Johanna Tuukkanen: Virtaavuutta etsimässä
Susanna Leinosen teoksen Kaira aloitti tämänvuotisen Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin. Teos tarjoaa seesteisiä ja vaikuttavia tunnelmia, mutta itse liikkeen vaikutus jää etäiseksi. Lue
Mia Kivinen: Taattua laatua ja välähdyksiä menneestä
Kairaa katsomaan menevä valosuunnittelija menee helppoon halpaan, vaikuttuu taas uudenlaisesta liikkuvasta valosta ja lopuksi sokaistuu silkkaa itsepäisyyttään. Lue
Säde Niemi: Kaira iskee suoraan ihon alle
Olen aivan myyty. Näin Kairan Stoassa syksyn viimeisessä näytöksessä. Se otti minut otteeseensa heti, kun kävelin sisään esitystilaan, ja puristi tiukasti läpi aina teoksen viimeiseen sekuntiin asti. Lue
Kuva: Heikki Tuuli
Kaira
Koreografia: Susanna Leinonen
Tanssijat: Jyrki Karttunen, Sara Kovamäki, Heidi Lehtoranta, Jere Nurminen, Jouka Valkama, Susanna Leinonen
Musiikki: Kasperi Laine
Pukusuunnittelu: Erika Turunen
Valosuunnittelu: Mikki Kunttu
Tuotanto: Kuopio Tanssii ja Soi, Zodiak – Uuden tanssin keskus
Maailman kantaesitys 15.6.2006 Kuopion kaupunginteatterissa
Kuopio tanssii ja soi 2006
Zodiakin tuotantona Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoassa 13.-23.9.2006
Virtaavuutta etsimässä
Susanna Leinosen teoksen Kaira maailman kantaesitys aloitti tämänvuotisen Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin. Iltapäivällä, ennen ensi-iltaa kuuntelin lehdistötilaisuudessa Leinosen puhuvan uudesta teoksestaan ja sen liikemateriaalista, jossa hänen mukaansa on nyt väljyyttä, se on virtaavampaa ja muodossaan vapaampaa kuin hänen aiempi materiaalinsa, jota hän kuvasi jopa ”puristeiseksi”. Leinonen puhui paljon rotaatiosta, sisäänpäin kiertyvästä liikkeestä ja sen kierteen vapauttamisesta takaisin ja kertoi, että näyttämötilaa käytetään nopeasti, että on tulossa nopeaa liikettä, joka tulee kehon rentoudesta.
Kaira on ensimmäinen näkemäni Leinosen teos. Koska minulla ei ole omakohtaista kokemusta hänen liikekielestään eikä koreografisesta ajattelustaan, peilasin katsomaani paljon Leinosen antamaan suulliseen informaatioon.
Kairassa korostuu teoksen taustalla olevan työryhmän merkitys eli säveltäjä Kasperi Laineen, valosuunnittelija Mikki Kuntun ja pukusuunnittelija Erika Turusen työ. Ja ainakin minulle Kairan vaikuttavuus syntyy nimeomaan Mikki Kuntun mestarillisesta valosuunnittelusta ja Kasperi Laineen hienosti kasvavasta aasialaisvaikutteisesta musiikista.
Kaira alkaa arkisesti yleisövalojen ollessa päällä, valokiskot alhaalla, näyttämömiesten näennäisesti siivotessa näyttämöä, tarkistaessa valoja ja tilaa. Mikki Kuntun usein käyttämän yleisön sokaisevan valon ja blackoutin kautta siirrytään arkisuudesta teatterin ”satumaailmaan”. Tanssi alkaa Leinosen soololla, jossa hän pitkään tanssii pienessä valoneliössä, mustiin vaatteisiin puettuna mustassa tilassa aika minimalistista liikettä, joka aika ajoi pysähtyy eri asentoihin. Istuin rivillä 11 Kuopion kaupunginteatterissa ja tuntui, että liike ei hahmottunut niin kauas ja teokseen oli todella vaikea päästä sisään. Kautta linjan tunnelma on rauhallinen ja seesteinen, jopa niin, että joudun ravistelemaan itseäni etten vaivu liialliseen uneliaisuuteen. Kairassa on paljon duettoja, jotka sinänsä ovat taidokkaita, mutta niiden energian tai liikkeen laadussa ei ole suuria dynaamisia vaihteluita.
