Festivaalin tiistain 24.7. ohjelmisto vei katsojan suomalaisesta tanssiteatterista ihmisen sisäisen äänen tutkimiseen ja lopulta ihmisen, ydinvoiman ja luonnon välisen suhteen pohdintoihin.
Tommi Huovisen ensi-iltasoolo Mies ja käärö sekä Huovisen Tanssiteatteri Minimille 22 vuotta sitten tehty Älä hämäänny auringosta edustivat ohjelmistossa fyysistä teatteria. Arja Raatikaisen Heräämössä nuoruus ja vanhuus rinnastuivat hälyn ja rauhan väliseen suhteeseen. Illan viimeisimpänä Kosei Sakamoton Haigafuru hypnotisoi liikkeellään ja sai pohtimaan mitä jätämme jälkeemme. Päivä palkitsi katsojan taas monipuolisuudellaan.
Mies ja käärö on Huovisen soolo kymmenen vuoden tauon jälkeen. Lehdistötilaisuudessa ja esityksen jälkeisessä keskustelussa Huovinen kertoi inspiroituneensa erään kodittoman miehen liikkeiden seuraamisesta viettäessään talvea Malagassa. Teoksessa Huovisen koditon on Charlie Chaplin- ja Buster Keatonmainen hahmo, joka herättää surumielestä huvittuneisuutta. Esityksestä välittyy melankoliaa, mutta myös toivoa. Hahmolle onnellisuuden tunteeseen riittää pahvikäärö tai sanomalehden sivut. Esityksen absurdissa, unenomaisessa maailmassa mielikuvituksella on voimaa. Miettimään jääkin, riittäisikö itselle iloa pahvirullasta, jos menettäisin kaiken muun materiaalisen omaisuuden, milloin viimeksi olen omaa mielikuvitusta lapsenomaisesti käyttänyt.
Mies ja käärö -esityksen jälkeen Huovisen Älä hämäänny auringosta vei täysin toisenlaiseen maailmaan. Teosparina nämä kaksi olivat kiinnostavat, koska jälkimmäisen kautta sai kuvan siitä, mitä 22 vuotta sitten Tanssiteatteri Minimissä on Huovisen kanssa tehty ja mitä Huovinen tekee nyt. Tyylillisesti kummassakin oli mykkäfilmimäistä estetiikkaa. Älä hämäänny auringosta on kuvaus neljästä naisesta suljetussa huoneistossa, johon vieraaksi tulee mies. Huoneiston ilmapiiri on jännittynyt, pahaenteinen ja piinaava.
Naisten välillä on omat valtasuhteensa, joita ulkopuolisen ilmestyminen kuvioihin hämmentää. Liikekielessä on absurdia ja groteskia komiikkaa, joka edelleen korostaa hahmojen persoonia ja valtasuhteita. Valitettavasti omalla kohdalla turnausväsymys alkoi painaa puolen välin jälkeen ja jouduin taistelemaan, jotta silmät olisivat pysyneet auki. Tämä oli täysin esityksestä riippumatonta, mutta tietysti vaikuttaa siihen, mitä siitä jää mieleen. Päälimmäisenä onkin nyt tunne, että esitys olisi nähtävä uudestaan.
Kahden tanssiteatteriesityksen jälkeen Arja Raatikaisen Heräämöön mennessä olin onneksi turnausväsymykseni voittanut. Esitys itsessään myös toimi herättäjänä. Tähän asti festivaalilla näkemistäni esityksistä se oli ensimmäinen, jossa käytetiin videota valaistuksen lisäksi visuaalisena elementtinä. Esitys alkaa nopeasti välkkyvän videoprojisoinnin, elektronisen musiikin ja yksitellen esiin tulevien nykäyksittäin ja jännittyneesti liikkuvien kolmen nuoren tanssijan yhteispelillä. Alkukohtaus kuvaa informaatiotulvan ja jatkuvien ärsykkeiden vaikutusta. Tanssijat Jonna Eiskonen, Maija Kiviluoto ja Mikko Paloniemi liikkuvat kuin pakotetusti vääntyillen vaihdellen nopeita pyrähdyksiä ja hetkittäisiä lyhyitä pysähtymisiä.
Hälyisen alun jälkeen seuraa yhtäkkinen rauha. Valaistus muuttuu pimeydestä valoisan rauhoittavaksi ja näyttämölle tulevat myös vanhemman sukupolven esiintyjät Tuula Hyyryläinen ja Heikki Mäntymaa. Liike muuttuu samassa rauhalliseksi kulkemiseksi, tanssijat kiertävät näyttämöä ja toisiaan, alkuun itsekseen ja myöhemmin yhdessä, kontaktissa toisiinsa ja toisiaan kannatellen. Liikkeeseen yhdistyy jokaisen omat tarinat parhaasta rauhallisesta hetkestä, tanssijoiden kuvaamaa kaitafilmikuvaa ja pysähtymisiä paikoilleen, maahan makaamaan tai istumaan. Liikkeestä, esityksen visuaalisesta ilmeestä ja tanssijoiden välisestä suhteesta saa mielleyhtymiä ajan kulumisesta, nuoruudesta ja vanhenemisesta, oman historiansa mukana kantamisesta ja sen kuuntelemisesta, kaiken ulkopuolisen ja turhan poissulkemisesta. Esityksestä poistuessa on rauhoittunut ja herkistynyt olo.
