Kahdesti sanottua

Ei-identtisillä kaksosillakin on täysin eri perimä ja dna, eli ei veri taida paljoa todistaa..? Varmaan yhteen vuodatettu hiki ajaa samaa asiaa. …tule säkin tähän. Ja se tulee, myötäilee, seuraa. Ohjaan toista, vien, yllätän. Joskus on hienoa löytää viereltään joku, jolta ei tarvitse kysyä, kun vastauksen jo tietää. Toisaalta voi olla rasittavaa tuntea, että joku jo ajattelee omat ajatuksesi ennen sinua.

Kahdesta Toinen on lähtenyt lyhyeen työskentelyevakkoon vieraille maille. Tällä kertaa ideana on kirjoittaa samoista aihioista vuorotellen, välillä toinen toisiaan kommentoiden.


 

Kahdesti sanottua

Kaksinen-prosessointia, osa 2

Kuvat: Venla Martikainen

Alkusoitto

Lipi: Tämä artikkeli kirjoitetaan osin Helsingissä, osin Pariisissa. Kahdesta Toinen on lähtenyt lyhyeen työskentelyevakkoon vieraille maille, mutta Kaksi koettaa selvitä tästäkin erosta ehjin nahoin (heikkoa tekee kyllä välillä..). Tällä kertaa ideana on kirjoittaa samoista aihioista vuorotellen, välillä toinen toisiaan kommentoiden. Äärimmäisen huvittavaa on kuitenkin se, että kun toinen toisistamme tietämättä kirjoitamme eri(!) aiheista, huomaammekin jälkeenpäin ensimmäisten puheenvuorojen olevan jotakuinkin samoja.. Lukiessani PauLin puhetta vallasta, huomaan siinä olevan paljon samaa, kuin omassa puheenvuorossani manipulaatiosta, ja kun taas itse puhun sisaruudesta, on PauLin Yksilö-kappale melkein sen toistoa…Mutta sellaisenaankin jaamme nyt koko ”keskustelun” kanssanne.

Sisaruus/sisko

Lipi: Mulla ei oo aiemmin ollu siskoa. Nyt mulla on. Kaksonen. Läheinen. Välillä toinen minä – siks myös niin ärsyttävän paljastava.. Peili silloinkin, kun ei haluaisi. Läheisyys on helppoa ilman yhteisten perhesuhteiden painolastia. Jakaminen, kaikenlainen, elämän ja taiteen, yhteisten ruokailuhetkien. Oikea sisko ei varmaan vois olla niin samanlainen, olis suurempi tarve erottua, ehkä. Nytkin se tulee välillä, onneksi. Todellista sisko-fighttia ei vielä ollut, sitä odotellessa.. Kuva: Venla Martikainen

Pauli: Niin, siskosta ei pääse eroon vaikka kuinka välillä haluaisi. Siinä se on, lähellä, edessä, vierellä, alla, päällä, sisällä ja ympärillä. Kai se sen takia tuntuu siskolta, kun sen kanssa ollaan kasvettu enemmän ja vähemmän yhdessä monien vaiheiden läpi. Ymmärrys. Tykkääminen. Vaikka ei sillä ole väliä pidänkö hänestä, eli itsestäni, eli kaikesta siitä mitä meissä näen. Sisaruus vain jatkaa olemassa oloaan, tapahtuipa mitä tahansa.

Lipi: Verisisko, siskoveri. Jatkaako se olemassaoloaan sittenkin, vaikkei olla samaa verta? Ehkä jos puraisen välillä vähän lujemmin sormesta.. No toisaalta luin juuri, että ei-identtisillä kaksosillakin on täysin eri perimä ja dna, eli ei veri taida paljoa todistaa..? Varmaan yhteen vuodatettu hiki ajaa samaa asiaa.

