Suomalainen katutanssi, lähinnä breakdance, on saanut roimasti tunnustusta maailmalla vuoden 2004 jälkeen. Kyseessä on pieni piiri, joka kiertää aktiivisesti ulkomailla tapahtumissa. Lahjakkuutta ja potentiaalia pienessä maassamme on roimasti ja harrastajamäärät suuria. Miten saisimme kasvatettua matkustavien tanssijoiden määrää? Olisiko siitä ylipäätään hyötyä, vai onko tilanne hyvä näin?

Katutanssin kansainvälinen vienti treeneistä maailmalle

2000-luvun alussa suomalainen katutanssi oli ulkomailla vielä täysin tuntematonta. Kotimaassa breakdancen harrastajamäärät lähtivät nousuun 1990-luvun puolivälin ja pitkän hiljaiselon jälkeen. 1980-luvulla breakdance-skene oli kansallisesti aktiivinen: järjestettiin paljon kilpailuja, ja yksi tai kaksi kilpailuvierailua ulkomaillekin. Suomen ulkopuolella ei silti päästy luomaan jalansijaa. 80-luvulla maailma oli kauempana kuin nykyisin, kun yhteydenpito kirjeitse ei tarjonnut sähköpostin ja keskustelufoorumien vertaista verkostoitumismahdollisuutta. Myös matkustus oli hankalampaa, ja liput kalliimpia suhteessa tuloihin.

1990-luvun lähestyessä media oli lypsänyt breakdancesta kaiken saamansa irti. Median huomion kiinnittyessä muualle myös harrastajamäärät vähenivät roimasti. Muutamaa sinnikästä keskieurooppalaista lukuun ottamatta laji lähes kuoli.

1990-luvun lopulla laji koki uuden herätyksen. Musiikkivideoissa alkoi näkyä breikkareita, muun muassa Run DMC-yhtyeen It’s Like That sai tuhannet ympäri maailmaa aloittamaan harrastuksen. Viimeinen silaus tuli pari vuotta myöhemmin, kun Bomfunk MC’s nousi maailman maineeseen videoillaan suomalaiset breikkarit. Nuoria katutanssijoita alkoi ilmestyä kuin sieniä sateella Afrikassa ja Aasiassa saakka.

Samaan aikaan suomalainen breakdance oli kehittynyt valmiiksi vientituotteeksi. Innokas ydinjoukko matkusti omilla rahoituksillaan ensin Ruotsiin, sitten Tanskaan, Saksaan ja pian Brittien kautta Yhdysvaltoihin. Palo tanssiin ja battleihin (tanssijoiden keskinäinen mittelö) oli niin kova, että saatettiin tehdä vuosi töitä kerätäkseen rahaa lentolippuihin ja majoituksiin. Katutanssin vientiin tarvitaankin ensisijaisesti vahvaa tahtoa, innostusta ja intohimoa.

Viennin tärkeys

Sijoitukset matkoihin ja rankka harjoittelu alkoivat tuottaa tulosta. Ensimmäiset kutsut ulkomaille esiintymään, tuomaroimaan tai opettamaan suomalaisille tanssijoille tulivat vuoden 2004 aikana. Sen jälkeen jokainen matka on ollut tanssijoille kuin laittaisi rahaa pankkiin: maine kiirii jokaisen esiintymisen jälkeen aina eteenpäin.

Seuraava viennin elementti onkin jatkuva edustaminen ja kaikkensa antaminen joka kerta esiintyessä. Monet esiintyjät ovat ailahtelevaisia, mutta ammattilaisilla ei heikko päivä saa näkyä työn laadussa. Matkoilta tarttuu mukaan uusia taitoja, jokaisesta häviöstä tai voitosta oppii aina huimasti. Matkoilla tapaa lajien mestareita ja legendoja, jotka jakavat mielellään tietoa eteenpäin.

Katutanssin vienti on tärkeää, koska se parantaa katutanssin tasoa, tunnettavuutta ja tanssijoiden taloudellista tilannetta. Matkoilla saadut opit ja kilometrien kasvattama karisma siirtyvät eteenpäin opetuksissa ja esityksissä, ja kaukaa haettu tietotaito kotiutuu Suomeen. Suomalaisen tanssin tunnettavuus ulkomailla taas helpottaa uusien maailmalle yrittävien työtä. Se myös luo Suomi-kuvaa ja muokkaa positiivista Suomi-brändiä siellä, missä sen eteen ei muuten ole työtä tehty. Viennin avulla tanssijoiden taloudellinen tilanne paranee, sillä kotimaassa työmahdollisuudet ovat erittäin rajalliset. Yksinkertaisimmillaan vienti mahdollistaa siis sen, että taiteilijat voivat elää sillä mistä pitävät. Samalla harrastajien taso kasvaa ja tietämys lisääntyy.

