Tarkastelen tekstissäni lukemisen, kirjoittamisen ja koreografian suhteita taiteen tekemisessäni tapahtuneiden muutosten kautta. Keskityn yhteen käänteeseen työssäni, joka on tapahtunut kirjoittamisen ja lukemisen koreografisen herkkyyden pohtimisessa viimeisen viiden vuoden aikana. Prosessi on ollut hyvin monikerroksinen, juuriltaan pitkä ja siirtymissään hidas, ja tämä kirjoitus avaa tuota taiteellista liikahdusta ja kehitystä lyhyesti. Uudelleen reititetyn taiteellisen työni alustamana pohdin työssäni toimivien ja siitä esiin nousseiden käsitteiden monimuotoista suhdetta koreografian, kirjoittamisen ja lukemisen väliseen dynamiikkaan. Koreo-orientoitunut tekstini toimii ehkä parhaiten yhtenä avauksena ajatuksille moninaisista toiminnallisista herkkyyksistä koreografisen taiteen alueella, niissä tapahtuneissa käänteissä ja niiden mahdollisissa tulevissa toteutumisen tavoissa.
Koreografista koreolukijaksi
Länsimaisen tanssin historiassa koreografian ymmärtäminen kirjoittamisen praktiikkana on perusteltua sanan etymologian ja erilaisten tanssinotaatioiden kehittymisen kautta. (Foster, 2011, ss. 15-72, 72-93, Lepecki, transl. Järvinen 2012, pp. 78-83). Susan Leigh Fosterin ja André Lepeckin kaltaisten tutkijoiden kiinnostavien historiallisten analyysien perusteella koreografilla oli taito merkitä liikkeitä muistiin erilaisin notaatiosysteemein. Tanssinotaatioita kehitellessään koreografi vei katseensa kolmiulotteisesta paikasta kaksiulotteiselle paperille kääntäessään valittuun paikkaan tarkoitetut liikkeet ja niiden jatkumot kirjoitetuiksi merkeiksi ja symboleiksi. Samaa kehitystä ajatellen voi myös ymmärtää, että koreografi osasi lukea notaatioita, ja osasi palauttaa notaatiot jäsennellyiksi ja tanssituiksi kuvioiksi erilaisiin paikkoihin. Notaatiosysteemien kehitys ja ’koreografia’-sanan etymologia toimivat tässä yhteydessä lyhyinä historiallisina referensseinä sille, että koreografin voi ymmärtää kirjoittajana. Lukemisen, kirjoittamisen ja koreografian dynamiikassa olen kiinnostunut siitä, mitä tapahtuu toisensuuntaisessa taiteellisessa koreo-prosessissa, eli siinä kun kirjoittajasta tulee lukija. Ymmärrän kirjoittamisen ja lukemisen toisiinsa kietoutuneina praktiikkoina; toisin sanoen jokainen kirjoittaja on lukija ja päinvastoin.
Olen viimeisen viiden vuoden ajan taiteellisessa työssäni tarkastellut sitä, millaista koreo-orientoitunutta herkkyyttä lukemisen praktiikka sisältää. Suunnanmuutoksen tarkastelu kirjoittajasta lukijaksi on tapahtunut kahdesta pääasiallisesta näkökulmasta: 1) Mitä tapahtuu koreografisessa ajattelussa, taiteellisessa toiminnassa sekä ruumiin ja liikkeen välisessä suhteessa, kun kirjoittamisen sijaan tarkastelen lukemisen koreo-potentiaalia? 2) Mitä tapahtuu, kun painetun merkin lukeminen muuttuu ympäröivän olosuhteen ja ruumiin välisen suhteen lukemiseksi?
Toisin sanoen, mitä jos teksti ei tarkoita koreografisessa praktiikassa lineaarista painettua tekstiä tai yhteen tuotuja liikelauseita, vaan ruumiillisuuden ja materiaalisuuden välistä epälineaarista suhdetta? Miten lukeminen ruumiillisena praktiikkana poikkeaa kirjoittamisesta, kun tarkastellaan moninaisia ruumiin, liikkeen ja ympäröivän olosuhteen välisiä suhteita, jotka asettavat ehtoja koreografiselle tulla esiin? Millainen muutos liikkeen ja koreografin väliseen suhteeseen syntyy, kun koreografista tulee ’koreolukija’? Millaista koreografista taidetta tämä toiminnallinen muutos herättää, synnyttää ja kehittää?