Valta ja vastuu

Pauli: Jokaisella meillä on valtaa. Vallan mukana tulee vastuu. Vastuu itsestämme sekä toisistamme. Ollaan sallittu toisillemme mahdollisuus koetella omaa valtaansa, tutkia sen vaikutuksia meihin. Jätän, vien, estän, ohjaan. Antaudun vietäväksi, haluan tuntea alistamista, olen jätetty. On oltava yhteinen ymmärrys ja luottamus, jotta voi päästää sekä itsensä että toiset kokeilemaan vallalla leikittelyn vaikutuksia puoleen ja toiseen.

Kuva: Venla Martikainen

Lipi: Valta on kiihottavaa, valta on pelottavaa. Valta ja peli, pelaaminen ja leikkimielisyys. On kiinnostavaa pelata vallalla turvallisessa ympäristössä luotettavien ihmisten kanssa. Joskus se välittyy VäkiValtana. Eilen näin La Courneuvessä (Pariisin etiöitä) katutappelun, taas kerran. Väkivaltaa on joka puolella, myös minun sisälläni: pelottava halu ottaa toisen kurkusta kiinni. Suurempana haluna kuitenkin halata ja rakastaa. Siksi en pelkää, itseäni enkä toisia. En pelkää myöskään olla pelottava, tai outo. Aina ei tarvitse miellyttää (yleisöä, katsojia) – mikä on se jokin joka tyrkkää hetkeksi arkipäiväisyyden toiselle puolelle?

Pauli: Voisitko kuitenkin olla menemättä halaamaan niitä väkivaltaisia ihmisiä? Tule yhtenä kappaleena takaisin, niin tyrkkään sut mielelläni pyykkikasan toiselle puolelle, vaikka se ei kovin miellyttävää olisikaan.

Lipi: Yritän, aika näyttää. Kollegani tuli juuri kaksi päivää myöhässä harjoituksiin, koska hänen ystävänsä oli kuollut yllättäen. Tapasin tämän samaisen ystävän kaksi viikkoa sitten Pariisissa. Oma touhotus valuu tyhjäksi merkityksistä. Millaisen vastuun otan Nyt, nyt ja nyt?

Aika

Pauli: Aika, varsinkin pitkä ajanjakso, on hieno asia. Pitkällä aikavälillä asiat ehtivät syventyä, löytää varmemman olemuksensa. Asioiden ja ihmisten kanssa ehtii elää monen kauden läpi. Ajan kuluessa tuntemus toisesta syvenee ja jäljelle jäävät elettyjen asioiden ytimet, yhdessä vietetyn ajan synnyttämät tilanteet.

Lipi: Tässä kappaleessa Pauli haluaa todistella sekä itselleen että muille että vanhuus (pitkä ajanjakso) on oikeastaan ihan kiva juttu. Asioiden syventymisellä hän tarkoittaa ryppyjä, jotka todellakin syventyvät ja löytävät niin varman olemuksen, ettei siitä varmasti enää ole ulospääsyä (ellei sitten kauneusleikkauksia oteta lukuun..). Ja onhan se mukava vanheta yhdessä: tutkiskella toinen toisensa ”kauneus”pilkkuja. Tällaista intimiteettiä harrastamme harjoituksissa usein: ja ytimeksi saattaa parhaassa tapauksessa jäädä jäljelle muutakin kuin kaksi pikkurusinaa…

Pauli: Armas siskoseni tulee kyllä pidemmän päälle pahasti pettymään minuun, sillä pitkän aikavälin ennuste omasta kehityksestäni on erakoituva, kärttyinen ja elämään pettynyt kyyninen kurttu. Sellaisen kanssa on ikävämpää kaivella ryppyjen poimuja. Paitsi tietenkin jos on itse samanlainen! Ryppyjen syventymistä innolla odottaen…

Lipi: ja ryppyvoiteita paniikissa valikoiden. Pitäisköhän tuoda tuliaisiksi vähän Yves Saint Laurent’ia (in my dreams, että sellaiseen olisi varaa, mutta..).Kuva: Venla Martikainen

Yksilö ja ”Monilo”

