Tuomo Railo — Kun mies ja nainen kietoutuvat toisiinsa
Kansallisbaletin johtaja Dinna Björn kertoo koonneensa Kansallisbaletin viimeisimmän, K&BD -otsikon saaneen ensi-illan miehen ja naisen välistä suhdetta käsittelevistä koreografioista. Hohhoijaa, milloin tällaisesta teennäisestä yhtenäisen teeman tyrkyttämisestä päästään eroon?
Tallenna
Forgotten Land – Dario Franconi, Carolina Agüero (Kuva: Sakari Viika)
Ensi-ilta 29.10.2004
Musiikinjohto Kjell Seim
Forgotten Land
Koreografia Jirí Kylián
Toteutus ja koreografin assistentti Roslyn Anderson
Musiikki Benjamin Britten: Sinfonia da Requiem op. 20
Kustantaja Boosey & Hawkes, London
Lavastus ja puvut John F. Mcfarlane
Valaistus Joop Caboort
Valaistuksen toteutus Kees Tjebbes
Vastaava harjoittaja Sampo Kivelä
LApesanteur du coeur
Koreografia ja puvut Alexandre Bourdat
Musiikki Arvo Pärt, Johann Sebastian Blum
Valaistus Olli-Pekka Koivunen
Vastaava harjoittaja Jarmo Rastas
Tides of Mind
Koreografia ja puvut Dominique Dumais
Musiikki Henryk Górecki
Valaistus Bonnie Beecher
Koreografin assistentti Robert Conn
Vastaava harjoittaja Kimmo Sandell
Valaistusassistentti Olli-Pekka Koivunen
Svadebka
Koreografia Jirí Kylián
Musiikki Igor Stravinsky
Lavastus ja puvut John F. Macfarlane
Valaistus Jennifer Tipton
Koreografin assistentit Hans Knill, Cherie Trevaskis
Valaistuksen toteutus Kees Tjebbes
Vastaava harjoittaja Marilena Fontoura
Kun mies ja nainen kietoutuvat toisiinsa
Kansallisbaletin johtaja Dinna Björn kertoo koonneensa Kansallisbaletin viimeisimmän, K&BD -otsikon saaneen ensi-illan miehen ja naisen välistä suhdetta käsittelevistä koreografioista. Hohhoijaa, milloin tällaisesta teennäisestä yhtenäisen teeman tyrkyttämisestä päästään eroon? Eikö ’sävy sävyyn’ ollut muotia joskus 80-luvulla? Milloin Kansallisbaletti tarjoaa nk. triplaillan, jossa teosten välille muodostuisi mielenkiintoista dialektiikkaa ja aitoja kontrasteja?
Mies ja nainen, niinpä niin – totuus kuitenkin on, että K&BD:ssä on kysymys Jirí Kyliánin kahden aiheeltaan laajemman koreografian illasta, johon on lisätty mausteiksi kaksi vaatimatonta duettoharjoitelmaa, toinen Alexander Bourdatilta ja toinen Dominique Dumaisilta.
Kyliánilta nähtiin teokset Forgotten Land ja Svadebka. Forgotten Land on ollut Kansallisbaletin ohjelmistossa ensimmäisen kerran –96; Svadebka, Kyliánin tulkinta Stravinskyn ’Les Noces’ –teoksesta nähtiin nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.
SÄHKÖISTÄVÄ FORGOTTEN LAND
Kyliánin Forgotten Land on loistelias tulkinta Benjamin Brittenin nuoruuden sävellyksestä Sinfonia da Requiem. Kylián kertoo Brittenin sävellyksen lisäksi inspiroituneensa eräästä Eduard Munchin maalauksesta ja mielikuvasta, jossa maa vajoaa mereen. Tätä Kyliánin visiota tavoittelee John F. Macfarlanen luoma näyttämökuva, jossa ilmalla täytetyn läpinäkyvän muoviputken yllä hohtaa synkkä ja ekspressiivinen pilvimaisema.
