Antopio
Päivä oli tajuttoman kuuma ja ajoimme Freewayllä täysiä. Huomasimme yhtäkkiä, että moottori alkaa kuumeta todella nopeasti.
Kuvat: flowmocrew.com
Urbaanin tanssin matkapäiväkirja
Freestyle Session USA, Day 2
Long Beachissa pidettävän Freestyle Session -tapahtuman toinen päivä.
Saamme kuulla, että olemme päässeet jatkoon, eli 16 parhaan jengin joukkoon 80:stä crewistä. Mieletön juttu.
Battlet alkavat. Muita battleja ei juuri näy, sillä ihmisiä on aivan älyttömästi eikä mitään skreenejä ollut. Ensimmäinen battle on Japanin Ichigekia vastaan. Ichigeki on maailmankuulu japanilainen jengi, joka on voittanut monia kovia battleja sekä pärjännyt todella hyvin ympäri maailmaa. Ichigeki pääsi mm. viimekertaisessa FSS USA:ssa 4 parhaan joukkoon.
Tiesimme kuitenkin Ichigekin heikon puolen, joka oli toprockit. Päätimmekin olla välittämättä yleisön huudatusjutuista ja alusta loppuun kaikki Flow-Mo:n puolelta tekivät täydet setit hyvien toprokkien kera. Ichigeki huudatti yleisöä täysillä erilaisine temppuineen mutta ei juuri tehnyt toprokkeja. Allekirjoittaneen työksi jäikin tässä batlessä japaninkielinen huutaminen ”tehkää toprokkeja”, mikä jälkeenpäin nolottaa valtavasti. Eipä tullut kukaan Ichigekiheppu enää moikkaamaan battlen jälkeen.
Pääsimme yhden roundin taas eteenpäin ja Ichigeki kaatui. Uskomatonta, ensimmäistä kertaa FSS:n historiassa täysin eurooppalainen jengi on päässyt 8:an parhaan joukkoon.
Seuraava battle oli Headhunters/Renegades-yhdistelmäjengiä vastaan. Battle meni vähän huonommin ja Headhunters/Renegades oli kokenut jengi. Yhtään mokaa ei ollut tällä tasolla enää suvaittu ja hävisimme battlen. Täytyy kyllä sanoa, että mahdollisuudet voittoon olisi kyllä myös ollut, eli emme hävinneet ihan mennentullen. Finaaliin asti selvisivät Massive Monkees ja Killafornia/Stylelements. Toivoin, että Massive Monkees olisi voittanut, sillä se oli ainoa jengi, joka ei ollut ns. allstars-jengi. Kaverit tuli rehdisti omalla jengillä ja iso respecti siitä.
Killafornia/Stylelements oli kaksi allstarsjengiä yhdessä eli aika paha meininki. Finaalissa Massive Monkeesilta loppui sarjat kesken ja K/S vei loppupeleissä battlen sekä rahat kotiin. FSS olikin tänä vuonna todella sarjakeskeinen ja välillä battlet näyttivät miltei chearleadingiltä ihmisten viskomisineen ja ryhmäkoreografioineen. Isot stagebattlet ovat kehittymässä vähän turhankin showmeinigiksi ja yleisönhuudatusskaboiksi.
Illan lopuksi vielä KRS-1:n ja Big Daddy Kanen livesetit joiden jälkeen lähdimme afterpartyihin. Afterpartyissä oli hyvä meininki. Fakshuns crew:n DJ:t hoitivat hommansa ja biitit natsasi. Hyvää rinkimättöä muutaman tunnin verran ja Ätä batlasi Nykin Breaks Kru:n heppua vastaan. Parhaan tanssijan palkinnon vei iltana Stuntman.
Seurasi muutama päivä taas rahantuhlausta eri paikoilla ja perus reissuriitelyä. Yhtenä päivänä päätimme lähteä pidemmälle ostoksille urheilugear-outletteihin. Päivä oli tajuttoman kuuma ja ajoimme Freewayllä täysiä. Huomasimme yhtäkkiä, että moottori alkaa kuumeta todella nopeasti. OHO!! Moottori teki OVERHEATIT KESKELLÄ FREEWAYTÄ!! OHO!! Sivuun ei voi kurvata kun mitään tienpientareita ei ole. YMPÄRILLÄ AJAA VIISI KAISTAA TÄYNNÄ AUTOJA N.150 KILSAA TUNNISSA. AUTO PYSÄHYY SIVUMMAISELLE KAISTALLE. Autoja väistelee meitä metrin parin päässä sivulta. AIKA KUUMAT OLTAVAT ja pelkäämme koko ajan, että iso auto tulee takaa eikä kerkeä väistämään. 5 Minuutin SUPERJÄNNITYS MOMENTTI. PÄÄT NISKATUELLE JA HIKI VIRTAA. Moottori jäähtyy vähäisen ja se suostuu starttaamaan hetken päästä. Äkkiä pois motarilta ja bensikselle. Kaikkien mielessä on vain yksi asia: – KIITTI ASIA1 HYVÄSTÄ AUTOSTA.