Pauli: Työryhmä, kuusi yksilöä. Heistä kaksi, Pau ja Li, muodostavat yhteisen yksikön. Yksikön sisällä yksilöiden rajat himmentyvät. Ei olekaan enää itsenäisesti vain omien jalkojensa päällä, vaan voikin nojata toiseen. Ja tarjota toiselle tuen. Voi mennä eteenpäin yhdessä, viedä tai olla ohjattavana. Jokainen on kuitenkin tapa edetä yhteistyössä. Yksilön on tiedettävä itsensä, jotta voi olla osa yhteistä kokonaisuutta. Kahden yhteinen matka saa väriä yksilöiden omasta tasapainosta ja sen pettämisestä. Tasapainottomuus luo tukemista ja sallii tukeutumisen.

Lipi: Ihminen tarvitsee aina toisia ihmisiä. Joskus on hienoa löytää viereltään joku, jolta ei tarvitse kysyä, kun vastauksen jo tietää. Toisaalta voi olla rasittavaa tuntea, että joku jo ajattelee omat ajatuksesi ennen sinua. Siis onko mulla enää omia ajatuksia? Ja onko sillä oikeasti niin paljon väliä? Kokemukseni Ghanasta muistuttavat, että monessa muussa kulttuurissa yhteisö tulee aina ensin, yksilöllä on vähemmän merkitystä. Onko työryhmämme yhteisö? Tai muodostuuko siitä sellainen? Ehkä ennen kaikkea monilo (monen yksilön ryhmä), ja sellaisenakin luultavasti väliaikainen. Väliaika? Väliin jäävä aika? Aika välissämme, on tässä ja nyt. Kun tukee, jakaa ja tukeutuu, huomaa yhtäkkiä myös merkityksellistyvänsä.

Pauli: Monilo. Annetaan sen tarjota kotoisia koloja, joiden kätköissä voi huoletta yrittää päästä eroon egostaan ja hukkaamatta itseään antautua osaksi kokonaisuutta. Merkityksellistytään, merkitään itsemme tähän maailmaan, merkitään maailma meillä, pienillä rusinoilla!

Yllytys (on tukemista?)

Kuva: Venla Martikainen

Lipi: Ryhmän voima toinen toisensa tukemisessa, yllyttämisessä ja riehaannuttamisessa. Rakastan itsensä likoon laittavia esiintyjiä. Mielellään välillä hullun kiilto silmissään… Mutta miten estää sellaisen muuttuminen sosiaalipornoksi?, tai oman egon pönkittämiseksi? Siinä auttaa Toinen. Riemuitsen toisen riehumisesta ja hulluttelusta. Siinä sivussa riehaannun itse. Woohaa! Wau wow! Joo! Ja kirkunaa..

Pauli: Anna mennä, anna mennä… Berliinin hämärä parkkipaikka, Lipi ja flamenco-kengät. Wau wau! Korkojen koputus tallaa saksalaiset katuojaan, huumaa turkkilaiset karvakädet ja nostaa suomalaisten joukkueen stratosfääriin. Satelliitit lähettävät ympäri maailmaa kuvaa joukkueen tuottamasta sosiaalisesta pornosta ja universaalin kirkunan saattelemana he laskeutuvat jatkamaan battlea New Yorkin likaisella kujalla. Joukkueet kannustavat omiaan, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Joukkueen kirkkain tähti, isoin ego, miellyttävin lellikki, tuo voiton joukkueelleen, saa suudelman kauneimmalta kannustajalta ja karauttaa pois mustalla kaupunkimaasturilla tuhansien, omalla kuvalla koristettujen iltapäivälehtien sataessa alas pilvenpiirtäjien ikkunoista.  

Lipi: Tämä battle näyttää menevän Paulille 6-0! Punavihreää väriä tunnustavana minun on kuitenkin muistutettava, että joukkueemme isoimmankin egon on karautustilanteessa tyydyttävä siroon ja ympäristöystävälliseen polkupyörään, sekä tämän jälkeen kerättävä kiltisti kaduilta kaikki ylimääräinen paperiroska (sitähän voikin sitten kierrättää tapetiksi, ja omia kuvia katsellessaan kysellä: Ken on maassa kaunehin?).