Esiripun auetessa näyttämöllä nähdään kaksitoista tanssijaa selin kääntyneenä etääntymässä hitaasti kohden takanäyttämöä. Pian Kylián hajottaa tämän ihmisryhmän jättäen näyttämölle mustapukuisen tanssiparin, joka aloittaa dueton, joka on Brittenin musiikkiin nähden nopeampi ja tiiviimpi. Kylián tavoittaa koreografiallaan hetkessä Brittenin musiikin sisäisen jännitteen ja pystyy ylläpitämään sitä kuljettamalla dueton kiihtyvää koreografiaa parilta toiselle. Tästä kuuden parin vuorottelusta muodostuu Forgotten Landin rakenne, jota Kylián rikkoo vain muutamalla lyhyellä ryhmäkohtauksella.
Kyliánin koreografia on kiitollista katsottavaa ja tanssittavaa. Hän käyttää koreografiassaan liikkeen luonnollista momenttia, siten että tanssija ei joudu koskaan käyttämään ylimäärin voimaa liikkeen pysäyttämiseen tai ohjaamiseen luonnottomaan suuntaan. Vaikka Forgotten Land on varsin nopeaa koreografiaa on se mahdollista tanssia kirkkaasti, musikaalisesti, liikkeen vaihteleviin laatuihin keskittyen. Kansallisbaletin tanssijat ylsivät Forgotten Land –teoksessa tasaisen vakuuttavaan tulkintaan. Tanssi oli ilmavaa, huolellisesti artikuloitua ja sähköistävää. Teos oli harjoitettu hyvin yhtenäiseksi ja tulos oli tyylikäs ja nautinnollinen.
Vaikka Kylián on riisunut liikekielestään kaiken turhan koristeellisuuden, hän pystyy aina luomaan elävän ja yllätyksellisen jatkumon, jossa tanssijat saattavat pysähtyä hetkittäin kaksiulotteisiksi figuureiksi, merkeiksi muodon ideasta. Tämä hieman puritaani liikkeen ja ihmiskehon muotojen etsintä ja esittäminen ovat ilmeisesti pitäneet myös Macfarlanen pukusuunnittelun varsin samanlaisena teoksesta toiseen. Naisilla on aina yksinkertainen pitkähkö hame ja miehillä paidan ja housujen linjakas yhdistelmä. ’Kylián-vaatetus’ edustaa, ehkä hieman vahingossa, protestanttista kulttuuria ja muodostuu ongelmaksi Svadebka –teoksessa.
PIKKU HÄÄT
Svadebka on venäjää; se on diminutiivi sanasta häät. Kylián on säästänyt alkuperäisestä Les Noces teoksesta aiheen – venäläiset hääperinteet. Hän on luonut Stravinskin musiikkiin iloisen hääjuhlan, jossa morsian saa tuta yhteisön naisten häävalmistelut siinä missä sulhanen miesten muilutuksen. Svadebka –teoksen liikekielessä on kansantanssin muotoja, mutta ei juurikaan sen dynamiikkaa, liikkeiden yhdistely on varsin klassista. Macfarlane on luonut tehokkaan, suurista kurkihirsistä muodostuvan näyttämökuvan, joka on hänen lavastuksilleen tyypillisen symmetrinen, mutta hänen puvustuksensa on vaisu ja voimaton, vailla venäläisten kansanpukujen ornamentiikkaa ja kontrasteja. Kyliánkaan ei tavoita ortodoksisen kulttuurin tunnelmaa; mitään kovin mystistä ei hänen häissään ole tapahtumassa. Stravinskin hengästyttävä, nerokas musiikki saa Kyliánin koreografian näyttämään suorastaan heppoiselta. Yhteisön julmat perinteet eivät pelota ja aika selvää on, että tämä vihkipari on kyllä tavannut toisensa aiemminkin.
Kansallisbaletin tulkinta Svadebkasta on epätasainen. Kun baletin mieskuoro ei tiedä tullako kanta- vai varvasaskelin ensimmäiseen sisääntuloonsa, tekevät solistit hienoa työtä. Salla Suominen morsiamena ja Jaakko Eerola sulhasena ovat sykähdyttäviä ja miespuolisen naittajan roolissa esiintynyt Kare Länsivuori saa hetkittäin Kyliánin laukkaavaan koreografiaan jonkinlaisen tilanteen, kohtauksen tunnun aikaiseksi.
Koreografian edetessä tanssi ja musiikki alkavat tavoittaa toisensa ja loppua kohden Kylián onnistuu rakentamaan innostavan huipennuksen, jossa tanssin ilo – kiitos tanssijain terävöityneen tulkinnan – tarttuu katsojaan. Laulu-, piano ja lyömäsoitinsolistit, Kansallisoopperan orkesteri ja Dominante -kuoro olivat kapellimestari Kjell Seimin hyppysissä kuin yksi instrumentti.
