Kaktus-tanssifestivaali on määrittelemätön ja avarakatseinen. Sen ohjelmisto koostuu ammattilaisten ja opiskelijoiden biiseistä eikä festivaali rajaudu vain johonkin tiettyyn tyyliin. Festivaalin yksikin ilta oli monityylisyydessään hämmästys. Yksi ilta oli jo pienoisfestivaali.
Kunnioitetaan vasenta
Koreografia: Jenni Nikolajeff
Esiintyjät: Minttu Mustakallio, Tommi Haapaniemi
Musiikki: Christina: ’Disco Clone’, Hälinen Larjosto & Liinamaa: ’Elektromagneettinen pulssi’
Pukusilmä: Tiina Kaukanen
Night Moves
Koreografia: Katja- Maria Taavitsainen
Esiintyjät: Jenni Nikolajeff, Kaisu Hölttä, Lotta Maunula, Jouni Majaniemi
Äänimaisema: Matti Ahopelto
Valosuunnittelu: Mikko Linnavuori
Not Quiet
Koreografia: Hanna Gillgren
Tanssi: Ingrid Abeleda, Kirsty Arnold, Katherine Baldwin, Luke Birch, Philippa Collumbell, Adelle Collyer, Myrto Gkouzelou, Carlota González, Mantecón, Neil Hainsworth, Christina Kalliafa, Rebecca Stancliffe
Youkali
Koreografia: Jésus Rubio Gamo
Tanssi: Carlota González, Mantecón, Rebecca Stancliffe, Christina Kalliafa
Them
Koreografia: Andreja Rauch Podrzavnik
Tanssi: Ingrid Abeleda, Kirsty Arnold, Katherine Baldwin, Luke Birch, Philippa Collumbell, Adelle Collyer, Myrto Gkouzelou, Carlota González, Mantecón, Neil Hainsworth, Christina Kalliafa, Rebecca Stancliffe
Monipuolista festivaaliantia
Jenni Nikolajeffin koreografia Kunnioitetaan vasenta, Katja-Maria Taavitsaisen koreografia Night Moves ja Edge 09- The Postgraduate Performance Company of London Dance Schoolin esittämät Not Quiet, Youkali & Them nähtiin samana iltana 5. kesäkuuta Kaktus- festivaaleilla.
Sen lisäksi, että Kaktus edustaa laajaa skaalaa teostarjonnassaan, festivaali on löytänyt onnistuneen ajankohdan Suomen tanssitapahtuma- tarjonnassa. Se on juuri siinä välissä kun teattereiden tanssiesitykset ovat jääneet tauolle eivätkä suuremmat kesäfestivaalit ole vielä käynnistyneet.
Tanssia diggaileva show
Jenni Nikolajeffin Kunnioitetaan vasenta oli eräänlainen intro illalle. Se oli tanssin diggailua. Se henki mielestäni festivaalin olemusta ja festivaalin asennetta. Se oli taiteellisen vastuupuolen tervetuliaishetki ollessaan toki itsenäänkin ihan oikea tanssiesitys. Sitä katsoessa virittäytyi tanssin katsomisen tunnelmaan, mutta teos oli niin lyhyt, että kun sitä alkoi ymmärtää, biisi oli jo loppunut. Ja sitä olisi halunnut ymmärtää.
Biisi alkoi hämärän hahmon sisääntulolla, jonka liikkuminen oli kiinnostavaa; jotain lieromaista, sisäänpäinkääntynyttä ja epäryhdikästä. Tunnelma oli odottava ja hämmentynyt. Esiintyjä keskittyi korostetusti sormien liikkeeseen ja se oli hieno yksityiskohta. Se synnytti kuvan jostakin salaisuudesta, jonka hahmo halusi kätkeä muilta. Huomio kiinnittyi pieneen kohtaan ja suuret linjat unohtuivat. Lavalle päästyään hahmo muuttui kuitenkin säteileväksi persoonaksi ja liero-oliomaisuus unohtui.
Toisen esiintyjän mukaantulon jälkeen teos vaihtui showmaiseen ulosantiin glitter- asuissa ja hopeanhohdossa. Show, jossa teoksen hahmot eivät kuitenkaan olleet täysin läsnä, vaan tuijottivat läpi värivalojen tyhjyyteen. Keitä he olivat? On harvinaista, että nykytanssiteoksessa esiintyjässä näkee jonkun selkeän roolin ja hahmon, jonka haluaa itselleen selvittää. Yleensä tanssijoiden roolit näyttäytyvät aika neutraaleina ja tärkeämpää on se, miten he välittävät jotakin tarinaa tai ajatusta, ja millä intensiteetillä he ilmaisevat sen.
Teoksen alle kymmeneen minuuttiin mahtui monta kohtausta ja tunnelmanvaihdosta. Tanssiminen kehittyi alun tapailusta varmuuteen ja esiintyjillä oli ainakin ilmaisullinen ulosanti kohdallaan. Silti jäin kaipaamaan jotakin selitystä ja tarkoitusta, jotta minulle olisi syntynyt teoksesta ymmärrys.
Öisiä liikkeitä
Katja-Maria Taavitsaisen koreografia Night Moves oli vuorovaikutusta ihmisten välillä. Se kuvasi sitä, miten ihminen vihaa, satuttaa ja vahingoittaa toista sekä toisaalta käsitteli ihmisen halua olla lähellä, koskettaa ja tuntea toinen ihminen. Tanssijat olivat ihmisiä, jotka olivat hajalla ja epätietoisia. Ei ollut todellista tahtotilaa mihinkään. Se oli kiinnostavaa ja hetkittäin niin todellisuutta.