Pauli: Suora lainaus sivulta http://fi.wikipedia.org/wiki/Yllytys. ”Yllytys on rangaistavaa osallisuutta rikokseen. Yllyttäjä on rikoksen henkinen alkuunpanija, joka ei osallistu itse rikoksen tekemiseen. Suomessa yllyttäjää rangaistaan samoin kuin rikoksen tekijää… Tällöin voi toki olla kyse yllytyksen sijaan muusta rikoksesta, kuten kiihottamista kansanryhmää vastaan.”

Manipulaatio

Lipi: Rakastan olla vietävänä, jopa selkeästi manipuloituna. On turvallista, kun joku vie, osaa viedä – vaikka se tapahtuisikin tukasta vetämällä. Tai jaloilla tönäisemällä. Mutta tykkään myös ottaa paikkani, ja tilani, ja voimani. Vedän, työnnän, käännän hellästi päätä. Löydän oman voimani nostamalla Toista. Joskus paiskaan maahan. Nyt riitti! Pysy siellä! Pysy. Paikka. Pysy.

Pauli: Pysyn, pysyn! …tule säkin tähän. Ja se tulee, myötäilee, seuraa. Ohjaan toista, vien, yllätän. Ei se kaikkia mun ajatuksia osaakaan lukea (vielä)! Kuljetan tilanteen haluamaani suuntaan – ja huomaankin olevani toisten vietävänä. Minua manipuloidaan, päästän irti itsestäni ja sulaudun osaksi tilannetta. Annan päätäntävallan itsestäni toisille, nautinnollista!

 Kuva: Venla Martikainen

Lipi: Miaauu (naukumista ja kehräämistä). Luen Paulin ajatuksia täältä tuhannen kilometrin päästä ja tiedän, että nyt (torstaina 5.3 klo 12.33) on aika lähettää siskolle iso halaus ja antaa samalla pikkutönäisy vasempaan kylkeen (että muistaa pysyä liikenteessä.)

Pauli: Torstain Klein-tunti, tuntuma vasemmassa kyljessä. Eikö se ollutkaan kireä lihaskalvo, vaan Toisen töytäisy? Joka tapauksessa se avasi uuden suunnan kehoni asennolle.

Loppusoitto

Pauli: Olipa hienoa innostua ja innostaa kaukaisesta välimatkasta huolimatta! Ja siitäkin huolimatta, että tilana oli kirjoituspöytä ja tietokone, eikä tanssisali (saati sitten Nosturin varasto).

Sitten kun välimatka on palautettu ennalleen, eli kosketusetäisyydelle, niin pidämme avoimet harjoitukset. Aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin sivulla www.myspace.com/tavattomat

KIRJOITTAJAT

Linda PrihaLinda Priha, alias Lipi, on syksyllä 2008 Teatterikorkeakoulusta valmistunut tanssitaiteen maisteri. Viime aikoina hän on työskennellyt mm. esiintyjänä Todellisuuden tutkimuskeskuksessa sekä tanssijana William Petit´n (Ranska) ja Jyrki Karttusen koreografioissa. Kirjoittajana ja lukijana Prihaa innoittavat feministifilosofien (mm. H. Liehun, L. Irigarayn ja J. Kristevan) tekstit sekä heidän tapansa lähestyä kieltä ja kirjoittamista uuden naisellisen kielen luomisen kautta (“écriture feminine”). 

Kuva Vilppu Huomo

Tanssitaiteilija Pauliina Silvennoinen, alias Pauli, on valmistunut Turun taideakatemiasta 2005 ja opiskellut tanssia Fontys Danceacademiessa Hollannissa sekä eri studioilla New Yorkissa. Hän on esiintynyt freelance-produktioissa Pohjoismaissa, USA:ssa ja Hollannissa mm. Petri Kekonin, Marianne Rouhiaisen ja Philippa Kayen kanssa.