SYDÄNTÄ JA MIELTÄ HAESKELLESSA
Kyliánin teosten välisen puoliajan täytti kaksi naisen ja miehen duettoa, Alexandre Bourdatin L’Apensanteur du coer ja Dominique Dumaisin Tides of Mind. Mitään koreografisesti sykähdyttävää en kokenut kumpaisessakaan. Siinä missä Bourdatin ihmissuhdeongelmat vaikuttivat kiusaannuttavan yhdentekeviltä, näytti Dumaisin rakkauskuvaus mustekalojen rakastelulta. Molemmat koreografit lopettivat teoksensa musiikin loppumista alleviivaavaan, turhaan eleeseen, – Bourdat suhteen loppumista symboloivaan kynttilän puhallukseen, Dumais tanssijattaren teennäisen terävään katseeseen yli olan. Kun teoksen lähtökohta on tekotaiteellinen ja olematon, kuten mielestäni kummassakin näistä teoksista, voi lopettaminen olla todella hankalaa, noloakin.
Molempien koreografien musiikkivalinnat – Bourdatilla Arvo Pärtin Tabula Rasa ja Dumaisilla Henryk Góreckin 3. Sinfonia – kuuluvat varmasti 90-luvun nykytanssiesitysten kymmenen eniten käytetyn nykysävellyksen listaan. Oli varsin nautinnollista kuulla nämä, kieltämättä kauniit teokset, vihdoin elävien muusikoiden tulkitsemina. Molemmat koreografit tavoittelivat Kyliánin taitamaa ylivirittynyttä tunnelmaa ja kiihtynyttä tempoa. Bourdatin koreografia oli kuitenkin täynnä pikkaraista ja itsetarkoituksellista elehdintää kuten naistanssijan sydämenlyöntejä imitoinutta liikettä ja kynttilöiden sytyttely-sammuttelua. Dumaisin teos taas pursui lorahtelevaa koristeellisuutta ja arvoituksellista eteen ja taaksepäin -tepastelua. Kun molemmat koreografiat etenivät musiikkiin nähden kiihdytetyssä tempossa, sortuivat ne välillä perusteettomaan maalailuun ja pateettisuuteen, mikä ei tehnyt yksinkertaiselle musiikille minkäänlaista oikeutta.
Bourdatin teoksen tanssivat Salla Suominen ja Adam Kozal. Suominen on siitä harvinainen klassisen koulutuksen saanut tanssijatar, että hänen ilmaisunsa on aitoa ja puhuttelevaa. Liikkuessaan hänen pystyy käyttämään painovoimaa hyväkseen. Hän jopa hengittää. Siksi hän tekee vahvan vaikutelman eikä Kozalista tuntunut tällä kertaa oikein olevan hänen vastapoolikseen. Kun Suominen osaa seistä juurevasti jalkojensa päällä, liikkuu Kozal ajoittain ilman oman painonsa tunnetta, aavistuksen kohotettuna, epävakaasti.
Dumaisin dueton esittivät Minna Tervamäki ja Jukka Aromaa. Heidän olemuksensa sopivat hyvin yhteen ja he tanssivat teoksen urheasti. Urheasti siksi, että toisin kuin Kylián, joka ei koskaan aseta tanssijaa mahdottomien tehtävien eteen, on Dumaisin koreografia välillä varsin hankalaa. Se sisältää vain vähän liikettä tilassa, jolloin miestanssija joutuu tekemään korkeita nostoja lähes paikallaan pysyen, yksinomaan lihasvoimaansa turvautuen. Tämä hankaluus näkyi ensi-illassa ’pieninä hajoamisina’, jotka kokeneet tanssijat kuitenkin selvittivät suuremmin murehtimatta. Teoksen musiikin, Góreckin kolmannen sinfonian toisen osan, lauluosuudet tulkitsi Raili Viljakainen sykähdyttävästi.
Koreografi Tuomo Railo johtaa yhdessä Simo Heiskasen kanssa espoolaista vapaata tanssiryhmää, Glims & Gloms dance companya. Hänen viimeisin teoksensa, Näkki, oli ensi-illassa Kuopio tanssii ja soi -festivaalilla kesäkuussa 2004. www.glimsgloms.com