26.8.2004
BBoy Summit X
Muutaman päivän päästä koitti BBoy Summit 10. Legendaarinen BBoy Summit -tapahtuma oli tällä kertaa viimeinen. BBoy Summit on yksi vanhimpia tapahtumia Jenkeissä. Muistan miten ensimmäisen kerran näin vuonna 95-96 materiaalia BBoy Summitista ja Rock Steady Crew:stä. Aivan uskomaton tunne olla itse paikan päällä.
Ensimmäinen päivä alkoi workshopeilla. Kävin Jazzy J:n workshopissa ja breikkiosasto kävi katsastamassa mm. Incredible Breakersin, Zulu Gremlinin, Alien Nessin ja Stormin workshopit. Illalla oli teatterisetit Henry Fonda -teatterissa Hollywood boulevardilla. Ätällä oli mennyt reisi päivää ennen ja joutui feidaamaan Flow-Mo:n teatteriesityksen.
Emme olisi halunneet enää esiintyä, mutta olosuhteiden pakosta nousimme lavalle ja Lisa paikkasi Ätän aukon. Koko urbaanin tanssin amerikkalainen kerma oli paikalla. Esitysvalot menivät aivan pieleen ja setti meni vähän huonosti mutta saimme edustuksen viimeiseen Summittiin. Omat soolot meni vielä todella nappiin joten jäi hyvä fiilis. Muita esiintyjiä olivat mm. Electric Boogaloos (Boogaloo-tyylin kehittäjät.) Kaikki 40-50-vuotiaita äijiä joiden KARISMA oli uskomaton. Mr.Wiggles, Boogaloo Sam ja kaikki muut vanhat konkarit puvuissa. Yksi upeimmista show:sta joita olen koskaan nähnyt. Myös muut esiintyjät olivat kaikki legendoja omailla aloillaan. Iltamassa oli esiintymässä mm. Original Lockers, Street Masters, Demons Of The Mind, Media Circus ja Brian Green:in House Dance Conference Crew. Brianin ryhmässä oli myös Jazzy J ja Buddha Stretch. Ranskasta paikalla oli Gemini Lockers (Ranskan kuuluisin lockaaja Gemini:n jengi). Original Lockersien mukana oli Go Go Brothers Japanista (Tony Go Go:n muksut). Pari kakskymppistä heppua, joiden Locking oli kovinta uudenkoulun Lockingia mitä olen koskaan nähnyt.
Summit, toinen päivä. Tänään jamit oli yyberghettoalueella, kahden ison varastorakennuksen välillä olevalla asfaltilla. Jeps. Paikalle ei ollut hankittu valoja joten oli sysipimeää. Siinä oli pieni parketti aseteltu keskelle tilaa mutta ringit oli melkein kaikki asfaltilla. Concrete style. Kingit paneelikeskustelut, footworkskaba joka kääntyi kaaokseksi (ei minkäänlaista järjestelyä) ja rinkiactionia. Ihan hyvä pössis. T-Rock, joka on uudenkoulun Rock Steady Crew -heppu, oli illan kuningas. Supertyylikästä footworktykitystä, jolla se ruoski isot nimet kuten Havikoron Lil John:in ja Moy:n aivan mennen tullen.
Kolmas päivä oli isossa hallissa ja pelkästään rinkiactionia koko päivä. Levareitten ääressä Grandmaster Caz ja DXT. Taas yritettiin tehdä extempore crewibattleä josta tuli kaaos (ei minkäänlaista järjestelyä) miljoona tyyppiä änki yhtä aikaa setittämään ja siitähän ei tullut mitään. Rinkibatlet olivat siistejä ja tuli ainakin todistettua Footwork Fanatix vs. Rock Steady Crew battle. Älyttömän siisti battle joka ei pohjautunut ollenkaan blow-up:seihin, vain pelkästään tyyliin ja bboy flavaan. Harvinaista herkkua. Ensimmäistä kertaa näin FloMasterin livenä ja huhhuh. Tajutonta settiä. NIIN timmiä tavaraa ja kaikki liikkeet biitissä. Ken Swiftin uudet setit olivat myös jotain aivan next level bboyingiä. Kuninkaitten kuningas näytti mitä uusi bboying voi todella olla. Jos voi äijän settejä sanoiksi pukea, niin sanoisin: ”Biisit ei kiskonut liikettä esiin vaan Keni asui ja oleili biitissä ylhäällä sekä alhaalla”.