Rauhallisuus ja herkkyys jatkuu myös Kosei Sakamoton Haigafuru-esitystä katsoessa, mutta täysin erilaisin painotuksin. Haigafuru on Täydenkuun tanssien, Zodiakin ja Japan Contemporary Dance Networkin yhteistuotanto. Sakamoto valitsi vuoden 2011 festivaalilla pitämänsä työpajan osaanottajista esitykseen viisi tanssijaa Meeri Altmetsin, Johanna Ikolan, Kaisa Niemen, Jarkko Lehmuksen ja Ville Oinosen. Esityksen insipiraationa on japanilaisen Tatsuji Miyoshin Haigafuru (Ash is falling) -runo, jonka Miyoshi kirjoitti Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommituksen jälkeen.
Japanilaisille ja Sakamotolle runo tuli jälleen ajankohtaiseksi kevään 2011 luonnonkatastrofin ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden myötä. Itse näin teoksen nyt jo toistamiseen ja se edelleen jätti lähtemättömän vaikutuksen niin liikekielellään kuin ääni- ja valosuunnittelullaan. Tanssijat liikkuvat suurimman osan esityksestä hitaasti edestakaisin näyttämöä pitkin ryömien eri muodoissa. Esityskokonaisuus ja liike hypnotisoi pahaa enteilevällä rauhallaan. Eri väreissä välkkyvä valaistus herättää mielleyhtymiä ydinvoimalan kylmyyteen ja tekniikkaan, luonnon aiheuttamiin sähkökatkoksiin.
Tanssijoiden vartalot ja raajat vääntyvät hidastetusti, välillä pysähtyvät hetkeksi kouristuksenomaisiin asentoihin ja taas jatkavat kulkuaan. Kaikki toistavat samat liikkeet melkein yhtäaikaisesti. Vaikka teos välittää selkeästi tunteen ydinvoimaan ja luonnonkatastrofiin liittyvästä uhkasta ja sen pelosta, voi tämän tunteen liittää mihin tahansa ihmisen ja luonnon väliseen jännitteeseen. Esityksen jälkeen haluaisi vain istua silmät kiinni ja antaa tunteen vaikuttaa. Väkisinkin jää pohtimaan sitä, mitä nyt tekemämme päätökset jättävät jälkipolville kannettavaksi.
Saara Moisio
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston teatteritieteestä ja Art Theory, Criticism and Management -maisteriohjelmasta valmistunut Tanssin Liikekieli ry:n rahastonhoitaja.
***
Tommi Huovinen: Mies ja käärö
Tekijä & esiintyminen: Tommi Huovinen
Lavastus & Puvustus: Tommi Huovinen ja Merja Hirvilammi
Musiikki: kooste
Tommi Huovinen: Älä hämäänny auringosta
Ohjaus, koreografia ja tekstit: Tommi Huovinen
Esiintyjät: Tommi Huovinen, Marinella Jaskari, Johanna Keinänen, Anja Lappi ja Liisa Ruuskanen
Valosuunnittelu: Juha Westman
Musiikki: kooste
Tuotanto: Tanssiteatteri Minimi
Ensi-ilta: 9.11.1990
Arja Raatikainen: Heräämö
Koreografia: Arja Raatikainen
Koreografin assistentti: Reija Vaahtera
Tanssi: Jonna Eiskonen, Tuulu Hyyryläinen, Maija Kiviluoto, Heikki Mäntymaa, Mikko Paloniemi
Valosuunnittelu: Pekka Pitkänen
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Projisoinnit: Thomas Freundlich
Tuotanto: Arja Raatikainen & Co
Kosei Sakamoto: Haigafuru – Ash is falling
Koreografia: Kosei Sakamoto
Tanssi, laulu, äänet: Meeri Altmets, Johanna Ikola, Kaisa Niemi, Jarkko Lehmus, Ville Oinonen
Valosuunnittelu: Takayuki Fujimoto
Äänisuunnittelu: Toru Yamanaka
Musiikki: Toru Yamanaka, Alva Note, Fennez, Tuu tuu tupakkarulla
Tekstit: Tatsuji Miyoshi, Noriko Ibaraki
Puvustusapu: Sanna Bollström
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Kosei Sakamoto yhteistyössä Japan Contemporary Dance Network, Täydenkuun tanssit -festivaali, HIAP – Helsinki International Artist Programme