Teoksen vaikuttavimmat hetket syntyvät liikkuvien valojen luomista erilaisista tiloista ja tunnelmista. Loppua kohti teos kyllä terävöityy, liike kiihtyy, valot kirkastuvat ja musiikki intensivöityy, ja minäkin pääsen siihen paremmin sisälle.
Kairassa tanssii viisi kiistatta loistavaa tanssijaa koreografi Susanna Leinosen lisäksi. Jere Nurmisen, Jyrki Karttusen, Sara Kovamäen, Jouka Valkaman ja Heidi Lehtorannan tanssi on kautta linjan virtaavaa ja soljuvaa, välillä pehmeää. Tanssi on ainakin ensi-illassa kuitenkin jokseenkin pidättyvää ja varovaista, vaikkakin tarkkaa.
Tuntuu, että kärsin koko teoksen ajan Susanna Leinosen lehdistötilaisuudessa luomista odotuksista suhteessa liikkeen laatuun ja virtaavuuteen, enkä osannut päästää niistä irti. Ehkä klassisen baletin taustan omaavalle tanssijalle tai koreografille liikemateriaalissa ja energiassa olikin uudenlaista virtaavuutta, spiraalimaisuutta tai kierrettä. Mutta jos tausta on, kuten minulla, vaikkapa nykytanssissa, uudessa tanssissa tai kontakti-improvisaatiossa, jotka pitkälti perustuvat spiraalien käyttöön, pyörivään liikkeeseen ja liikkeen virtaavuuteen, Leinosen liikemateriaali Kairassa jää jokseenkin laimeaksi ja etäisen estetisöidyksi.
Johanna Tuukkanen
Kirjoittaja on Kuopiossa asuva freelance-tanssitaiteilija, joka on toiminut laaja-alaisesti taiteen ja kulttuurin aloilla esiintyjänä, koreografina, kriitikkona, toimittajana ja läänintaiteilijana vuodesta 1997 lähtien, jolloin hän valmistui European Dance Development Center -taidekorkeakoulusta Arnhemista, Alankomaista. Oman taiteellisen työnsä lisäksi Tuukkanen toimii vuosittain Kuopiossa järjestettävän kansainvälisen ANTI -Contemporary Art Festivalin toisena taiteellisena johtajana.
Taattua laatua ja välähdyksiä menneestä
Nanosekunnin ajan menen halpaan astuessani sisään esitystilaan. ”Ei helvetti, eikö ne ehtineet hoitaa valoja valmiiksi” käy päässäni ennen kuin muistan olevani esityksessä ja lavalla kaikessa rauhassa esitystä rakentavien roudarien kuuluvan asiaan. Aloitus on tehokas: arkisen aherruksen keskellä selvästi esitysmaailmassaan seisova Susanna Leinonen alustaa esitykselle vetävän oudon tunnelman.
Tällä kertaa valosuunnittelija Mikki Kunttu on muodostanut par-heittimistä ympyrän, jonka leimahdus takaseinän tyllin takaa pistää esityksen käyntiin viimeisenkin roudarin hävittyä lavalta. Toinen Kuntun tavaramerkki, heitinrivi lattialla, on tässä esityksessä symmetrisesti takaseinän alarajassa. Osa sivuvaloista on suunnattu lattiaa myöten, johon ne muodostavat raitakentän ja muuttavat valon laadun enemmän lämpimäksi sivuhehkuksi kuin kovaksi sivuvaloksi. Värejä ei oikeastaan ole, mutta valkoisen valon skaala tulee käytettyä harmaankylmästä kultaisena hehkuvaan lämpimään.