Koreolukija on alustava käännös termille, joka versoo viime vuosien aikana kehittelemästäni taiteellisesta praktiikasta, jota kutsun englanninkielisellä termillä ’choreoreading’. Tässä yhteydessä termi voi kääntyä muotoon koreolukeminen. Termissä etuliite ’koreo’ viittaa tanssin tutkija Susan Leigh Fosteria seuraten koreografian historiassa tanssinotaatioiden kehityksessä tapahtuneeseen synteesiin, jossa liike, paikka ja painettu merkki/symboli liitettiin yhteen koreografisena tekona. (Foster, 2011, s. 17) Etymologisen perustan avaaminen on aiheuttanut sen, että olen työssäni alkanut käyttää termiä koreo-orientaatio, jossa etuliite ’koreo’ voi saada erilaisia tarkentavia attribuutteja, kuten grafioimisen tai lukemisen. Koreo-etuliite viittaa siis työssäni eri toimijoiden välisiin suhteisiin, mutta ei välttämättä harmoniseen tai lineaariseen synteesiin koreografisena tekona. Taiteellisessa työssäni kutsun tällaista monen eri toimijan välisen suhteen aluetta termillä ’sfääri’, joka heijastelee termeihin kinesfääri ja atmosfääri. Lukeminen viittaa termissä tämän kokemuksellisesti samanaikaisen, monisuuntaisen sfäärin prosessoimiseen taiteellisessa praktiikassa, jossa grafioiminen eli kirjoittaminen muuttuu lukemiseksi.
Koreografisen taiteen historiassa lukemisen koreo-potentiaali on jäänyt marginaaliin tai siihen ei ole kiinnitetty juuri lainkaan huomiota. Tarkoitan tällä praktisia pohdintoja siitä mitä lukemisen aikana tapahtuu, millaisia koreo-orientoituneita herkkyyksiä, taitoja ja kykyjä lukemisen prosessi herättää ja aiheuttaa. Koska koreografian ymmärtämisessä kirjoittamisena otan yhdeksi referenssiksi notaatiot, joissa liike ja paikka ovat merkittäviä koreografisen synteesin osia, myös koreolukemisen praktiikan suhteen on ollut syytä tutkia ja selventää millaisia toimijoita liike ja paikka taiteellisessa työssäni ovat, mihin ne viittaavat ja miten ymmärrän ne. Sitä kautta myös lukemisen, kirjoittamisen ja tekstin väliset suhteet taiteellisessa työskentelyssä ovat avautuneet lisää.
liike materiaali ilmiö / paikka sfääri / koreo- jotain / jotain muuta
Ovatko liike ja koreografia suhteessa toisiinsa, ja jos kyllä, niin miten? Olen omaksunut taiteen tekemisen tavan, jossa koreografia ja liike ovat sidoksissa toisiinsa. (Tämän sidoksen katkaiseminen voisi aiheuttaa kiinnostavaa koreografista taidetta, tai nostaa esiin merkityksellisiä kysymyksiä siitä mistä koreo-orientoitunut ajattelu ja toiminta koostuvat, ja miten ne materialisoituvat taiteena.) Ymmärrän liikkeen laajasti elämismaailmaa todentavana ilmiönä, jonka kokeileva havainnointi ja kokeminen kehittävät koreo-ajattelua ja praktiikkaa. Käytän tässä yhteydessä etuliitettä ’koreo’ viittaamaan edellä mainitun, monen eri liikkeellisen toimijan prosessoinnin lisäksi moninaisiin taiteellisiin materialisoitumisen mahdollisuuksiin. Tällainen ymmärrys etuliitteestä ’koreo’ ja sen kriittinen tarkastelu ja koettelu ovat työskentelyni lähtökohta, alusta ja keino, jonka kautta taide todentuu.