Katutanssin viennin kehittäminen

Miten vientiä sitten voidaan parantaa ja tehostaa? Tukien lisääntyminen ei varmasti olisi huono alku. Apurahajärjestelmästä katutanssijat tuntevat monesti jääneensä ulkopuolelle. Tanssin kentällä apurahat palvelevat useimmiten taidetanssijoita, joiden joukkoon katutanssijoita ei lueta. Katutanssijoille onkin kehittynyt oman tekemisen kulttuuri, jossa resurssit uran nousuun luodaan itse. Apurahojen hakemiskynnystä voitaisiin alentaa järjestämällä kansainvälisyydestä kiinnostuneille katutanssijoille ja apurahoja jakaville tahoille kohtaaminen, jossa molemmat tutustuisivat toisiinsa. Apurahoja myöntävät tahotkaan tuskin tietävät alalla olevasta potentiaalista, joten tämä voisi palvella molempia tahoja.

Vientiä voitaisiin parantaa myös liittotoiminnan tehostamisella ja yleisen ilmapiirin muokkaamisella vientimyönteisemmäksi. Tähän mennessä kaikki mahdollisuudet viennille on pitänyt luoda itse. Tänä päivänä tietotaitoa on jo sen verran, että viennissä voitaisiin järjestäytyä, ja saada yhdessä aikaan parempia tuloksia. Katutanssin alalla on pari toimivaa liittoa, jotka on tosin luotu lähinnä oman paikallisen toiminnan tukemiseen. Yhdessä toimien olisi helpompaa madaltaa kynnystä lähteä ulkomaille esimerkiksi kilpailemaan. Matkajärjestelytkin helpottuisivat ammattilaisten ollessa mukana. Yhteisten tavoitteiden mukana tulisi mukaan myös uusia rahoitusmahdollisuuksia.

Ilmapiirin muokkaamisella vientimyönteisemmäksi tarkoitan myös opetustoimintaan sisältyvää kannustusta. Monet suhtautuvat opetukseen työnä, tapana ansaita vuokrarahat, unohtaen intohimon merkityksen innostajana ja kannustajana. Tarinointi, oman tarinan kertominen, antaa esimerkkiä ja valmiita toimintamalleja sekä innostaa oppilaita. Tanssikouluissa tapahtuvan opetustoiminnan tavoitteet jäävät myös monesti tanssikoulun sisälle, esimerkiksi kevätnäytöskoreografian valmistamiseen. Oikean kehityksen saavuttamiseksi tulisi oppilaita kannustaa kilpailemaan ja osallistumaan yleisesti tapahtumiin, jotta he voisivat vähitellen luoda omaa uraansa tanssijoina sekä verkostoitua muiden alan toimijoiden kanssa. Myös tavoitteet täytyy asettaa tarpeeksi korkealle. Joulunäytös ei välttämättä olekaan tanssijan uran ylin huipentuma.

Paljon on vielä tehtävää. Ehkä, kuten sanonta kuuluu, lopputulos ei olekaan tärkein vaan matka sinne. Opimme alalla häärätessä itse kukin koko ajan huimasti. Nämä opit pätevät tanssin lisäksi kaikkeen elämässä, se tästä hommasta tekeekin niin siistiä. Tärkeintä ehkä on, että pidämme hauskaa temmeltäessä. Pipo liian kireällä ei tule kuin hermoromahdus. James Brownin sanoin: “Get on up, Get involved!”

Jussi ”Focus” Sirviö

Jussi ”Focus” Sirviö on helsinkiläinen tanssinopettaja ja katutanssin
ammattilainen. Sirviö on yksi kuusinkertaisen breakdancen Suomenmestariryhmän
Flow Mo:n ja katutanssikeskus Saiffan perustajajäsenistä. Kuudentoista
vuoden tanssijanura on vienyt Sirviön esiintymään yli kolmeenkymmeneen
maahan. Jussi Sirviö on myös voittanut yli neljäkymmentä ykkössijaa alan
kilpailuissa ympäri maailmaa. Suomen Katutanssiliitto myönsi Sirviölle
tammikuussa 2011 Pioneer Awardin vuosien työstä katutanssin eteen.

Kuvassa: Saiffan Break Hardcore -tunnin oppilaat, tanssimassa Elias Dunkel
Kuvaaja: Jussi Sirviö

Katutanssikeskus Saiffa – Flow Mo Dance School

www.saiffa.fi