Termi industrial jää päähäni kuvaamaan visuaalista maailmaa alun tekniikkapaljastuksesta lähtien. Erika Turusen suunnittelemista puvuista löydän viitteitä työhaalareihin, vaikka Leinosen ja Jouka Valkaman värikkäät takit erottuvatkin poikkeuksina muun ryhmän mustuudesta. Kasperi Laineen tehtaan äänet mieleen tuova äänisuunnitelma elää samaa jylhässä maailmassa.
Valoissa näyttävin kone-elementti on kolme neljän kapeakiilaisen lampun puomia, jotka pyörivät horisontaalisuunnassa ympäri ja joissa lamput liikkuvat myös itsenäisesti. Tällaisella laitteella saisi aikaan muikean sirkuksen, mutta Kunttu malttaa käyttää valojen tilaa epäsymmetrisesti halkovaa liikettä varman rauhallisesti ja tulos on yksinkertaisuudessaan juhlallisen vaikuttava. Savua on ilmassa luonnollisesti paljon ja kiilat toimivat paikallaan ollessaan läpijuostavina lavaste-elementteinä. Liikkuessaan ne taas luovat näyttämölle kohdevaloja, siluetteja ja pimeitä pisteitä ja nostavat tanssijoita sattumanvaraisenomaisesti esiin tuoden äänen ja liikkeen lisäksi oman kaarensa kohtauksen rytmiin.
Valoissa ei ole varsinaisia yksittäisheittimiä, spesiaaleja, vaan tarvittaessa kohdevaloina toimivat suurempien elementtien osat, yllättävän toimivana ratkaisuna esimerkiksi sivuvalospotit. Ratkaisu tekee valonvaihdot luonnollisiksi ja pitää valomaailman yhtenäisenä.
Vaikka Kuntun valot ovat yksinkertaisessa näyttävyydessään hienot, vaivaa minua hetkittäin déjà vu -tunne. Ärsytyskynnystä tämä ei kuitenkaan riitä ylittämään, mutta sen tekevät tähän asti niin diggailemani puomivalot, kun ne nousevat kaikessa kirkkaudessaan esityksen kalkkiviivoilla yleisöön. Yritän jostain kummallisesta periaatteellisesta vihaan-blindereita-syystä itsepäisesti pitää silmäni auki. Vihje: ei kannata. Sattuu.
Esityksen lopetus on kuitenkin niin omituinen, että lepyn välittömästi. Eläköön vieraannuttamisefekti! 
Mia Kivinen
Kirjoittaja on helsinkiläinen maisteritason valosuunnittelija. Hän kirjoittaa Liikekieli.comiin teosarvioita erityisesti valosuunnittelun näkökulmasta.
Kaira iskee suoraan ihon alle
Olen aivan myyty. Näin Kairan Stoassa syksyn viimeisessä näytöksessä. Se otti minut otteeseensa heti, kun kävelin sisään esitystilaan, ja puristi tiukasti läpi aina teoksen viimeiseen sekuntiin asti.
Esityksen loputtua en olisi halunnut päästää siitä irti. Se oli kaunis, hurjan intensiivinen, kiinnostava, taidokas ja aito. Tanssijat todella tanssivat. Tässä teoksessa kaikki oli kohdallaan; Kasperi Laineen luoma äänimaailma, Mikki Kuntun huikeat valot, upeat tanssijat, liike, voima, tunnelma.
Tämä teos ei taivu analysoitavaksi minkään teeman tai juonen kautta; se oli puhtaasti tanssia ja se riitti. Erika Turusen puvustuksen kautta siinä saatoi nähdä merkityksiä ja jännitteitä tanssijoiden välillä, mutta ainakaan minulle ne eivät auenneet, enkä edes avaamista kaivannut. Mahtava teos!
Säde Niemi
Tanssinopettaja ja taiteen kuluttaja