Taiteellisen toimintani alkuvuosina sisäistin melko ohuen ymmärryksen koreografiasta kirjoittamisen praktiikkana tanssin viitekehyksessa. Siihen kuului ajatus liikkeestä materiaalina, jota koreografi muokkasi, mestaroi ja asetteli erilaisiksi tanssituiksi liikelauseiksi näyttämölle. Puheessa se tarkoitti liikemateriaalin työstämistä tai harjoittelemista eli termiä, jossa sanat ’liike’ ja ’materiaali’ tuotiin yhteen niiden välistä yhteyttä kyseenalaistamatta. Toisin sanoen liikemateriaali oli koreografian rakennusainetta, jota varastoitiin tanssivaan ruumiiseen harjoituksissa. Urani alkuaikojen töissä en myöskään juuri kyseenalaistanut ymmärrystä ruumiista tällaisena liikemateriaalin varastona. Paikan käsitettä ajatellen teatteritila toimi mykkänä säiliönä, johon tällaisen liikemateriaalin työstämiseen perustuva koreografinen työ aseteltiin sisään.
Yhtä perustavanlaatuista muutosta taiteellisessa työssäni voisi siis kuvailla siten, että olen jättänyt sanan ’liike’ perästä pois sanan ’materiaali’ ja korvannut sen sanalla ilmiö, eli työskentelen nykyään liikkeen ilmiön kanssa. Muuttunut liikkeen ymmärrys kietoutuu yhteen myös ruumiin ja paikan toisenlaiseen ymmärtämiseen.
Paikan ja liikkeen dynamiikassa ymmärrän ’paikan’ erilaisten liikkeellisten toimijoiden välisten suhteiden muodostamana alueena. Korvaan usein ’paikka’-sanan sanalla ’sfääri’, koska orientoituminen sfäärin kaltaiseen tilaan aktivoi esimerkiksi selän taakse jäävän näkymättömän alueen aistimisen ja herkkyyden sekä vinon havainnon toisella tavalla kuin sana ’paikka’. Taiteellisessa työssäni erilaiset liikkeelliset toimijat muodostavat sfäärin, ja paikantuminen johonkin on nopea prosessi, jossa havainnoin erilaisista liikkeellisistä toimijoista ja suhteista kokonaisuuden, jonka kokemusta voisin kuvailla kysymyksellä ”Miten paikannun, kun kaikki liikkuu?”. Tämä saattaa kuulostaa melko abstraktilta, mutta itse asiassa kyse on vain liikkeen ajallisen ja tilallisen havainnon, herkkyyden ja kokemuksen laajentumisesta; praktiikassani esimerkiksi maapallon pyöriminen akselinsa ympäri, ja kiertoliike auringon ympäri ovat liikkeellisiä toimijoita, jotka asettavat ehdot koreografiselle tulla esiin. Ihmisen kokoisen mittakaavan ylittävässä kinesteettisessä kentässä näennäisen pysyvät rakennukset rapautuvat, ja vuoret näyttäytyvät maankuoren sisäisen sulan kiviaineksen liikkeenä mannerlaattojen liikkeessä. Tämänlaatuisten, välitöntä havaintoa haastavien, erilaisia paikkoja materialisoivien liikkeiden huomioon ottaminen taiteellisessa työssäni vaikuttaa suhteeseeni liikkeeseen ilmiönä. Liike pakenee hallintaa ja ruumiin ottama ’paikka’, ’tila’, ’tässä’ ja ’täällä’ vuotaa, valuu, kiertyy ja taipuu joka suuntaan.
