Anne Raudaskoski: Neljä kauhallista ystävyyden keitosta
Kolmen esiintyjän ja neljän koreografin Käenkääntöpiiri-esityksen teemana on ystävyys ja yksinäisyys. Päivänpaisteen sekaan mahtu kipinää, haikeutta, ymmärryksen puutetta ja kateuttakin – mutta kokonaisuus säilyi silti ehjänä.
Kuva: Heli Sorjonen
Käenkääntöpiiri
Ensi-ilta 7.5.2005
Ateneum-sali, Helsinki
Esiintyjät ja konsepti: Jenni Kallo, Pia Keskinen, Marjo Laakkonen
Koreografia: Marjo Kuusela, Vera Nevanlinna, Joona Halonen, Tuomo Railo
Musiikki: Käki-orkesteri: Johanna Juhola ja Tuomas Norvio
Neljä kauhallista ystävyyden keitosta
Oli kaksi tanssijaa, jotka halusivat tehdä töitä samassa teoksessa. Lusikka kauniiseen käteen; apurahoja hakemaan, koreografia etsimään, tiloja varaamaan… Tuloksena on neljän koreografin pienoisteoksesta koostuva Käenkääntöpiiri, koreografeja yhden sijasta neljä, ja yhteisenä teemana kaikilla ystävyys ja yksinäisyys.
Koreografien näkökulmat aiheeseen poikkesivat toisistaan – päivänpaisteen sekaan mahtui myös kipinää, haikeutta, ymmärryksen puutetta ja kateuttakin – mutta kokonaisuus säilyi silti ehjänä. Nauhalta kuullut välitekstit olivat hauskoja ja lapsenomaisia riimirimpsuja. Itselleni ne tekivät tunnelmasta hetkittäin liiankin aurinkoisen, mutta lapsikatsoja saattaisi olla asiasta toista mieltä.
Joona Halosen hauskasti aksentoitu liike oli virkistävää. Tunnelma oli energinen ja käsiohjelman teksti ”Ei kolmea ilman kahta ja yhtä” konkretisoitui varsin kirkkaasti. Toivottavasti hän tulevaisuudessa jatkaa uraansa tanssimisen lisäksi myös koreografin ominaisuudessa.
Kakkosena nähdyt Vera Nevanlinnan ystävyyden ja eriytymisen tunteet etenivät meditatiivisesti ja osittain ristiriitaisesti. Pidin kovasti omaperäisistä ratkaisuista, mutta taisin odottaa jonkinlaista lakipisteen saavuttamista tai ilotulituksenomaista nostetta, koska minulle jäi jano liikekielen suppeudesta.
Molemmat seisoivat tiukasti omilla puolillaan Marjo Kuuselan koreografiassa. Teosta siivitti hauska dialogi ja pitkin matkaa pyrittiin löytämään kultainen keskitie kahden vahvan persoonan kesken. Kymmenminuuttinen oli oivan kirkas kuvaus oman ja toisen ihmisen rajapinnan piirtämisestä.
Tuomo Railon teos oli erinomainen lopetus illalle. Sulavat duettopätkät, liikkeen pyöreys ja jatkuvuus veivät minut täysin mukanaan; huomasin huojuvani tuolissa… Virta oli hengästyttävä, mutta tunnelma silti harmoninen.
Tanssijat Marjo Laakkonen ja Pia Keskinen sekä sirkustaiteilija Jenni Kallo uivat sulavasti tunnelmasta toiseen. He ovat kaikki taitavia ja moni-ilmeisiä esiintyjiä. Ystävyyden yhteistyö toimi erinomaisesti ja tanssijoiden toisistaan poikkeava ote liikkeeseen täydensi toinen toistaan. Pian terävämpi tarttuminen liikkeeseen sai hyvää vastapainoa Marjon pehmeämmästä tavasta liikkua. Jenni oli kolmikosta eniten karikatyyrinen hahmo ja hänen akrobaattisia taitojaan olisin voinut katsella pidempäänkin.
Anne Raudaskoski
Kirjoittaja on Helsingissä asuva freelance-tanssija.
