuori tanssija sai aloittaa suoraan huipulta, kun legendaarinen Ingmar Bergman kiinnitti Pahkisen produktioihinsa. Roolit maestron ohjauksessa opettivat, ja Bergmanin produktioita seurasivat monet muut kiinnostavat tehtävät.
°°°°
Koreografina ja tanssijana Virpi Pahkista ei voi erehtyä sekoittamaan yhteenkään toiseen tanssitaiteilijaan. Teoksia on usein luonnehdittu meditatiivisiksi ja niiden on sanottu kiinnittyvän itämaiseen mytologiaan ja muistuttavan temppelitanssia. Imitaatiosta ei kuitenkaan ole kyse, vaikka Pahkisen teoksissa on kiistatta vivahteita iättömästä, ajattomasta ja sakraalista. Jostakin, joka ei pysähdy pintaan, vaan tavoittelee syvempiä virtauksia. Tanssitaitelija toteaakin vieroksuvansa ”pintanopeutta”, jota aikamme pursuaa, eikä tunne tarvetta olla taiteellaan osa pinnan kuvittamista.
Virpi Pahkisen tanssitaidetta voi syystä luonnehtia kokonaistaideteokseksi Wagnerin musiikin ja Alvar Aallon arkkitehtuurin tapaan. Mahtipontisuutta hänen teoksistaan ei löydy, vaikka koreografiat ja esitykset jokaiselta osa-alueeltaan linkittyvät saumattomasti yhteen. Teosten visuaalinen ilme – skenografia ja puvustus – sekä äänimaailma veistävät tilaa tanssijan kehon tavoin, kun ääni ja valo muodostavat tekstuurin tanssijan liikkeelle.
Varhaisten kiinnostuksen kohteiden, telinevoimistelun ja taitoluistelun jäljet voi erottaa koreografin liikkeen kielessä. Akrobatiaa lähenevät vartalon taivutukset tilaa terävästi rajaaviin asentoihin ja kehon eri osien leikkauspinnat kertovat koreografin uniikista liikkeen kielestä. Tanssiesitykseksi liikemateriaali taipuu sen syvän läsnäolon vuoksi, joka tanssijasta ja esityksestä voi aistia. Säteily ei ole pelkkää lavakarismaa, eikä tanssitaide synny pelkästään teknisistä taidoista. Virpi Pahkisen teoksissa sisältö ja muoto ovat yhtä.
Maija-Liisa Westman
Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja, teatteri- ja tanssikriitikko ja kritiikin tutkija.