Tämän kaltaisen liikkeen kokemuksellisen ymmärryksen kehittymisen seurauksena liikkeen mestaroiminen ja lineaarinen jäsentäminen tanssin tuottamisen tai tekemisen tapana on tyhjentynyt merkityksistään. Liikkeen mestarointiin perustuva lähtökohta on minulle koreografisen taiteen tekemisen lähtökohtana tukehduttava ja riittämätön. Kun ymmärrän liikkeen prosessuaalisena, erilaisten organismien elämisen ja kuolemisen toteuttavana, ihmisen ajallisen ja tilallisen mittakaavan ylittävänä ilmiönä, niin silloin mestaroimisen ajatus ei toimi. Kun ymmärrykseni liikkeestä muokkailtavana materiaalina ja koreografiasta tanssitun liikemateriaalin mestarointina tyhjeni merkityksistään, avautui toisenlaisen kytkeytymisen mahdollisuus elämismaailmaa todentavaan liikkeeseen. Taiteen tekemistä ajatellen liikkeen ymmärryksen ja ruumista koskevien käsitysten muuttuminen on tarkoittanut, että myös koreografisen taiteen todentuminen ja tekeminen on laajentunut, eikä taiteen tekemisen rajaaminen pelkästään tanssin alueelle ole mielekästä. Taiteen tekemisen tasolla ymmärrän koreografian itsenäisenä taidemuotona ja olen taiteilijana ensisijaisesti kiinnostunut siitä mitä liikkeelle tapahtuu, kun se medioituu koreografiaksi. (Lisäksi havainnollisena esimerkkinä voisi toimia kysymys: Mitä liikkeelle tapahtuu, kun se medioituu tanssiksi, runoksi, musiikiksi, veistokseksi, installaatioksi tai elokuvaksi?) Haastavinta on ehkä ollut selventää tätä ymmärrystä ja kysymystä suhteessa koreografian ja tanssin vahvaan historialliseen sidokseen sekä työhistoriaani tanssin parissa, jonka olen kokenut riittämättömänä koreo-ajatteluni ja praktiikkani todentumisen tapana. Aiemmat työni olivat selkeästi tanssitaidetta, mutta viime vuosien taiteellisia töitä kutsun koreografisiksi taideteoksiksi, koska olen työssäni purkanut koreografian ja tanssin välisen sidoksen. Viime vuosien prosessini on vahvistanut ja moninaistanut koreografisen taiteen toteuttamisen keinoja, alustoja ja materiaaleja laajemmin nykytaiteen alueelle. Koreografinen taide voi siis näkökulmastani todentua monen eri materiaalisen keinon kautta. Lähestymistavassani koreografian erityisyys praktiikkana perustuu ruumiillisuuden ja materiaalisuuden välistä monikollista suhdetta perustavan, syvän kokemuksellisen liikkeen kriittiselle tarkastelulle moninaisin keinoin. Sama suhde perustaa työssäni liikkeen ja koreografian toistaiseksi katkeamatonta sidosta.
Toisin sanoen liike, joka taiteellisessa praktiikassani operoi, on kokemuksellista, affektiivista, samanaikaisesti monisuuntaista, eikä sillä ole alkua tai loppua. Koreografisen taiteellisen työn raakamateriaali muokkautuu tämän oivalluksen mukana ruumiilliseksi taiteelliseksi toiminnaksi, joka prosessoi samanaikaista, epäyhteneväistä moninaisuutta eikä pyri materialisoitumaan lineaariseksi, yhteneväiseksi kokonaisuudeksi tai struktuuriksi. Ymmärryksen rakentaminen siitä mitä tämä tarkoittaa käytännön työssä, ja miten tämä lähtökohta toimii taiteellisessa prosessissa on viime vuosina ollut hedelmällistä, samoin kuin lukemisen ja kirjoittamisen välisen praktisen suhteen sekä lukemisen koreografisen herkkyyden kokeileva toteuttaminen taiteellisina töinä erilaisissa viitekehyksissä.
Koreolukemisesta astroruumiillisiin koreostruktioihin
Lukemisen koreografista potentiaalia pohtiessani olen pääasiallisesti kiinnittänyt huomiota kahteen kysymykseen: 1) mitä tapahtuu lukiessa? ja 2) miten lukija muodostaa taiteellisen työn? Taiteellisten prosessien rinnalla selvittääkseni näitä kysymyksiä olen tutustunut kirjallisuuden ja lukemisen teoriaan, jonka kautta olen rakentanut ymmärrystä lukemisen koreo-dynamiikasta. En ole soveltanut teorioita käytäntöön, vaan ne ovat toimineet keskustelukumppaneina kehittyvälle käytännön koreografiselle työlle. Olen taiteellisen työni kautta pyrkinyt selvittämään, miten lukeminen toimii ruumiillisena ja taiteellisena praktiikkana, sen sijaan että pyrkisin määrittelemään mitä lukeminen on. Ymmärtääkseni lukemisen dynamiikkaa paremmin olen syventynyt kirjallisuuden tutkija Wolfgang Iserin lukemisen fenomenologiaan, kirjallisuuden professori Louise M. Rosenblattin pohdintoihin kirjoittamisen ja lukemisen välisestä trans-aktionaalisesta suhteesta, kirjailija James J. Sosnoskin hyperlukemista esitteleviin ajatuksiin sekä professori N. Katherine Haylesin lähi-, hyper-, ja koneavusteista lukemista koskeviin pohdintoihin. Menemättä tässä yhteydessä pidemmälle mainittuihin referensseihin, avaan lyhyesti mikä niiden anti on ollut taiteelliselle työlleni ja koreolukemisen kehittymiselle.
