Kertojana Marjo Kuusela

Kansallisoopperan Seitsemän veljestä –baletin esitykset ovat ehtineet puoliväliin. Seitsemän veljestä, seitsemän esitystä. Tänään vuorossa oli toinen miehitys; Juhanina Nicholas Ziegler, joka Samuli Poutasen loukkaantumisen vuoksi joutuu tanssimaan nyt kaikki näytökset. Eerona nähtiin sympaattinen Ilja Bolotov. Aapo Siikalan angstinen Simeoni oli niin hieno tulkinta, että miehen sielun tuskat tarttuivat katsojaan.

Tapasin koreografi Marjo Kuuselan ensi-illan aattona. Kuusela saapui haastatteluun suoraan harjoituksista, omalla ihanalla tavallaan täynnä energiaa, vaikkei ollut kello neljään mennessä ehtinyt vielä edes lounaalle. Viimeinen harjoitus, viimeiset neuvot. Kuusela sanoo, ettei nykytanssin puolella ole tapana antaa viime hetken palautteita. Baletissa niitä annetaan. Aluksi hän epäili, onko niisä mitään järkeä, mutta on nyt tullut toisiin mietteisiin. ”Voi mennä myös terävällä kärjellä suoraan ytimeen. Joillekin se voi olla paras tapa sisäistää asioita. Nykytanssin puolella on tapana ajatella, että teoksen ydintä lähestytään hitaasti, pikkuhiljaa.”

Seitsemän veljeksen harjoituksissa ei ole ollut varaa lähestyä asioita hitaasti. Kuusela laskee, että 25 päivän aikana, jotka hänelle annettiin teosta varten, hänellä oli aikaa koreografiaan ja ohjaukseen puolituntia per minuutti.

”Aluksi sanoin, että ei onnistu. Mulle kuitenkin vakuutettiin, että tämän talon tanssijat pystyvät omaksumaan koreografian siinä ajassa. En uskonut, mutta kyllä ne ovat sen tehneet. Mulla on ollut tilanteita, jolloin kolmessa salissa on harjoiteltu eri asiaa ja mä olen käynyt oven suussa huutamassa vuoron perään että hyvä, hyvä!”

Kuuselan Seitsemän veljestä sai kantaesityksensä vuonna 1980. Silloin Suomi oli vielä kovin toisenlainen yhteiskunta. Myös teos on muuttunut, mutta alkuperä on silti tunnistettavissa, sanoo Kuusela. Yksi isompi muutos on tapahtunut teoksen hengityksessä. Kun Marjo Kuusela aikanaan tilasi Veljesten musiikin Eero Ojaselta, hän antoi säveltäjälle tarkat dramaturgiset ohjeet. Kaksi minuuttia siihen, puoli minuuttia tuohon. Sävellys valmistui ennen koreografiaa. Kun Kuusela nyt tarttui valmiiseen koreografiaan, hänestä tuntui, ettei saanut vedetyksi henkeä. Musiikin ympärille tarvittiin enemmän ilmaa.

Kuvassa Nicholas Ziegler, Teemu Tainio, Aapo Siikala, Michal Krčmář, Ilja Bolotov. Kuvaaja: Sakari Viika.
Kuvassa
Nicholas Ziegler, Teemu Tainio, Aapo Siikala, Michal Krčmář, Ilja Bolotov. Kuvaaja: Sakari Viika.

”Olen tehnyt teokseen myös uusia asioita, ja jos olisi ollut aikaa, olisin tehnyt selkeämmän eron baletin ja muun liikekielen välillä. Jos olisin saanut vaikka kolme kuukautta, olisin tehnyt kokonaan uuden koreografian, koska mun oma muotokieli on muuttunut niin täysin.”

Alkuperäisen teoksen liikemateriaali syntyi tavalla, joka oli tyypillinen työskentelymetodi Marjo Kuuselalle 1980-luvulla. Metodiin kuului, että idealle piti löytää näyttämöllinen ahaa-oivallus. Kuusinen puhuu nimenomaan metodista, jonka hän Seitsemän veljeksen aikaan oli kuvitellut löytäneensä. Veljesten ahaa-oivallukseen liittyvän tarinan hän sanoo kertoneensa jo monesti, mutta kertoo sen vielä kerran, uusia katsojia varten. Kaikki alkoi siitä, kun hän sai oopperalta tilauksen tarinallisesta baletista. Siihen aikaan hän oli tehnyt Raatikolle omien sanojensa mukaan ’puolifeministisiä’ teoksia naisista. Nyt hän halusi tehdä tanssiteoksen miehistä.

”Olin ollut Nykissä ja tutustunut Alvin Aileyn maailmaan ja niiden valtavan suuriin toisiin asentoihin. Ei sellaisiin, joita baletissa käytetään vaan tosi isoihin. Mä olin ihastunut siihen liikkeeseen ja maailmaan, jossa liike jatkuu omasta kehosta ulos eikä sisäänpäin. Sitten mä tein sen, tuolla Myyrmäen asemalla kotimatkalla neuvotteluista oopperan kanssa. Menin ja tein toisen asennon. Oli pakko kokeilla. Kun mä putosin siihen asentoon mulle tuli mieleen kirja: Seitsemän veljestä.”

