Helsingin Juhlaviikoilla Stoassa nähty esitystaideryhmä WHS:n sekä korealaisen Sungsoo Ahn Pick-Up Groupin yhteisteos houkutteli minut katsomoon teemansa takia. Plastiikkakirurgiaa näyttämöllä esinemanipulaation keinoin kuulosti lupaavalta.
Teos avataan naamiosoololla, jossa kumikasvoinen tummapukeinen hahmo väistelee kuvitteellisia iskuja ympäriltään. Naamio riisutaan, ja näyttämötila otetaan käyttöön. Hyvin pian esitellään teoksen merkittävin esine, kampausnuken pitkäkutrinen irtopää. Toinen toistensa kopioina näyttäytyviä päitä alkaa olla useita, ja yksi niistä ripustetaan myös monumentaalisesti katonrajaan.
Teoksessa esiintyvät korealainen tanssijaviisikko sekä suomalainen sirkustaiteilija Ville Walo. Korealaisten tasalaatuinen, huippuunsa hiottu liiketekniikka sekä ilmaisun mutkattomuus on silmiinpistävää. Tarkkuus ja kehonhallinnan ilmavuus vaikuttaa miltei nukkemaiselta, epäinhimilliseltä, mikä kieltämättä sopii esityksen teemaan. Walon soolo-osuudet keskittyvät jonglööraamiseen ja ovat aivan toisesta maailmasta kuin Sungsoo Ahnin koreografiset ryhmäkohtaukset. Tässä piilee esityksen kokonaisrakennetta sirpaloittava juonne: kohtauksien ohjelmanumeromainen pötkönä lataaminen katsojalle puuduttaa, eikä tue valppaana pysymistä teoksen edetessä. Kun vahvemmin tanssilliset kohtaukset sirkusvaikutteineen imaisevat mukaan taituruudellaan, puhtaasti jonglööraukseen perustuvien osioiden huumori ja nopea esinemanipulaatio puolestaan tuntuvat monesti välikevennyksiltä. Walon jonglööraus on notkeaa ja helposti seurattavaa, ja esiintyminen mutkatonta.
Kiehtovin elementti teoksen äänisuunnittelun lisäksi on eittämättä vaaleahiuksinen ja -ihoinen irtopää, joka useana kappaleena esiintyjien käsittelyssä rakentaa mutkattomasti selkeitä visuaalisia kuvia. Päät toimivat toteemipaaluna päällekkäin, ihmispäistä kokoon kasattuna mammutinturkkina, korvaan nalkuttavana naishahmona. Pää myös luo illuusion itsenäisenä hahmona esiintyvästä sirokasvoisesta naisesta.
Huomaan pohtivani, näkyykö korealaisessa koreografiassa maan perinnetanssien jälkiä. Onko esiintyjien käsien muodostama tornimainen ornamenttikuva korealaiseen estetiikkaan viittaavaa? Miten siinä tapauksessa tulkitsen sen, että Walo on tornin ylimpänä? Mitä tämän teoksen liikkeen visuaalisuuden tavoitteena on viestiä? Entä staattisesti keskinäyttämölle toistamiseen asettuva toiminta, mistä se juontaa juurensa? Kaipaan läkähdyksenomaisesti dynaamisuutta tilankäyttöön.
Mieleni täyttyy lisäkysymyksistä: mikä on nuken päiden tehtävä? Mitä esineen on tarkoitus ilmaista? Miten käsitellä esinettä siten, ettei manipulaatio näytä huolimattomalta naamiotyöskentelyltä, kun kyseessä on ihmispään korvike? Minulle ei muodostu selkeää kuvaa siitä, haetaanko kampauspäiden avulla illuusiota elävästä hahmosta vai esitelläänkö päitä välineinä, merkkeinä, viittauksena toisaalle? Mikä on päätä, mikä häntää? Hetkittäin unohdan kaiken tämän tempautuen mukaan äärimmäisen nopeaan kultakutrien säntäilyyn ja lentelyyn tilassa. Hengästyttävä elävien esiintyjien ja irtopäiden liikkeen ristituli on eittämättä taitavaa.
Teeman, kasvojen kauneuskirurgian, käsittely esityksessä jää pinnalliseksi, ja huomioni vie teoksen välineellinen toteutus sekä vimmainen pyrkimykseni yhdistää eri kohtausten sisältöjä osaksi teoskokonaisuutta. Sirkuksen ja tanssin estetiikan, ilmaisukeinojen sekä esitysrakennekonventioiden yhteensovittaminen ei näyttäydy minulle saumattomana. Narautan itseni perustelemasta itselleni hieman repsahtaneelta vaikuttavaa puku- ja lavastussuunnittelua sirkusperinteeseen kuuluvana piirteenä: ”tämä on tietynlaista tanssiteatterimaisuutta, himpun verran rähjäistä”. Huomaan kokemukseni johtuvan paljolti myös muutamasta yksittäisestä esineiden ja vaatteiden käsittelyyn liittyvästä kömmähdyksestä.
Ahnin koreografia tempaa toistuvasti mukaansa. Häivähdyksen verran vilkuttava sudintapainen käsi sheikkaa aistillisen soljuvasti, kunnes liikejatkumo kuin vaivihkaa yltyy nopeaksi tanssijoiden meditatiivisen rauhallisuuden keskeltä. Kädet ulottuvat laajalle, jalkatyöskentelyn nopeus hämmästyttää ja piruetit ovat napakan keveitä.
Jenni Sainio
Kirjoittaja on esittävän taiteen ammattilainen: ohjaaja, opettaja, esiintyjä, kirjoittaja, tuottaja. Hänen sydäntään lähimpänä on fyysinen teatteri, nykytanssi ja liike ylipäätään sen kaikissa muodoissaan.
¤¤¤
SUNGSOO AHN PICK-UP GROUP & WHS: DOUBLE EXPOSURE
Stoa, Helsingin Juhlaviikot 18.8.2012
Ohjaus: Sungsoo Ahn & Ville Walo
Koreografia: Sungsoo Ahn
Esiintyjät: Juhee Lee, Sooin Park, Boram Kim, Kungmin Jang, Soyoung Choi, Ville Walo
Valosuunnittelu: Jere Mönkkönen
Lavastus ja puvut: Anne Jämsä
Äänisuunnittelu ja musiikki: Samuli Kosminen
Tuotanto: Sungsoo Ahn Pick-up Group & WHS