Olen kehitellyt koreolukemista ruumiillisena prosessina, jossa moniaistinen, valikoiva havainto ja kokemus ruumista ympäröivästä liikkeellisestä materiaalisuudesta ovat praktiikan ja taiteellisen työn perustaa, sen sijaan että ymmärtäisin lukemisen lineaarisen, kirjoitetun tai painetun merkin ja tekstin de- ja re-koodaamisena silmien liikkeiden avulla. Lyhyesti sanoen kyse on erityisestä havaintoon, kokemukseen ja niiden prosessointiin perustuvasta praktiikasta, jossa katseen kääntäminen kirjoitetusta merkkijonosta ympäröivään materiaalisuuteen muuttaa lukemisen laatua. Tekstiksi muodostuu ruumiillisuuden ja materiaalisuuden välinen suhde, ja tämän suhteen kriittinen tarkastelu lukemisena on koreografista taidetta aiheuttavaa. Lukeminen tapahtuu kinesteettisen herkkyyden, liikkeen kokemisen ja aistimisen välityksellä, jossa vinolla havainnolla ja aiemmalla, eletyllä ja käsitteellisellä tiedolla on tärkeä asemansa. Silmien liike ei kohdistu suoraan mihinkään tiettyyn objektiin haltuun ottavana katseena, vaan ruumiillinen ja visuaalinen herkkyys orientoituu erilaisten tekijöiden ja toimijoiden välisiin suhteisiin. Toisin sanoen huomio suuntautuu erilaisten materiaalisten merkkien väleihin, joissa lukemisen prosessi toimii. Materiaalit vuotavat laatujaan näihin väleihin, ja välien ruumiillinen asuttaminen myös muokkaa työskentelyn alla olevia suhteita. Tästä johtuen käytännön koreografinen raakamateriaali on virtuaalista, avointa ja jatkuvasti muotoutuvaa, koska ruumiin liike muuttaa myös tekstinä ymmärrettyä ruumiillisuuden ja materiaalisuuden suhdetta. Ruumis toimii ikään kuin moninaisen havaitun ja koetun informaation syntetisaattorina ja pysyy jatkuvassa muutoksessa, avoimena ja koskaan valmistumatta neuvotellessaan sitä ympäröivien liikkeellisten toimijoiden muodostamien suhteiden kanssa.
Kutsun tällaista huokoista ruumista praktiikassani atmosfääriseksi organismiksi, koska yhtenä merkittävänä materiaalina, jonka kanssa vino havainto operoi on ilma, joka välittää materiaalisia laatuja aistittavaksi (usein katsojan läsnäolo tuo ilmaan tihentävää dynamiikkaa). Taiteellisessa työskentelyssä tämänkaltainen dynaamisten suhteiden asuttaminen tarkoittaa konkreettisesti sitä, että en valitse mitään liikemotiivia kannateltavaksi, kehiteltäväksi, muokattavaksi ja seurattavaksi pidemmälle, vaan vierailen, valitsen, kosketan, jätän ja prosessoin jatkuvasti ympäröivän olosuhteen liikkeellisiä ilmiöitä, affekteja ja mahdollisuuksia. Ydinkysymyksinä moninaisessa sfäärissä toimivat vastavuoroiset kysymykset paikantumisesta, eli siitä miten huokoinen ruumis paikantuu liikkeelliseen vyyhtiin ja millaisen ruumiin liikkeellinen vyyhti tuo esiin. Tämä kysymyspari aktivoi koreo-orientoituneen ajatteluni, ja koreolukemisen näkyvä liikkeellinen toiminta on hyvin tiheän koreo-ajatteluprosessin siivilöimää ja päinvastoin; koreo-ajattelu muotoutuu intensiivisen toiminnan läpi.
