Zodiak tarjosi helmikuun alussa tanssista ja liikkeestä kiinnostuneille erityislaatuisen työpajan, jossa luennointi ja harjoitukset vuorottelivat. Esitystaiteilija Anna
Työpajassa vallitsi hyvin avoin tunnelma. Ihmistenvälinen vuorovaikutus oli kuuntelevaa ja sitoutuvaa. Tekeminen oli hyvin keskittynyttä ja ei-arvottavaa.
Työpaja oli ensimmäinen, jonka Jussilainen ja Kinnunen järjestivät yhdessä. Työpaja oli jaettu kahteen toisiaan tukevaan osaan: harjoituksiin ja puheeseen. Osallistujana minusta kuitenkin tuntui, etteivät Kinnusen puhe ja Jussilaisen harjoitukset oikeastaan käsitelleet tarkalleen samaa asiaa.
Kinnunen piti työpajan aikana kaksi luentomaista osuutta, joista ensimmäinen käsitteli koskettamista eri teorioiden valossa ja jälkimmäinen käsitteli tarkemmin hänen kirjansa Vahvat yksin, heikot sylityksin pääaineistoa eli Suomen Kirjallisuuden Seuran (SKS) keräämää 56 kirjoitettua kosketuselämänkertaa.
Kinnusen ote on monitieteinen ja tarinallistava. Ensimmäisessä luento-osa koostui mm. luonnontieteellisistä, filosofisista, kulttuuriantropologisista, psykologisista, psykoanalyyttisista, kasvatustieteellisistä ja historiallisista näkökulmista. Teorioiden ja väitteiden taustaoletukset ovat erilaisia, usein ristiriitaisia, ja niiden yhteen niputtaminen luennossa tuntuu hyvin ongelmalliselta.
Kinnunen esitteli anekdootteina yhtälailla varhaisia apinakokeita kuin eri kulttuurien koodeja siitä, millainen kosketus on sopivaa, yksityistä tai tabu. Hän esitteli tutkimuksia kosketuksen vaikutuksesta eri välittäjä-aineiden ja hormonien eritykseen. Keskustelussa olivat siis yhtä aikaa läsnä yksityinen, kokemuksellinen taso, kulttuurisidonnaisuus, ja luonnontieteiden yleistävä, tilastoiva taso.
Erityisesti jälkimmäinen osuus tuntui irralliselta kurssiin ja harjoituksiin nähden. Jälkimmäinen luento eritteli kirjassakin hyvin läpikotaisin käytyä aineistoa. Aineisto on koottu SKS:n kirjoittajaverkostolta, johon kuuluu pääosin eläkeläisiä eri puolilta Suomea. Sitä kautta Kinnunen sai kirjoitukset 38 naiselta ja 5 mieheltä, joista 30 on syntynyt 1930-40-luvuilla. Lisäksi Kinnunen haastatteli kahta miestä ja sai kosketuselämäkerrat 18 nuorelta opiskelijalta, jotka olivat osallistuneet hänen luennoilleen Tampereen yliopistossa. Kaikki opiskelijat olivat naisia.
Vaikka Kinnusen erittelemä kosketuselämäkertojen aineisto ja hänen käyttämänsä muu tutkimuskirjallisuus luovat taustan suomalaisesta kosketuskulttuurista, työpajan yhteydessä ne tuntuivat irrallisilta ja epäolennaisilta aiheilta. Kosketuselämäkerrat keskittyivät pääosin varhaisiin vuorovaikutussuhteisiin ja perheiden hoivasuhteisiin, joita työpajan liikkeelliset harjoitukset eivät kuitenkaan käsitelleet.
Jussilaisen valitsemissa harjoituksissa kosketusta tutkittiin ikään kuin sellaisenaan, ilman yhteyttä hoiva-, perhe- tai sukupuolisuhteisiin. Emme tehneet draamallisia harjoituksia, joissa pyrkisimme koskettamaan kuin äiti tai puoliso. Emme opiskelleet anatomiaa, tuntoaistia tai psykologiaa.
Juuri tässä kohdassa tunsin, että puhe- ja harjoitusosuudet puhuivat eri asioista. Puheosuudet olivat niin vahvasti kulttuuri- ja aikasidonnaisia, tilanne- tai suhdesidonnaisia, että niiden käytettävyys tai mielenkiintoisuus työpajan kontekstissa tuntui katoavan.
Minusta tuntui, ettei työpajan harjoituksissa etsitty niinkään kosketuksen repertuaaria tai laadullisia eroja vaan yksinomaan kuuntelua: kuuntelevaa kosketusta ja huomiokykyä, ymmärrystä siihen, että kukin henkilö koskettaa omalla, ainutkertaisella tavallaan.
Sanna Uuttu
¤¤¤
Kosketuksissa – Kosketuksen käytäntöä ja teoriaa
Anna Jussilainen ja Taina Kinnunen
1.2. Zodiak, Helsinki
http://www.zodiak.fi/kalenteri/kosketuksissa-kosketuksen-kaytantoa-ja-teoriaa