Seitsemän veljestä on baletti, sanoo Marjo Kuusela. Se ei ole nykytanssiteos. Siksi ei pitäisi lähteä pohtimaan, kuinka paljon baletin liikekieltä Kuusela on teoksessa säilyttänyt. Koreografia on tehty balettitanssijoille ja balettinäyttämölle.  Kuusela sanoo käyttäneensä koreografiassa tietoisesti hyväkseen balettitanssijoiden balettiosaamista. ”Jos he olisivat nykytanssijoita, teos näyttäisi ihan toiselta”, hän sanoo. Baletti on Kuuselalle tuttu tekniikka, koska hän on aina treenannut balettia. Työskennellessään Raatikossa hän tanssi balettia 3 – 4 kertaa viikossa. Sitä ennen hän treenasi balettia päivittäin.

”Nyt mä saatoin yllättää balettitanssijat sanomalla, että tähän tulee ballotté, ja ne ihmetteli että mä tiesin sen – vaikka oikeasti en ollut ihan varma että oliko se just ballotté tai edes lähelläkään sitä.”

Marjo Kuusela tekee töitä suvereenisti nykytanssin, kansantanssin ja baletin parissa. Se on hyvin harvinaista. ”Mä osaan huonosti yhtä asiaa niin käytän niitä kaikkia”, hän nauraa. Omaa työtapaansa hän luonnehtii dramaturgiseksi, joka on erilainen tapa lähestyä teosta kuin puhtaalla liikekoreografilla. Kuusela lähtee liikkeelle teoksen dramaturgiasta ja etenee sitten henkilöihin. Työskentelytapa sopii hyvin juonellisiin baletteihin. Kuusela tunnistaa kitkan baletin ja nykytanssin välillä. ”Aina kun mä teen omasta mielestäni hyvän nykytanssibiisin, niin nykytanssijat ei ymmärrä sitä. Jos mä taas teen balettibiisin, niin baletti-ihmiset sanovat, että eihän tää ole mitään balettia.”

Seitsemässä veljeksessä tanssitaan myös varpailla. Tutuja siinä ei nähdä, mutta toisessa näytöksessä Eeron morsiamena tanssinut suloinen Emmi Pennanen on perinteinen ballerina, joka hellästi leikkii Jukolan Eeron tunteilla. Naiset ovat Seitsemässä veljeksessä miesten kautta nähtyjä kuvia, sanoo Kuusela. Silti häntä hämmästyttää niiden elävyys. Marjo Kuuselan taito saada balettitanssijat liikkumaan eläinten tapaan yksikertaisin keinoin on hieno. Teoksen härät ja ketut olivat oivallisia hahmoja ja toivat arkaaiseen kertomukseen sadun lumoa. Veljekset on ennen kaikkea miesten baletti. Teoksessa on 22 kohtausta, joista veljekset ovat mukana 21:ssä. Vain Teemu Tainio tanssii molemmissa miehityksissä. Se tarkoittaa kansallisbaletille kolmeatoista Jukolan veljestä. Marjo Kuuselan mielestä suomalainen miestanssi voi hyvin ja meillä on hieno skaala erilaisia tanssijoita.

”Silloin, kun Raatikko perustettiin, haluttiin miehiä, jotka näyttivät miehiltä ja joilla oli sepalus. Siihen aikaan miestanssijoilla ei ollut koskaan sepalusta, niillä oli tiukat trikoot. Minusta se meni överiksi. Nyt on hienoa nähdä se kirjo, mitä mies voi olla näyttämöllä. Jos mietin Tero Saarista, Jukka Tarvaista, Janne Marja-Ahoa, Valtteri Raekalliota ja Jyrki Karttusta, niin se kirjo on laaja ja hirveän hieno. Semmoista ei ollut ennen. Oli tietty miestyyppi, joka oli tanssija. Uutta on miestanssijoiden herkkyys.”

Marjo Kuusela ei ole varma, olisiko hänestä vielä uuden kokoillan teoksen tekijäksi, tai riittäisikö hänellä kiinnostusta sellaiseen. Hän sanoo, ettei niin hyvää tarinaa ole löytynyt, josta hän haluaisi tehdä kahden tunnin esityksen.”Mua kiinnostaa epiikka ja isommat kaaret, jotka voi tiivistää ajatukseksi ja sen taas voi konkretisoida näyttämölle. Ennen mulla tarinat ihan poksahteli päähän. Kyllä mulla nytkin ideoita on, mutta ne eivät ole tällaisia tarinoita.”

Liisa Vihmanen

Kirjoittaja on Ylen toimittaja, joka laittoi 7-vuotiaana balettitossut jalkaansa, eikä ole saanut niitä vieläkään pois.