Välillä kuitenkin tuntui, että tanssijat eivät päässeet samaan kokemukseen, kuin mitä koreografi yritti välittää. Katsojana usein arvaili mitä käsitellään ja mihin pyritään, mutta asioihin ei saanut kosketuspintaa. Jäi jonkin ulkopuolelle, vaikka se oli juuri tarkoitettu katsojalle. Toisaalta biisi oli suhteellisen pitkä runsaalla sisällön toistomäärällä, että se kehitti luomaan omia mielikuvia ja tarinoiksi kypsyviä tulkintoja teoksesta.
Teoksessa oli herkkyyttä ja keskittymistä toisiin. Tanssijoilla oli aikaa seurata toisiaan ja sitä he todella tekivät. Tarkkaillessaan he saivat impulssin seuraavaan toimintaan. Tanssijoilla oli oikeus toisiinsa. Jos toinen oli tiellä, hänet saattoi nostaa ja kiepauttaa muualle tai jos edellisessä kohtaamisessa kohdeltiin itseään kaltoin, voi mennä kaatamaan seuraavan vieressä olijan lattialle.
Usein biisi vaikuttikin peliltä, jossa oli tietyt säännöt, ja joiden avulla tanssija paransi asemaansa tilassa, piti toimintaa yllä tai yritti voittaa. Toiminnan välissä oli myös hetkiä, jolloin peli rauhoittui ja näissä suvantovaiheissa nähtiin herkkiä ihmiskohtaamisia, jossa pysähdyttiin kuuntelemaan ja tuntemaan toisen liike sekä tartuttiin toisen antamaan kosketusimpulssiin.
Teos oli täynnä liikettä ja tanssia, ja se oli tyydyttävää. Se oli nykytanssiteos, joka perustui tanssijoiden kontaktiin ja vahvaan läsnäoloon. Minusta se oli aivan erityisen hyvä yhden tyylin edustaja festivaaliohjelmistossa ja teos juuri kyseisessä illassa.
Lontoon vieraita
Illan päätteeksi esiintyi vielä Edge – The Postgraduate Performance Company of London Contemporary Dance School. Oli raikasta nähdä tanssijoita muualta ilman mitään alkutietoa tai ennakko-odotuksia. Ensimmäinen teos Not Quiet käsitteli tilannetta, missä ihminen on täydellisen epäsinut itsensä kanssa ja käyttäytyy tilanteessa häiritsevästi tai omituisesti pitämällä mahdollisimman paljon ääntä. Valitettavasti tanssijat kokivat epämukavuutta tilanteessa oikeastikin ja se ei ollut huvittavaa katsottavaa yleisölle.
Tuntui, että tanssijat oli pantu improvisoimaan turvattomaan tilanteeseen ilman kunnon ohjausta. Tanssijat olivat erittäin nähtävillä yleisön edessä, mutta epäselväksi jäi, oliko heidän tarkoitus alistua yleisön katseen alle vai halveksivatko he yleisöä nauramalla päin naamaa loputtomana virtana. Vaikka tanssijat olivat koko ajan vierekkäin tiiviissä rivissä, he eivät juuri kohdanneet toisiaan. Se olisi ollut tyyliratkaisu, ellei välillä olisi näyttänyt siltä, että tanssijat huitoivat toisiaan.
Youkali pääsi syvemmälle ideassaan. Siitä rakentui vahva tunnelma tummuudessaan ja rauhallisuudessaan. Tanssijat olivat kuin kalaparvi, jotka tiiviinä muodostelmana hallitsivat tilaa ja aikaa. He liikkuivat hyvin paljon unisonossa ja pitivät täsmällisen yhteiset tauot. Heidän tanssiminen kollektiivisessa ajassa ja tilassa oli helppoa katsottavaa, ja ilmaisi tanssijoiden kyvyn kuunnella toisiaan. Teos käytti ja näytti tanssijoiden osaamisen, sekä paljasti heistä monipuolisen kyvyn esiintyä. Rauhan ja selkeyden rikkomiseksi olisi kuitenkin kaivannut riskejä äänimaailmassa sekä äänen ja musiikin suhteessa.
Festivaalien hienous on se, että siellä näkee teoksia ja tanssiryhmiä, kuten nyt esimerkiksi EDge 09 ja Youkali, joita ei muutoin osaisi, pääsisi tai päättäisi mennä katsomaan.
Kolmas ryhmän biisi Them jatkoi tanssin katsomisen nautittavuutta. Vaikka tilan täytti yksitoista tanssijaa, teos ei ollut raskasta katsottavaa. Päinvastoin. Siinä oli hyvin paljon tilaa hengittää. Tanssijat olivat eteerisen kiinnostavia, kukin tavallaan. Liike oli varsin teknistä ja sitä painottavaa sekä toisinti vahvaa modernin tanssin perintöä. Vaikka eri tilanteita oli lavalla paljon, yhden tilanteen sai aina loppuun ennen kuin käänsi katseensa muualle. Kohtaukset liuttivat katsojan luontevasti hetkestä seuraavaan. Sommittelu oli ratkaistu jollakin nerokkaalla ja herkällä tavalla. Joskin se oli jätetty liikesisällön rinnalla hieman turvalliseksi ja tavanomaiseksi.
Tanssijoiden tekeminen oli sellaista, joka otti mukaansa, ja jonka toivoi jatkuvan. Siihen tuli jano, ja siksi teos tuntui niin lyhyeltä. Kuitenkin jollain lailla tämä teos ja muutkin illan teokset olivat niin kevyitä, että jokaiseen teokseen jaksoi erikseen keskittyä. Joskus nimittäin monen esityksen illassa käy se, että jos jo ensimmäinen on tyhjentävä ja upottava, niin ei kykene enää vastaanottamaan enempää. On positiivisessa mielessä jo niin täynnä.
Heini Tuoresmäki