Taiteellisessa työssäni ympäröivä olosuhde laajenee välittömästä läheisyydestä tilaan jossa ruumis on, ja ruumis orientoituu siitä edelleen ihmisen mittakaavan ylittäviin liikkeellisiin laajuuksiin kohti planetaarisia, ulkoavaruudellisia, ja intergalaktisia kiertoratoja. Kutsun koreolukemisen kanssa tehtyjä töitä astroruumiillisiksi koreostruktioiksi. Sana astroruumiillinen viittaa edellä mainittuun ruumiskäsitykseen, jossa ihmisruumis toimii ulkoavaruudellisessa mittakaavassa huokoisena, atmosfäärisenä organismina opittujen ja harjoiteltujen liikesarjojen varaston sijaan. Sana struktio on jäänne sanasta konstruktio, joka koreo-etuliitteen kanssa viittaa ymmärrykseen koreografiasta praktiikkana, joka pakenee konstruktiota, lineaarista, dramaturgisesti koherenttia rakennelmaa.
Laajennetut koreosfäärit
Lukeminen ja kirjoittaminen ovat toisiinsa kytkeytynyttä toimintaa, mutta koen että työssäni koreolukeminen aiheuttaa herkkyyttä kirjoittamiseen ja raakamateriaalia taiteelliseen työhön. Ymmärrän koreografian tekemisen sisältävän raakamateriaalin kriittisen kontekstualisoinnin, eli olkoonpa materiaali mikä hyvänsä, se, millaisessa kulttuurisessa kontekstissa se on tarkoitus asettaa esille vaikuttaa siihen, millainen koreografinen taideteos lopulta syntyy. Kontekstuaaliseen herkkyyteen kuuluu taiteen historian tuntemuksen lisäksi ymmärrys erilaisista institutionaalisista ja sosio-kulttuurisista historiallisista systeemeistä ja suhteista, joiden kautta raakamateriaali saa laatuja ja asettuu esiin taiteena. Tässä yhteydessä tämän taiteellisen vaiheen voi ymmärtää sisältävän tekstin, kontekstin ja tilanteen välisen suhteen prosessointia. Töissäni konteksti on usein koreografinen toimija, jolloin eroa tekstin ja kontekstin välillä on lähtökohtaisesti vaikea määritellä.
Lukemisen, kirjoittamisen ja koreografian välisen dynamiikan tarkastelu koreografian etymologisten juurien ja sen länsimaisen taiteellisen historian kautta ovat yksi mahdollisuus rakentaa ymmärrystä termien välisistä toiminnallisista suhteista. Taiteen tekemisessäni kysymykset siitä, miten ja mihin ’koreografia’ jatkaa kulkuaan laajemmissa, jo tapahtuneissa, käynnissä olevissa ja tulevissa ekologis-teknologisissa käänteissä, interplanetaarisessa kulttuurissa tai spekulatiivisen fiktion ja kyberpunkin ruumiillisuuksissa ilman ihmisruumista, aiheuttavat jatkuvaa tiedonjanoa. Uteliaisuus vasta muodostumassa oleviin ’koreo’-orientaatioihin on kutsu asuttaa ihmiselämän mittakaavan ylittäviä painovoimia ja kiertoratoja, johon voin vastata taiteen tekemisellä, lukemalla, kirjoittamalla ja lukemalla kirjoittamalla.
Simo Kellokumpu
Kirjoittaja on Helsingissä asuva taiteilija ja taiteilija-tutkija, joka tarkastelee työssään ruumiillisuuden ja materiaalisuuden välisiä koreografisia suhteita. Hänen työnsä muodostuvat liikkeen, sekä vinon tilan havainnon ja kokemuksen, interplanetaarisen kulttuurin ja spekulatiivisen fiktion yhteenkietoutumissa. Web: https://simokellokumpu.org/
pompom
koreografinen installaatio
työ esillä 7.–22.12 Tokyo Arts and Spacessa, Tokiossa
kuva: Vincent Roumagnac
Referenssit:
Foster, Susan Leigh: Choreographing Empathy – Kinesthesia in Performance, Routledge, London and New York 2011.
Lepecki, André, suom. Järvinen, Hanna: Tanssitaide ja liikkeen politiikka. Like‐kustannus 2012.