Massive Monkeessin Juse fiilisteli hyvin rinkejä. Ätä rokkaili paljon ylhäällä ja yhtäkkiä King Uprock otti ätä:n kohteeksi. King Uprock on siis varmasti nelikybänen Uprock-tyylin ehdoton legenda. Kingi meininki. Siellä se Ätä Oulusta oli. Apachelinen kärjessä King Up Rockin kanssa. Surrealistista. Tuleekohan 30 vuoden päästä tilanne, jossa joku nuori jannu ringissä setittelee ja sitten vanha King Top Rock aka Ätä ottaa sen kohteeksi. Mitä luultavammin näin tulee tapahtumaan. KMel batlasi koko päivän joka ringissä ja vei parhaan breikkarin palkinnon ansaitusti. Äijä tylytti ja kiusasi niin raasti monia tyyppejä että huhhuh. En haluaisi osua kohdalle.
Yleisesti ottaen Summitissa näki paljon enemmän Nykistaili actionia verrattuna Freestyle Sessioon. Sessioissa oli kaikkea mahdollista Sirkus/meikki/sukkahousu -hepuista perus airchair ja astunpas käteni päälle (uusin trendi. Roland/ronnie tyylistä mättöä) -heppuihin. Summitin Popping huone oli todella pieni mutta intensiivinen. Visuaalisesti aivan mieletöntä kun valtava massa ihmisiä pysäytteli samaan biitin iskuun lihaksia. Crazy people. Siisteimmät setit laittoi NYC:in Disco Dave, Jazzy J, Ranskan Lady Severine, Salah, Boppin Andre, ja monet monet muut.
Summitin viimeinen päivä oli ghettopuistossa downtownissa. Mitään järjestelyjä ei ollut. Ei edes mattoa. Popping-skabojen finaalit pidettiin asfaltilla ja siinä se sitten olikin. Mike ranskasta voitti ja Salah tuli kakkoseksi. Lady Severine tuli kolmanneksi, joten ranskalaiset veivät kolme ensimmäistä sijaa. Rinkiactionista jäi mieleen K-Mel vs Stuntman battle. Viimeisen Summitin viimeinen biisi oli Its Just Begun ja Ätä tekikin tapahtuman viimeisen soolon auringon laskiessa Californian taivaalla.
Seurasi pari päivää biitsi actionia ja järkyttävää rahan tuhlausta (mm. Marre Ruotsin Ghost Crew:stä sekosi ja osti 11 paria kenkiä.), jonka jälkeen pitkä matka kotiin alkoi. Kyllä olikin jo ikävä kotiin. Kaksi viikkoa kahdessa neljän hengen huoneessa kämäsessä hotellissa alkoikin olla tarpeeksi.
Reissu oli ikimuistoinen ja tavallaan täysin erilainen mitä oli matkalta odottanut. Kiitoksia koko porukalle ketä sinne lähti. Flow-Mo, Espoon ritiläviiksi Romeone, Jyväskylän Johannes aka Jossu The Gear ja Sara.
Ringit olivat kaikista siisteimmät ja ne olivatkin aivan eri mitä oli tähän mennessä kokenut. Koko ajan ringeissä on tajuton energia ja jännitys päällä. Toivottavasti samanlaista meininkiä tulee Eurooppaan asti, sillä tuskin tulee lähdettyä Losiin pitkään aikaan. Jos milloinkaan. Tacobelliä on ikävä sillä viimeisenä iltana Ätä vei mulle tarkoitetun Triple taco -aterian. Katkeruus.
Kiitokset myös sponsseille ja kaikille tukijoille kuten Alelle ja Batterylle jotka on jeesannut valtavasti meitä reissun suhteen.
Kingii.
Linkit:
www.flowmocrew.com
www.dmaestre.tk
www.freestylesession.com
www.bboysummit.com
www.breaklife.com Ken Swift
www.massivemonkees.com
www.rocksteadycrew.com
www.electricboogaloos.com
Matkasoundtrack:
Brian Setzer Orchestra – Americano
JazeArt miztapet
Brooklyn Uprockers vol.2
Gipsy Kings – Hotel California
Roscoe – I love Cali
Dj Slynkee BBoy Summit X mixtape
Power 106FM
DJ Leacy:n mixtapet
Blazerawk & Teebs – Rhythm Surgery mixtape
Flow-Mo on suomalainen urbaani tanssiryhmä, jonka jäsenet ovat esiintyneet tänä vuonna mm. seuraavissa tapahtumissa:
Kiasma URB Festival
Loiste Festival
Delta Festival, Lille2004, Ranska
Lyon Danse Biennale, Ranska
Circle Sensation, Tanska
Blackbox theater, Norja
Totally Board Thessaloniki, Kreikka
FSS Europe, Englanti
FSS USA
Beatriders USA