“Haluaisitko tulla tänne? Täällä on tilaa. Tule vain. Anteeksi, mutta olitteko te kenties tulossa juuri tänne? Täällä on kyllä vapaata. Täällä voisi tehdä mitä vain. Saattaisi olla mahdollista, että voisit tulla tänne. Nyt voisi olla hyvä hetki liikkua vähän tännepäin. Olisitko halukas tulemaan? Tule vain. Muuten, tuli mieleeni, että jos ajattelet sitä tännepäin tuloa niin se sopii kyllä oikein mainiosti. Olet tervetullut. Tulisitko kenties tänne? Tai ihan vaikka vähän vaan tännepäin. Tähän hei vielä mahtuu! Jos ei ole muuta niin tänne saa kyllä tulla. Täältä näkee hyvin. Täällä kuulee kaikenlaista. Täältä voi sitten mennä sinne ja tänne ja tuonne. Oliko niin, että olit tulossa tänne? Täältä voi lähteä milloin haluaa ja tänne voi palata aina takaisin. Täällä on ihan hyvä. Täällä saa olla.”
Teoksesta Ei mitään henkilökohtaista, koreografia ja teksti Virva Talonen
Tässä teemanumerossa keskitytään koreografian taiteeseen tekstin, kirjoittamisen ja lukemisen lähtökohdista. Olen kutsunut kirjoittajiksi taiteilijoita, jotka työskentelevät koreografian ja tekstin kanssa, joko koreografeina, taiteilija-tutkijoina, kirjailijoina tai esiintyjinä. Koreografina olen kiinnostunut koreografian ja tekstin suhteesta ja siitä, mihin suuntaan se minua taiteessa liikuttaa. Omaa taiteellista ajatteluani ohjaavat kysymykset siitä, miten koreografian taiteen voisi nähdä asioiden, ilmiöiden ja ajatusten uloskirjoittautumisen tapahtumisena. Ajattelen koreografiaa ja tekstiä arvovapaasti omina määreinään, jotka muodostavat erilaisia suhteita kontekstista riippuen. Ne voivat kulkea rinnakkain, läpäistä toisensa, syntyä toinen toisistaan tai pitää pitkää välimatkaa. Koreografian ja tekstin välinen suhde on itselleni rikas. Se kuljettaa ajatukset kohti lukemisen ja kirjoittamisen toimintaa, sanoja, merkityksiä, kieltä, kompositiota, liikettä, kosketusta ja havainnointia. Välillä koreografia sukeltautuu tekstistä ulos, joskus taas tekstin tehtävänä on synnyttää koreografiaa näkyväksi, toisinaan koreografia avaa tekstin näkyville. Teksti voi olla osana esitystä tai asettua osaksi koreografista työskentelytapaa.
Tekstin ja koreografian suhteen kysyminen on yksi esimerkki siitä, kuinka koreografian taide laajenee riemastuttavasti kohti uusia ilmaisumuotoja, vaeltaa vapaasti tanssitaiteen suuntauksesta toiseen ja siitä ulos taiteen eri aloille, eri tekijöiden työskentelyyn ja heidän erilaisiin työtapoihinsa. Entä millä tavoin tekstit, kirjoitukset, sanat, sanonnat, lauseet, keskustelut ja kielen merkityssuhteet vaikuttavat ajatteluumme, olimmepa sitten taiteen tekijöitä tai kokijoita? Miten tekstin ja koreografian kautta syntyy uutta todellisuutta tässä ja nyt?
Miten voisin koreografina lähestyä sanoja, tekstiä ja käsitteitä? Miten kirjailija ajattelee (ja kirjoittaa) koreografiaa ammatissaan? Miten koreografiaa voi määrittää lukemisena? Millaista sisäistä dialogia tanssija praktiikassaan voi harjoittaa työskennellessään monenlaisissa teosprosesseissa? Nämä kysymykset mielessäni kutsuin kirjoittajiksi viisi taiteilijaa. Teemanumeron aloittaa koreografi Carl Knif, joka kertoo suhteestaan kieleen, tekstiin ja tanssiin lukihäiriön näkökulmasta. Hän käy läpi henkilökohtaista taiteilijanpolkuaan sekä sitä, miten sanat ja kehon kieli sekä kaunokirjallinen teksti resonoivat hänen tämänhetkisessä taiteellisessa työskentelyssään, mm. teoksessa Förvandlingen. Koreografi ja tanssija Jenni-Elina von Bagh kirjoittaa viimeisimmästä teoksestaan Posthuman days. Hän avaa omaa koreografista työtään ja niitä kysymyksiä joita herää, kun filosofinen käsite kääntyy näyttämölliseen raamiin. Maria Peura on kirjailija ja dramaturgi, jonka kanssa työskentelin teoksessa Keskeneräiset – Under Construction vuonna 2016. Maria livekirjoitti näyttämöllä esitystilanteessa koko teoksen ajan ja suurin osa hänen tekstistään näkyi sensuroimattomana yleisölle. Marian kirjoitus on syntynyt kolmen eri esityskerran liveteksteistä. Kirjoittamisen ja lukemisen koreografista herkkyyttä pohtii taiteilija-tutkija Simo Kellokumpu. Hän avaa taiteellisen tutkimuksensa ‘koreolukemisen’ käsitettä, jossa koreografinen ajattelu ymmärretään lukemisen praktiikan kautta. Teemanumeron päättää tanssitaiteilija Esete Sutisen haastattelu, jossa hän puhuu tekstistä ja tanssijan työstä erilaisissa teosprosesseissa. Yhteisessä keskustelussamme hän kertoo tanssijan sisäisestä dialogista; itsen kanssa käydystä keskustelusta, joka kirjoittautuu ulos kehollisen liikekielen kautta ja auttaa ratkomaan tanssijan työn kysymyksiä.
Kirjoittamisen käsite on oleellinen osa omaa koreografista työskentelyäni. Omissa töissäni kirjoittaminen ja koreografia ovat vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa. Teosprosessin aikana tapahtuva ´koreografian uloskirjoittautuminen´ sisältää minulle konkreettisesti kynällä paperille kirjoittamista sekä kehollisia liikeharjoitteita. Nämä yhdessä houkuttelevat eteeni koreografista maisemaa, jota voin havainnoida. Teoksen Keskeneräiset – Under Construction ytimessä oli kirjailijan ja tanssijan välinen vuoropuhelu, jossa kirjoitettu ja puhuttu teksti sekä liikeimprovisaatio lävistivät toisensa näyttämöllä. Viime keväänä kantaesitetyssä sooloteoksessani Ei mitään henkilökohtaista näyttämöllä kuultiin ensimmäistä kertaa tekstiä, jonka olin kirjoittanut itse.
Olen ollut vakavan innostunut voidessani päätoimittaa tätä teemanumeroa. On ollut ehdottoman mielenkiintoista keskustella kirjoittajien kanssa heidän ajatuksistaan ja työskentelytavoistaan. Koreografian taidetta ja tekstiä voi todella käsitellä mitä moninaisemmilla tavoilla! Ilolla jaan käsillä olevan numeron. Toivon, että se voi teissä lukijoissa herättää ajatuksia sekä tuoda uusia näkökulmia koreografian taiteen ja tekstin väliseen keskusteluun.
Virva Talonen
Kuva residenssityöskentelystä Japanissa. Kuva: Nanni Vapaavuori. Kuvassa Virva Talonen.