Cirque
Esitys alkaa äänimaisemoidulla konfliktilla, kun pääpari ajaa punaisen autonsa keskelle pyöreää areenaa. Nainen ja mies säntäilevät sisään ja ulos autosta ovia paukutellen, jolloin musiikkikatkelma vaihtuu toiseksi – tai autoradion taajuuksien väliseksi suhinaksi.
Auton konepellin, takaluukun ja ovien pauke ryhdistää alun tilannekomediaa. Myöhemmin pelkän auton sisätilan valaisemisella muun areenan pimetessä ympäriltä leikitellään yksityisen tilan liu’uttamisella lähelle katsojaa. Punaisen menopelin oikuttelu kasvaa toimijuudeksi – se esimerkiksi liikkuu itsestään, mikä ihastuttaa etenkin lapsikatsojia.

Esiintyjäduon oiva lavakarisma tihentää tarinaa. Mehevän riidan aikaansaavat nainen ja mies ovat kuitenkin vahvasti karrikoituja. Onneksi tämän alkulämmittelyn jälkeen alkaa tapahtua.
Nainen jää autoon. Ulos sieltä tulee korjaamohaalareihin pukeutunut pikkukundi. Roolissa Pikkarainen osoittaa valloittavaa muuntautumiskykyä. Hän kaivaa auton alta metallisen vertikaalitolpan, jolle kiipeää Cathala alamiehenään. He esittävät tolpalla kaksi huikeanhienoa pariakrobatianumeroa.
Tunnelma muuttuu hetkessä kohti jännitteisempää, tummempaa, jopa absurdia. Teltan katonrajassa tolpannokassa pienikokoinen Pikkarainen on siis tosi korkealla. Vesa-Matti Loirin tulkinta Laulu on iloni ja työni –sävelmästä lisää dramatiikkaa.
Romantiikasta maagisempiin vaikutelmiin ja takaisin realismiin
Esityksen realistisromanttista, arkista parisuhdekuviointia nähdään sulkapallopelissä ja konepelliltä toisen syliin toteutetuissa uimahypyissä. Esiintymisen ilmaisua molemmat terävöittävät hieman yli, mutta kuten Sirkus Finlandiassakin, yleisö nauttii siitä.
Esityksessä vierailevan koiran roolitus jää hieman irralliseksi (vaikka se temppuja tekeekin), mutta tietysti hauva on supersympaattinen.
Sirkusteltan katonrajan köysitikkaiden ja voimamies Cathalan mahdollistama Pikkaraisen keinutrapetsinumero taas on impressionistisen eteerinen. Se varioi rakkausteemaa kauniisti.
Ylipäänsä teos tuntuu kasvavan ja supistuvan taiteellisen ja viihdyttävämmän välillä. Eri äänimaisemilla ja musiikilla tuettu tyylienvaihtelu tuo kokonaisuuden koherenssiin virkeän tempon. Kuten alussakin, äänten ja valojen ajoitukset toimivat täydellisesti.

Yhteistä elämäntyötä jo vuosikymmenen verran
Myönteinen yllätys on se, että tämä akrobaattipari osaa tanssia. Etenkin lopun areenan keskiön hiekassa toteutettu orientalismivaikutteinen ja herkkä, jäätanssinomainen numero nostoineen ja heittoineen on upeaa katsottavaa.
Suomalainen Kati Pikkarainen ja Toulousesta kotoisin oleva Victor Cathala perustivat Cirque Aïtalin kymmenen vuotta sitten. He ovat esiintyneet vuosien varrella etenkin Ranskassa, jossa heidät palkittiin jo vuonna 2005 kansainvälisellä ja perinteikkäällä Festival Mondial du Cirque de Demain -festivaalilla.
Myötä- ja vastamäessä (alun perin Pour le meilleur et pour le pire) on kaksikon toinen iso tuotanto. Vivahteikas ja mainio teos sai maailman ensi-iltansa marraskuussa 2011. Oli siis jo korkea aika saada Cirque Aïtal esiintymään Suomeen, mistä kiitos Helsingin Juhlaviikoille.
Maija Jelkänen
Kirjoittaja on freelancetoimittaja ja harvinaisten kivien keräilijä, jota kirjat ja hevoset eivät ole koskaan lakanneet kiinnostamasta.
°°°°
Cirque Aïtal: Myötä- ja vastamäessä
Suomen ensiesitys Helsingin Juhlaviikoilla 22.8.2014.
Konsepti, esitys: Kati Pikkarainen, Victor Cathala
Taiteellinen neuvonantaja: Michel Cerda
Musiikki: Helmut Nünning
Valosuunnittelu: Patrick Cathala
Pukusuunnittelu: Odile Hautemulle
Äänisuunnittelu: Andreas Neresheimer